Rakastan anoppiani!

tosi hyvät ystävät, kuin tyttökaverit, ei niinkään miniä-anoppi...



Harmittaa kun syöpä vei anopin, mutta kuten hän sanoi että meillä on ne ihanat muistot, muistelen niitä.



Anoppi halusi matkustella ja viimisinä vuosinaan lähdimme usein risteilyille, muutama alle kouluikäinen mukanamme. Oli hauskaa aina.



Kun saavuimme laivaan, katsoimme heti lasten ohjelman..pallomeressä, lasten pukeutuminen rooliasuihin ja esittäytyminen ravintolayleisölle, kilpailut ja onginta, musiikkihetket jne.



Kun nuorimmainenkin alkoi pärjätä hyvin siskonsa kanssa pallomeressä, istuin anopin kanssa lasi-ikkunan takana ja seurasimme lasten iloja.



Oli se kanssa meidän matka. Olimme aina lasten ohjelmien mukaan, kävimme mm.Tallinnassa eläitarhassa, joskus Tukholmassa Grönalundissa ja vieläkin muistan kun menin anopin kanssa siihen kummitustaloon. Lapset jäivät ulkopuolelle siksi aikaa. Valoa ei ollut sisällä, kuljimme varoen eteenpäin ja yht´äkkiä pimeässä joku tarttui minuun! Apua, "kummitus" oli seinässä olevasta kolosta ottanut vähän kiinni...käskin anopin alkaa kulkea edessäni, minä en halua "kummitusta" kohdata...



Anopin mielestä oli kiva reissata lapset mukana, sai olla heidän kanssaan ja "talo" tarjosi siivouksen, ruuat, ohjelmaa jne.



Muutamina reissuvuosina lapset alkoivat laulaa jo alle kouluikäisenä laivalla karaokea. Kotivideoilla olivat oppineet monia lauluja Rentun ruususta Daa-daa-daada...jne.



Kyllä mummin silmä kostui kun tyttö ilmoitti mikrofoniin kerran: Tämä laulu on omistettu maailman ihanimmalle mummille, laulu on Oi kultainen nuoruus.



Ihmiset ympärilllä kuuntelivat ja tiesivat kuka se mummi on, ja ylpeä mummi olikin kaikista lastenlapsistaan.



Mukavaa ap kun Sinullakin on mukava anoppi ja lasten mummi.