Lue keskustelun säännöt.
Yksin synnyttämään?
13.05.2010 |
Haluaisin kuulla kokemuksia teiltä, jotka olette synnyttäneet ilman miehen tai tutun mukanaoloa. Miten sairaalassa suhtauduttiin jne?
Mulla neljäs synnytys ja aika nopeita ja helppoja olleet. En koe, että miehestä on juuri ollut apua synnytyssalissa - enemmän on vaivannut kun toinen valittaa tylsistymistä tai vain nukkuu. Enemmän siitä olisi apua kotona lastenhoidossa.
Haaveilen, että saisin olla yksin hämärässä huoneessa, ja vasta viimeisien 30 min. ajaksi kätilö voisi tulla tarkkailemaan vierestä. Olen yrittänyt miettiä, mutta en keksi ketään tarpeeksi läheistä ihmistä, jonka haluaisin siihen hetkeen.
Onko miehellä jokin automaattinen oikeus olla mukana? Kun oon näitä puhunut miehelleni, on vain vähän naureskellut. Sanoo, etten kuitenkaan uskalla lähteä yksin.
Kommentit (4)
aluksi olin yksin, mitä nyt henkilökunta kävi kurkkimassa. Saliin sain seurakseni opiskelijan, joka oli yliempaattinen, tunsin ahdistavaksi, kun hän tuli ihan liian lähelle lohduttelemaan, että kohta se on ohi, kun kärvisteli kivuissani.
Toinen synnytys meni niin nopeasti, että hyvä kun saliin ehdin!
Miestä en kaivannut kummallakaan kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehen olisin halunnut mukaani, mutta ei uskaltautunut tulemaan. Hänellä kamala verikammo, ja pyörtyy suunnilleen veren näkemisestäkin.
Yhteisymmärryksessä sovimme, että menen yksin sitten.
Äitini tai siskoni olisi halunnut mukaan, mutta mä en taas halunnut heistä kumpaakaan mukaani.
Menin yksin, ja kätilö oli miltei koko ajan salissa kanssani.
Suhtautuminen tilanteeseen oli asiallista ja ystävällistä, ei milläänsäkään tuomitsevaa.
Kun tyttö oli syntynyt, ja mua tikattiin, sain puhelimen kätöseeni, ja soittelin tuoreelle isukille, että "tervetuloa katsomaan mua ja tytärtämme" ;-)
Mies tuli saliin meitä katsomaan, ja kokemus jäi ihan lämpimänä mieleen näinkin =)
Nykyisen mieheni kanssa meillä on 3 yhteistä lasta, ja jokaisen syntymässä on ollut mukana.
Kaikki kolme ovat syntyneet suunnitellulla sektiolla, joten siksikin on ollut ihanaa, että mies on ollut mukana.
Paijaamassa ja pitämässä kädestä kiinni, ja mun odotellessani osastolle pääsyä on ollut mukana vastasyntyneen hoivaamisessa =)
Mielestäni miehellä on oikeus olla mukana oman lapsensa syntymässä, mutta ketään en alkaisi pakottamaan mukaan.
En ole kertaakaan ajatellut, että haluaisin mieheni jäävän pois h-hetkestä.
Vauvakuumetta ilmassa, ja jos vielä vauva tulee, niin mieheni tulee ehdottomasti mukaan, näin on sanonut ;-)
Mies ei halunnut mukaan, olis tullut jos olisin todella halunnut mutta en kokenut tarpeelliseksi. Kolmessa aiemmassa synnytyksessä mulla on ollut mies mukana ja aina se on jotenkin häirinnyt. Tähän ratkaisuun, että menin yksin, olen todella tyytyväinen. Sain rauhassa keskittyä omiin tuntemuksiini, hengittelemään supistuksen pois ja olemaan vain itselleni ja syntyvälle vauvalle. Salissa olin lähes 12 tuntia, mutta ei siinä aika kerinnyt pitkäksi tulemaan. Kätilö kävi välillä katsomassa, anestesialääkäri laittoi epiduraalin. Muuten olin itsekseni.
Itse asiassa näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu, että kestin ne kivut lopulta paremmin kuin aiemmin kun sain keskittyä eikä kukaan ollut häiritsemässä. Vaivuin ikäänkuin johonkin 'synnytystranssiin'.
Sairaalassa henkilökunta kohteli asiallisesti, ihan kuten silloinkin kun minulla on ollut mies mukana.
Ekaan halusin miehen mukaan, mutta mies ei halunnut (eikä lopulta olisi työmatkaltaan ehtinytkään), seuraaviin taas en olisi huolinutkaan. Mä en koe jääneeni mistään paitsi. Sairaalassa muhun on suhtauduttu varmasti ihan samalla tavalla kuin niihinkin, joilla on tukihenkilö mukana. Olen sen lajin ihminen, joka muutenkin haluaa tehdä kaiken yksin. Opiskelijatkin häädin rupattelemasta ja seuraa pitämästä, ja kätilön kutsuin, kun ponnistusvaihe alkoi. Näin oli oikein hyvä. Kyllä mua välillä käytiin kurkkaamassa, ja tosiaan sairaalan puolesta olisi seuraa ja tukea ollut, mutta mä en sitä tarvinnut.