Mun tuttavapiirissä synnytyksen "onnistuminen" korreloi vahvasti lapsiluvun mukaan.

että myös vauva-aika vaikuttaa toisen lapsen hankintaan. Ne ovat yleensä innokkaammin hankkimassa heti perään toista lasta, joilla eka on terve, nukkuu hyvin jne. Ne taas jotka ovat saaneet esim. infektiokierteisen ja pahasti allergisen lapsen, ajattelevat useasti lähes kauhulla toisen lapsen tuloa heti perään. Näillä jälkimmäisillä tuntuu viimeistään toisen lapsen jälkeen tulevan toteamus, että se oli siinä, ei yhtään enää.



Olisi kiva tietää onko tarkoituksella suurperheitä hankkineilla taustalla useampia hankalia raskauksia, synnytyksiä ja/tai vauva-aikoja.

itsenikin joilla eka jouduttu kiiresektioon ja sitten tehty lisää lapsia joko alakautta tai taas jouduttu sektioon. Tiedän jopa usean imukuppiesikoisen äidin joilla enemmänkin lapsia.



Eka synnytys on minusta useimmmilla se kamalin synnytys.

Huonosti eteneviä ja todella kivuliaita, esim. toisessa meni taju muutamaan otteeseen. Kumpikin imukuppisynnytyksiä, toisen ponnistusvaihe 1 h 20 min ja toisen 3 h. Toisessa repeämiä, toisessa eppari, kumpaankin paljon tikkejä. Toisessa menetin paljon verta, ja molemmissa on tarvittu hirveästi lääkkeitä, oksitosiinia, hemohessiä, jne. Pitkät toipumisajat ja jälkioireilua. Ja siinä mielessä pettymyksiä, että olen molempaan valmistautunut hyvin, rentoutus-cd:itä, joogaa, hengitysharjoituksia, liikuntaa...mutta eihän sitä synnytyksen kulkua voi itse päättää



Eli lapsia on nyt siis kaksi. Ainakin yksi, mieluiten vielä kaksi on toiveissa. Minun kohdallani ei siis pidä paikkaansa. Lapset ovat olleet helppoja ja äitiys antoisaa, olisiko siinä syy?

Toinen lapsi sitten syntyi keskosena ja oli itkuinen... Kolmannen raskauden aikaan makoilin kuukausikaupalla uhkaavan ennenaikaisen synnytyksen vuoksi, lisäksi tuo kolmas on edelleen viisivuotiaana edelleen vaikeasti allerginen. Silti lisää halusin, neljäs raskaus oli taas makoilua ennenaikausuuden pelossa, mutta synnytys ja vauva-aika helppoja.... Niinpä tässä odotellaan viidettä ja se otetaan vastaan, mitä elämä eteen tuo. Luultavasti tämä on viimeinen, kun tuota ikää on jo 35.

Minun kavereistani ne, joiden ekan synnytys on ollut ihan ok, ei siis mitään ihmeempää ongelmaa, ovat hankkineet useampia lapsia. On saattanut olla lopulta imukuppia, epiduraaleja melkein kaikilla jne. Kuitenkin kokemus on ollut kokonaisuudessaan positiivinen.



Sitten ne, jotka kertovat, etteivät muista koko hommasta juuri mitään, verisuonia katkeillut naamasta kivun takia, kiisätetty kiireelliseen sektioon ja isä jätetty yksin yms., jättävät lapsiluvun yhteen. Näissä tapauksissa siis synnytys on ollut elämän kamalin kokemus.



Minusta tuo on ihan loogista. Ei kai nyt kukaan halua vapaaehtoisesti uudelleen tilanteeseen, jossa luulee oikeasti kuolevansa. Ei siinä paljoa pelkopolin kätilön juttelut auta, jos on jo kerran ryssitty koko homma oikein kunnolla.



Mutta tosiaan, syitä lapsilukuun on yhtä monta kuin on perheitäkin.