Suomessa hylätään kymmeniä vauvoja vuosittain - millaisessa tilanteessa voisit hylätä lapsesi?

ikinä.

Kaikista ei ole parhaiksi äideiksi lapsilleen.

psyykkisesti tai fyysisesti, ehkä silloin. Jos tajuaisin etten kykene antamaan lapselle sellaista elämää jonka hän olisi ansainnut. Tekisin kuitenkin lapselle ehkä videon jossa kertoisin tilanteesta ja päätöksestäni ja kertoisin rakastavani häntä aina.

mutta ehkä silloin, jos olisin vakavasti henkisesti sairas, voisin ajatella että lapsen ei ole hyvä kasvaa mun hoidossani. Siis jos olisin todella vakavasti sairas eikä olisi mitään toivoa mistään paranemisesta.

Siis ne jotka ei ole suunnitelleet tuota adoptiota etukäteen.

Kaikista ei ole parhaiksi äideiksi lapsilleen.

Näin on. Mikäli ei halua eikä pysty lasta pitämään ja hoitamaan niin hyvä vaan kun antavat pois. Löytyy varmaan hyviä koteja lapsille niiltä, jotka haluavat kasvattaa. Lapsi saa paremman tulevaisuuden.

on käynyt täällä av:lla ja tajunnut että äitiys muuttaa hirviöksi.

Tiedän vain, että asia on näin. Ensin ajattelin, etten pysty samaistumaan naisten asemaan, jotka tuohon ratkaisuun päätyvät. Mielessä kävi myös ajatus, että kyseiset ihmiset ovat surkimuksia... Mutta kun luin artikkelin, tunsin vähän myös ylpeyttä noiden naisten puolesta. Tavallaan se on hirvittävän rohkea teko ja varmasti vaikea päätös jättää lapsi, jota on kantanut 9 kuukautta. Paljon helpompi ja lapselle turmiollisempaa olisi "leikkiä hetken äitiä", vaikka jo etukäteen tietäisi, ettei olisi valmis siihen. Suomessa hylätyt lapset saavat kuitenkin hyvän elämän, ehkä lapsensa hylkäävät äidit ajattelevat, että he rakastavat lapsiaan enemmän antamalla heidät pois.

Hylkääjä ei ajattele lasta.

hylkäys on ollut todella vaikea asia. On siis täytynyt ajatella lasta ja rakastaa tätä.

Hylkääjä ei ajattele lasta.

Jos vie vauvansa tien varteen ja jättä sinne, voisi puhua hylkäämisestä. Mutta jos harkitusti antaa lapsensta toiselle ihmiselle, kun ei jostain syystä itse voi lasta pitää, ei ole mielestäni kyse hylkäämisestä.

on sen aikana mahdollisuus saada lapsensa takaisin.



Eiköhän nämä vauvansa äkillisesti hylkääjät ole psyykkisesti aika heikoilla, sillä näin raskaaseen tekoon ei muuten hevillä päädytä. Äiti on hukassa itsensä ja elämänsä kanssa.

en itse antanut lasta pois yhtäkkiä synnärillä vaan se oli harkinassa jo heti siitä lähtien kun sain tietää raskaudesta. Ikää minulla oli silloin 19v. Ja mietin päätöstäni vielä vauvan syntymän jälkeen sen kaksi kuukautta, joka on harkinta-aikaa. Enkä tosiaan voi sanoa, että päätös olisi ollut helppo. Toisaalta halusin pitää lapsen, mutta sisimmässäni tiesin, ettei minusta ole pitämään huolta pienestä, kun oma elämäkin oli täysin sekaisin.



Vielä tänä päivänäkään en ole varma, teinkö oikean päätöksen enkä tule koskaan siihen varmuutta saamaankaan. Satunnaisesti kadun päätöstäni, mutta toisaalta teollani varmistin ainakin yhden pariskunnan onnen ja lapsen tasapainoisen ja turvallisen elämän.

en itse antanut lasta pois yhtäkkiä synnärillä vaan se oli harkinassa jo heti siitä lähtien kun sain tietää raskaudesta. Ikää minulla oli silloin 19v. Ja mietin päätöstäni vielä vauvan syntymän jälkeen sen kaksi kuukautta, joka on harkinta-aikaa. Enkä tosiaan voi sanoa, että päätös olisi ollut helppo. Toisaalta halusin pitää lapsen, mutta sisimmässäni tiesin, ettei minusta ole pitämään huolta pienestä, kun oma elämäkin oli täysin sekaisin. Vielä tänä päivänäkään en ole varma, teinkö oikean päätöksen enkä tule koskaan siihen varmuutta saamaankaan. Satunnaisesti kadun päätöstäni, mutta toisaalta teollani varmistin ainakin yhden pariskunnan onnen ja lapsen tasapainoisen ja turvallisen elämän.

