Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja elämä vauvan tulon jälkeen....
12.06.2010 |
pohdinpa täällä, että milloin sitä sais aikaiseksi korjata aika hajalla oleva parisuhde.
Tuntuu, että musta on imetty kaikki voimat pois, kun vihdoin ja viimein saan illalla lapsen nukkumaan, missä välissä tässä hoitaa nää "aikuisten jutut"..?
Ollaan aina puhuttu miehen kanssa ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, nyt tuntuu, että ei puhuta enään muuta, kuin vauvaan liittyviä asioita..
Seksiä ei ole, mä kyllä haluaisin ja olen sen asian ilmaissutkin, mutta miestä ei taida enään kiinnostaa. Mulla on tästä tietty aiak käytetty olo, tuntuu, että olin vaan joku jonka kanssa tehdä lapsi ja sitten se onkin tässä...:/
Mä olen vähän kade ihmisille, jotka ylistävät elämää ja parisuhdettaan synnytyksen jälkeen. Ahdistaa tämmönen..mies on aina ollut hyvä mies, ei petä eikä ryyppäile ja on todella hyvä isä..
Mutta mutta..
Kommentit (9)
ole kumppani, vaan oma lapsi.
Kumppani on aina kakkonen lapsille.
Oma lapsi menee edelle kaikesta.
Vaikka lapsi ois kuinka iso ja vanha,tärkeintä on nimenomaan ne lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt höpise. Tällä hetkellä kun omat lapset on pieniä he ovat tärkeimpiä! Heidän ehdoillaan mennään ja tullaan menemään vielä parikymmentä vuotta. Nyt tällä 35 vuoden iälläni toivon, että äidilleni tärkein henkilö on isäni ja toisin päin. Me kun asumme kuitenkin monen sadan kilometrin päässä ja se puoliso on se, joka toisesta sitten eläkkeellä huolta pitää. Auttaa lääkärin käynneissä ja viettää yhteistä aikaa. Tottakai parhaamme mukaan autamme aina kun kykenemme, mutta on aivan eri asia kun asutaan eri katon alla. Tottakai lapset ovat tärkeimpiä, mutta elämä muuttuu ajan myötä.
t. se kahden alle 3veen äiti
ole kumppani, vaan oma lapsi.
Kumppani on aina kakkonen lapsille.
Oma lapsi menee edelle kaikesta.
Vaikka lapsi ois kuinka iso ja vanha,tärkeintä on nimenomaan ne lapset.
Siitähän se kyse lopulta on, pystyykö jakamaan elämäänsä yhden vai monen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä sinulla ole ollenkaan elämää, kun pitää roikkua palstalla vittuilemassa kaikki päivät?
Tai anna kun arvaan - oma elämäsi on täysin perseestä ja yrität paikata sitä täällä esittämällä kaikkitietävää jumalaa, joka nauttii toisten maahan polkemisesta. Mutta hei, ei se sun elämääsi tee paremmaksi. Kato nyt mieluummin jo peiliin ja kysy itseltäsi mikä oikeasti on pielessä!
ja tilanne meillä siis aika samanlainen kuin AP:lla... tuntuu että vauva imee kaiken jaksamisen mutta myös hellyyden eikä minulta riitä enää hellyyttä tai rakkautta oikein muille... toivottavasti tämä on ohimenevää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ajattelua!
Siis et todellakaan ole yksin ap tuon tunteen kanssa! Tiedätkös näin kahden alle 3veen äitinä (ikäeroa 1v8kk) voin sanoa, että vieläkään ei parisuhde ole täysin kunnossa, mutta positiivisena asiana on se, että olemme olleet kahdestaan kahdesti sitten lasten syntymän viikonlopun poissa kotiympyröistä ja arvaa mitä. Kyllä kaikki oli vieläkin ihan niin kuin ennen. Eikä lapsistakaan puhuttu kuin muutaman kerran. Samalla lailla oli hauskaa ja yhteisiä juttuja kuin ennenkin. Ja tämä vain osoitti, että sitten kun lapset on isoja tärkein ihminen siinä vieressä silloinkin on se kumppani. Kyllä parisuhde alkaa uudestaan kukoistaan sitten kun suurimmat unirästit on takana, mutta meillä ainakin vielä (vaikkakin 6kk jo nukuttu ihan hyvin) elämä on selviytymistä. Sitä huomista odottaen.;)
Siitähän se kyse lopulta on, pystyykö jakamaan elämäänsä yhden vai monen kanssa.
että sain muutaman asiallisenkin vastauksen:)
Kirjoitusvirheistä mua on ihan turha syytellä, ne on ihan varmasti pienin murhe elämässäni tällä hetkellä.
En pidä itseäni mitenkään itsekkäänä tai pahana ihmisenä, vaikka akipaan sitä yhteistä aikuisten kivaa miehen kanssa mitä oli ennen lasta. Ei se vie pois sitä rakkautta mitä tunnen vauvaani kohtaan. Eikä se mielestäni osoita mitään tunneköyhyyttä tai etten osaisi jakaa rakkauttani. Jutun pointti oli se, että kaipaan myös olla muutakin, kuin pelkästään äiti. Haluaisin olla vielä vaimo, rakastettu ja haluttu. Joo, äidin homma on varmasti tärkein ja se on ihan ihanaa, mutta en usko, että tässä maailmassa on olemassa yhtään sellaista niin epäitsekästä naista joka ei ikinä kaipaisi jotain muutakin välillä..:)
ap