On kyllä ihmeellistä tää painonpudotus!
Mulla ei ole ylipainoa, mutta haluan litteän mahan kesäksi. No, olen vähentänyt herkkujen syömistä (en kokonaan lopettanut) ja liikun nelisen kertaa viikossa (spinningiä ja body pumpia) ja tällä tavalla olen laihtunut puolisen kiloa/viikko ja vatsakin tietysti pienentynyt. En laita kaloreita ylös, mutta arvelisin, että saan niitä noin 1500/päivä.
Nyt on ollut paljon kiireitä, joten en ole liikkunut viikkoon yhtään ja syömisetkin on olleet vähän niin ja näin. Ja olen laihtunut viikossa KILON! :D
Miten voi olla mahdollista, että kun periaatteessa lopettaa laihduttamisen, niin tulee isoin painonpudotus ikinä?
Kommentit (6)
Paino vaan pysyy suunnilleen samana, vaikka liikkuis paljon. Taidan lopettaa liikunnan sit :D
ap
Liikkua toki kannattaa monestakin syystä, mm siksi että lihastreenillä kasvatat lihasmassaa, mikä taas lisää energinkulutustasi eli kulutat enemmän kaloreita levossakin.
Itse vaihtelen treeniviikkoja eli pari viikkoa treenaan enemmän (ja turpoan), sitten n. viikon kevyemmin (jolloin aina laihdun ts. vatsa litistyy ja paino tippuu, lihakset erottuu selvemmin.)
Liikkua toki kannattaa monestakin syystä, mm siksi että lihastreenillä kasvatat lihasmassaa, mikä taas lisää energinkulutustasi eli kulutat enemmän kaloreita levossakin.
Itse vaihtelen treeniviikkoja eli pari viikkoa treenaan enemmän (ja turpoan), sitten n. viikon kevyemmin (jolloin aina laihdun ts. vatsa litistyy ja paino tippuu, lihakset erottuu selvemmin.)
ja vaikka paino ei ole tippunut yhtään, on vatsa lähtenyt lähes kokonaan ja housut alkaneet lököttämään. Toisaalta taas mulle on ihan yhdentekevää mitä puntari näyttää, koska se ei kerro mistä paino koostuu. Mutta ei mulla maha pullota vaikka treenaan, päinvastoin pienenee koko ajan.
Oletko mitannut vyötärön ja reisien ympärystät, mittanauha kertoo paremmin totuuden laihtumisesta kuin kilot.
Oletan että se on nestettä, joka jumittaa "varalla" niin kauan kuin lihaksia käyttää, sitten se lähtee liikkeelle kun lihakset kunnolla rentoutuvat.
Ainakin mulla käy aina noin. Jos harrastan vähänkin rankempaa liikuntaa niin seuraavana aamuna saatan painaa puoli kiloa tai jopa kilon enemmän kuin edellisenä aamuna ja kuin seuraavana aamuna kun en ole harrastanut liikuntaa.
Liikunta kerää nestettä lihaksiin. Mä en halua edes skäydä vaa'alla jos olen edellisenä iltana huhkinut urakalla kun tiedän että hyvässä lykyssä paino on jopa noussut. Lihasturvotukset lähtevät viikossa, joten kun liikkuminen jatkuu niin paino nousee eikä siitä tarvitse huolestua.