Lue keskustelun säännöt.
Kun vanhempi ei tapaa lastaan ja lapsi kärsii siitä
28.05.2010 |
En voi tarkemmin kertoa, mutta kaipaisin apua.
Lapsi (alle kouluikäinen) asuu toisen vanhempansa luona ja hänen pitäisi tavata toista vanhempaansa tuetussa tapaamispaikassa joka toinen viikonloppu kolmen tunnin ajan. Vanhempi ei vain tulee tapaamaan lastaan ja harvoinpa edes ilmottaa ettei ole tulossa. Joskus voi mennä kuukausia ettei hänestä kuulu mitään.
Nyt lapsi on alkanut oireilemaan. On ylivilkkautta, ei kykene keskittymään, kiusaa toisia lapsia/eläimiä, ei pysty juttelemaan vaikeista/ikävistä asioista ja tilanteista. On vaihtanut päiväkodissa pienempään ryhmään, käynyt neuvolapsykologilla testeissä ja jonkinlaista terapiaa on kaiketi tarkoitus jatkaa.
Voiko tässä tilanteessa tehdä mitään? Epäsäännölliset ja -varmat tapaamiset rasittavat lasta! Vanhempi lupaa kuun taivaalta, mutta kun koittaa soittaa, ei puhelimeen vastata eikä vanhempi itsekään ota yhteyttä. Lupaa hakee lasta puistoon, mutta pitkän odottelun päätteeksi päädytään toteamaan, ettei hän tule. Ja niin on paha mieli taas kaikilla.
Tapaamispaikasta sanoivat, ettei heillä ole paljoa kiinnostusta jatkaa, että aikoja haluttaisiin antaa sellaisille, jotka niitä myös käyttävät. Mutta hekään eivät toi tehdä asialle mitään. Ketä sitten voi?!
Kyseessä ei ole oma lapsi vaan läheisen ystävän, joka ei tiedä mitä tehdä. On harkinnut muuttoa satojen kilometrien päähän!
Kommentit (2)
pidettäväksi tuolla tuetussa tapaamispaikassa. Etävanhempi varaa itse ajan sinne.
Ei ole enää ystäväni lapselleen puhunut, että on tapaaminen. Ovat sopineet jonkinlaisen järjestelyn tapaamispaikan kanssa, etteivät joudu sinne turhaan menemään ja odottelemaan.
Tuon lisäksi ovat sopineet, että jos lapsi on esim. mummillaan niin vanhempi voi käydä siellä, mutta ei hän silloinkaan pidä lupauksistaan kiinni. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja niin olen oman lapseni kohdalla tehnytkin. Aiemmin kun isä vielä joskus tapasi, en puhunut lapselle etukäteen mitään. Isä tuli jos tuli,aina lapselle yllättäen. Vältyttiin niiltä ainaisilta pettymyksiltä.
Nyttemmin olen lopettanut tapaamisten järjestämisen kokonaan. Ilmoitin isälle, että saa tavata kun haluaa, mutta itse järjestää ajan, paikan ja kyydit. Minä en puutu enää asiaan. Kyllästyin siihen ainaiseen vääntämiseen, kun matkaa oli 400 km ja vielä kotoa lähtiessämme ei aina ollut tietoa onnistuuko tapaaminen. Joskus peruutustekstari tuli vasta kun pääsimme perille. Joskus ei tullut edes tekstaria, vaan isä ei ilmaantunut paikalle.
Kesäkuun 2008 jälkeen isä on nähnyt lapsen kerran, viime hiihtolomalla, kun meni tapaamaan sisarpuoliaan isän toisesta liitosta. Isä sattui silloin paikalle vahingossa. Ei siis asu näidenkään lasten kanssa.