Jos ystävänne/tuttavanne eivät ole muistaneet teidän vauvaa mitenkään hänen syntyessään, niin
muistitteko/muistaisitteko kuitenkin hänen vauvaansa?
Kommentit (13)
onnittelin toki, mutta mitään lahjaa tms en vienyt. Olen kuitenkin lahjoittanut nyt vauva-aikana lapselle vaikka mitä vaatteita, tavaroita, vaunuja ym. Joten toivotatvasti nyt en ole kamalaa etikettivirhettä tehnyt :(
En laskeskele, onko minua muistettu vai ei.
minusta vastavuoroisuus on tärkeää.
Eipä muistanut mitenkään anoppi vauvaa eikä minua. Ei ole tapana kuitenkaan käyttäytyä itse huonosti, jos joku muu ei osaa käyttäytyä. Anopille tuskin tulee vauvojakaan enää ;-)
Jos kaverini ei edes onnittelisi, kun kerron saaneeni lapsen, niin pitäisin häntä todella outona. Mutta onnittelu (tai muu sanallinen huomioiminen) riittää minulle, korteilla ja lahjoilla ei niin väliä, enkä niistä pidä kirjaa. Kaikki eivät ole kortti- ja lahjaihmisiä.
Minulla on vihko kotona, mihin laitan kaikki tällaiset ylös. Olen kerännyt lapsesta asti nimiä ylös ja kostan vuosien päästä niille, jotka ovat minua jättäneet huomiotta.
Ei se ole minulta pois, jos olen muille ystävällinen. Vain omaan toimintaansa voi vaikuttaa. En halua olla laskelmoiva, katkera tai negatiivinen. Haluan täyttää mieleni positiivisilla ajatuksilla. Siinä sitä tavoitetta on kerrakseen. Antamalla saa eniten.
muistan. En nae mitaan syyta muistella tai kytata kuka muisti meidan lasten syntyman. Minusta uudelle vauvalle on ihana ostaa pieni lahja, se ei tunnu velvollisuudelta.
Voi olla lukuisia syitä, miksi ei ole muistanut. Jos olette sen verran hyvissä väleissä, että itse koet sen aiheelliseksi, siitä vaan.
ja tässä ei nyt ole siitä kysymys. Minulle hän toki on maailman tärkein, mutta ei muille näin tarvitse olla..
vaikka itse en saanut juurikaan onnitteluja. Tosin en minäkään jaksa aivonystyröitäni sillä vaivata, että miettisin, kuka meitä onnitteli ja keneltä tuli lahja, ja kun en sattunut niitäkään ylös kirjoittamaan niin en oikeasti edes muista. Minä olin kaveripiirini ensimmäinen äiti, eivätkä nuo muut "apinat" edes tajunneet, miten tärkeää se ehkä olisi voinut minulle ollakaan, että he olisivat edes onnitelleet, tai joskus soittaneet ja kysyneet, mitä minulle kuuluu. Miksi ihmeessä minun pitäisi maksaa samalla mitalla takaisin, kun kuitenkin minä olen heitä fiksumpi? Minähän tiedän jo, miten tärkeää se esikoisen saaneelle voikaan olla, ja tiedän, että viimeistään sen toisen lapsen syntymän myötä hekin naureskelevat jo sille, miten pienistä asioista sitä viitsikään ongelmia tehdä silloin esikoisen kohdalla.
Mutta tosiaan lahjoja en ole ihan kaikille ostanut, jos olen sattunut löytämään jotakin, josta syntyi heti ajatus, että tuonpa vienkin kaverin vauvalle, niin silloin olen ostanut. Yleensä soitan tai laitan tekstiviestiä, onnittelen, kysyn, tarvitsevatko/toivovatko jotakin, ja pyydän ilmoittelemaan, kunhan ovat halukkaita ottamaan vastaan vieraita tai tulemaan itse kyläilemään. Vähintään kahvipaketin, teepaketin ja jotakin ruokaa olen aina vienyt, kun olen vieraillut alle 4-viikkoisen vauvan perheessä, ja nämäkin lahjat ovat äidille, eivät vauvalle tai isälle.
"Sulle tuli sitten yllätyksenä että se sun vauvasi ei olekaan koko maailman napa "
No, olipas taas kerran tosi reilusti sanottu.
Mina esim. olin kaveripiirissa viimeinen, joka sai lapsia. Ennen omia olin muistanut kaikkien kavereiden syntymiset kortilla ja pienella paketilla.
Meidan ykkosen kaverit kylla huomasivat, mutta kakkoselle lahetti kortin/lahjan vain muutama harva. Tavaraa ja vaatetta en tartte, mutta, nro kakkosen puolesta vaan harmitti, vaikka eihan vauva sita tietenkaan ymmarra....
Ja mun vastaus tuli, etta olen muistanut kaikkia ja jos joku viela iltatahtia vaantaa, niin muistan niitakin. Se on mun mielesta kohteliasta.
Lankoni (2 kpl) eivät reagoineet millään tavalla, kun heidän pikkuvljensä ts. mieheni sai lapsen kanssani. Mieheni totesi vaan "että nille oli kai kova paikka, kun pikkuveljestä tuli ensin isä". Just joo. Lanko sai sitten viime keväänä lapsen, ja hyvän tavan mukaisesti ostimme paketin (vaatteita ja lelu) ja laitoimme sen postiin, ja lisäksi he pyysivät (!) meiltä oman lapsemme käytettyjä vaatteita lapselleen. Mutta kiitosta ei kuulunut. Paskiaiset ja moukat, sanon minä.