Minä uskon, että tuo ratkaisu oli siinä tilanteessa oikea ja rakastit kovasti lastasi, koska mietit niin tarkkaan ja annoit hänet pois huomattuasi, että lapsen on parempi toisessa perheessä.

Oliko se oikea ratkaisu niin sitä varmaan miettii myöhemmin, mutta minulle tuli niin lämmin tunne kun tekstistäsi huokui se suuri rakkaus lastasi kohtaan. Synnytit hänet etkä tehnyt aborttia ja kun huomasit, ettet pysty tarjoamaan hänelle sitä mitä pitäisi annoit lapsesi toiseen kotiin. Minä uskon, että hän on onnellinen.

etten kykenisi millään tavoin hoitamaan, niin sitten en voisi hoitaa. Mutta ei kai sitä hylkäämiseksi voi sanoa.

että lapsi olisi sössinyt elämänsä esim. huumeisiin ja alkaisi varastaa meiltä vanhemmilta, käyttäytyä meitä kohtaan väkivaltaisesti ja käyttää meitä muutenkin kaikin puolin hyväkseen EIKÄ MUUTTAISI TAPOJAAN LUKUISISTA KESKUSTELUISTA HUOLIMATTA. Silloin en usko, että äidinrakkauteni joustaisi loputtomiin. Toki surisin lastani ihan hirveästi, mutta antaisi hänen imeä minua tyhjiin huonoilla teillään.

ja lasten hylkäämminen merkitsisi heille mahdollisuutta pysyä hengissä, voisin ehkä kuvitella luopuvani heistä.

Tällaiset spekulaatiot ovat kuitenkin aika turhia. Mahdollinen seuraava suursota tulee olemaan aivan toisenlainen kuin II maailmansota (johon mielikuvamme pitkälti perustuvat) ja luonnonkatastrofikin jotain muuta kuin 1800-luvun nälkävuodet. Vaikea siis kuvitella millaisia tilanteita voi syntyä.

Mutta siis: jos lasten hylkääminen säästäisi heidän henkensä, hylkäisin heidät.

ja lasten hylkäämminen merkitsisi heille mahdollisuutta pysyä hengissä, voisin ehkä kuvitella luopuvani heistä. Tällaiset spekulaatiot ovat kuitenkin aika turhia. Mahdollinen seuraava suursota tulee olemaan aivan toisenlainen kuin II maailmansota (johon mielikuvamme pitkälti perustuvat) ja luonnonkatastrofikin jotain muuta kuin 1800-luvun nälkävuodet. Vaikea siis kuvitella millaisia tilanteita voi syntyä. Mutta siis: jos lasten hylkääminen säästäisi heidän henkensä, hylkäisin heidät.

valtavat traumat niissä lapsissa, jotka laitettiin ruotsiin sotaa pakoon.

[/quote]

valtavat traumat niissä lapsissa, jotka laitettiin ruotsiin sotaa pakoon.

[/quote]

Silloin toimittiin sen tilanteen mukaan ja se oli siinä tilanteessa monesti oikea ratkaisu. Katsoiko kukaan, olikohan Teemalla, ohjelmaa, jossa haastateltiin sodan kauhuissa olleita eurooppalaisia lapsia toisessa maailmansodassa.



Veikkaan, että monelle olisi jäänyt pahemmat traumat ja henkikultakin olisi mennyt Suomessa sodan jaloissa. Valittiin se pienempi paha. Kai hirveintä oli se kun lapsille ei aina kerrottu miksi näin tehtiin tai he olivat liian pieniä ymmärtääkseen ja se lasten pyöritys Suomen ja Ruotsin välillä ja myöskin jotkut epäsopivat perheet Ruotsissa.

Tiedän vain, että asia on näin. Ensin ajattelin, etten pysty samaistumaan naisten asemaan, jotka tuohon ratkaisuun päätyvät. Mielessä kävi myös ajatus, että kyseiset ihmiset ovat surkimuksia... Mutta kun luin artikkelin, tunsin vähän myös ylpeyttä noiden naisten puolesta. Tavallaan se on hirvittävän rohkea teko ja varmasti vaikea päätös jättää lapsi, jota on kantanut 9 kuukautta. Paljon helpompi ja lapselle turmiollisempaa olisi "leikkiä hetken äitiä", vaikka jo etukäteen tietäisi, ettei olisi valmis siihen. Suomessa hylätyt lapset saavat kuitenkin hyvän elämän, ehkä lapsensa hylkäävät äidit ajattelevat, että he rakastavat lapsiaan enemmän antamalla heidät pois.

Nämä jotka hokee, ettei koskaan tekis sellaista, varmaan mieluummin sodan jaloissa antais lapsen elää pommien keskellä ja vihollisjoukkojen raiskata lapsensa, ennen kuin luopuisi siitä ja päästäisi pakoon toiseen maahan.

Se on kuulkaas mammat itsekkyyttä, ei rakkautta jos ei missään tapauksessa pystyisi luopumaan lapsestaan.