Kontrollifriikki, perfektionisti

Kuka sulle semmosta on sanonut? Eli etene ihan hitaasti, jätät toisarvosia asioita tekemättä. Ihan oikeastiko sä silität? Mitä varten? Hommaa kuivausrumpu ja jätä ainakin tuo turha. Sä et millään pysy lasten perässä. Ja ota se mies apuun. Toi kaikki turha on pois lapsille käytettävästä ajasta.

että mä todellakin tiedän, että ei haittaa jos on silittämättömät vaatteet ja ei tarvitse sitä eikä tätä. Ja näin sanon myös ystävilleni, mutta salaa kuitenkin pidän itse erittäin tärkeänä, että kaikki on just eikä melkeen. ja tiedän, tämä kuulostaa jo sairaalta ja siksi kaipaankin neuvoja! -ap-

Ja sit on heti kiukku katossa jos hommat kasaantuu ja yötä myöten yritän siivota.. Ja mies on sitä mieltä että oon laiska kotitöissä koska se imuroi........ok, en imuroi koska vihaan sitä mutta kaiken muun teen...

ruutuvihkoon merkityt puutteet huushollinpidossa. Siis tyyliin, että lapsella ei ole riittävästi säilytyskalusteita, kaapit on järjestetty epäpragmaattisesti, lasten leikkitilan pitäisi olla olohuoneessa jne. kun minulla oli kaksi lasta, toinen pieni ja astmalapsi, joka valvotti.



Että niin paljon se ympäristö ymmärtää sotkuista lapsiperheen kotia.

Ap, laadi miehellesi työjärjestys jääkaapin oveen ja laita se siivoomaan joka ilta töistä tultuaan. Näin voit itse ottaa hieman lunkimmin.

olet ihmisenä kaukana täydellisestä, jos panet aikasi kakkosprioriteetin asioihin eli siivoamiseen. Paljon "parempi ihminen" olisit, jos keskittyisit olemaan mukava tyyppi ja hauska äiti lapsillesi - nipottava siivousfriikkihän usein sortuu olemaan ankeaa seuraa.

Kuulostaa, että sinulla on oikeus olla olemassa vain täydellisenä (jota kukaan ei voi olla). Mieti tunnetta, joka sinulla on. Mistä se tulee?



Minulla oli ennen vanhempieni ääni "päässäni" arvostelemassa kokoajan tekemisiäni, koska niin he olivat tehneet koko lapsuuteni (joka mielestäni oli ollut onnellinen!) Lapsi kokee olevansa syyllinen, kun ei kelpaa sellaisena, kuin on. Hän yrittää suorituksilla "ostaa" olemassa olon oikeutta.



Syyllisyyteen liittyy usein hylätyksi tuleminen: syyllinen pelkää jatkuvasti tulevansa hylätyksi, jos ei ole täydellinen. Taustalla voi olla hylätyksi tuleminen lapsena (esim. näitä vauva mummolaan viikoksi, kun lähdimme häämatkalle).



Mikä avuksi? Sisäinen kasvu, joka on pitkä prosessi. Täytyy kohdata se sisäinen "lapsi", joka ei ole pienenä saanut tyydytystä tarpeilleen, lupaa olla heikko ja tarvitseva. Esim. Tommy Hellsten tai täältä löytyy myösaiheesta:

http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Mitta5d.html

kuten joku ehdotti, vaan AP:n pään sisäisen maailman muuttaminen. Ongelma ei ole se, että kotona olisi epäjärjestystä, vaan se, että AP 'luulee' niin ja pitää sitä tärkeänä asiana.



Aloita pienin askelin. Mene nukkumaan, vaikka tiskit on tiskaamatta. Jätä vaatteet kahdeksi viikoksi silittämättä, ja käytä niitä silti. Kun huomaat, ettet kuollutkaan ja että aikaa jäi johonkin kivampaan tekemiseen enemmän, ehkä haluat jatkaa tällä rennommalla tiellä.



Itse aloitin jättämällä tarkoituksella postit avaamatta ja syömällä vitamiinit ja lääkkeet painopakkauksesta satunnaisessa järjestyksessä ;-) Pienin askelin...

Saan tsempattua muita, mutta itselle en salli sotkua tai lasten ryppyisiä vaatteita. Tein joku ilta täällä aloituksen murehtimisesta, mutta en saanut yhtään vastauksia, mutta tuo murehtiminen liitty just näihin täydellisyyden tavoitteluihin. Olen huolestunut tosi usein jostakin, lähinnä lapsiin liittyen. Ja kuten ystävänikin sanovat, että he ihmettelevät, mitä minä lapsistani murehdin, koska heillä on kaikki hyvin ja menestyvät. Mutta kohdallani tämä liittyy tähän pedanttisuuteen. HAluan, että kaikilla on kaikki hyvin. Kaikki olisivat toisilleen ystävällisiä ja reiluja, mutta kun näin ei ole...

Kiitos tuosta linkistä ja Tommy Hellsten vinkistä, tosin olen niitä joskus lukenutkin ja kirjahyllystä löytyykin niitä. Tuonne lapsuuteen: isäni oli tunteellinen kiva mies, mutta alkoholisti. Äitini ei juonut, mutta tunnetasolla hän on yksioikoinen eikä hänen kanssaan voi keskustella syvällisesti. Paljon olen asioita sisälläni kantanut, enkä lapsena voinut murheita jakaa. Minuun on kyllä kotona aina luotettu ja kannustettu, että olen hyvä ja pärjään. Koskaan ei väheksytty. Olen vain aina tottunut itsekseni pärjäämän ja lapsesta asti kantanut liian suuren vastuun JA OLLUT HUOLISSANI milloin mistäkin. Pessyt omat pyykkini ala-asteelta lähtien yms. Ruokaa oli aina tarjolla, mutta koti sekaisin eikä puhtaita vaatteita ollut. Tupakkaa poltettiin sisällä. Kavereita ei kehdannut tuoda kotiin. Tästä varmaan juontaa se, että meidän kodin pitää olla aina siisti ja meille voi aina tulla. Pidän lapsistani hyvää huolta ja heistä on tullutkin reippaita ja hyvän itsetunnon omaavia. Ovat ystävällisiä kavereita toisille, eivätkä turhaan murehdi asioista. Toki hekin miettivät asioita normaalissa mittapuussa, mutta eivät etukäteen murehdi aivan olemattomia kuten äitinsä. Minulla on myös mukava puoliso ja oman perheemme asiat ovat kunnossa, joten ei niistäkään tarvitse murehtia (ONNEKSI!:) )



Olipas tämä hyvä avaus ja täytyy pohtia tätä omaa henkistä kasvua.