On ITSEKÄSTÄ hankkiutua raskaaksi ylipainoisena!
Kuka tahansa pystyy tahdonvoimalla laihduttamaan, jos vain haluaa. On surkeaa, että haluaa altistaa vauvansa kaikenlaisille riskeille ylipainonsa takia. Tässä tuoretta tutkimustulosta teille puolustelijoille:
Raskaana olevalle naiselle ylipaino on selvä riskitekijä, mutta se voi aiheuttaa ongelmia jo raskauden suunnitteluvaiheessa. Tutkimusten mukaan raskaaksi tulo kestää ylipainoisilla naisilla selvästi pidemmän aikaa kuin normaalipainoisilla naisilla. Ylipainon ja heikentyneen hedelmällisyyden välisessä yhteydessä on useimmiten mekanismina munasarjojen toiminnan muutos, mutta myös alkion kiinnittyminen kohdun limakalvolle voi ylipainon vuoksi häiriintyä. Lihavuus huonontaa myös lapsettomuushoitojen tuloksia. Ylipainoisilla naisilla on lisäksi noin 1,7 –kertainen keskenmenoriski normaalipainoisiin verrattuna.
Ylipaino lisää äidin sairastumisriskiä raskausaikana. Useimpien sairauksien riski on sitä suurempi, mitä suurempi äidin painoindeksi on raskauden alkaessa. Esimerkiksi raskausdiabeteksen riski on 2,4-kertainen ylipainoisilla (BMI yli 25) naisilla, jopa 4-kertainen lihavilla (BMI yli 30) ja 8-kertainen vaikeasti lihavilla (BMI yli 35) naisilla normaalipainosiin verrattuna. Myös raskausmyrkytys eli pre-eklampsia on sitä yleisempi ja vaikeampi, mitä suurempi odottajan painoindeksi on.
Raskauden ja synnytyksen kesto voivat pitkittyä
Ylipainoisten naisten raskaus pitkittyy yliaikaiseksi useammin kuin normaalipainoisten naisten. Synnytyksen käynnistäminen on ylipainoisilla odottajilla noin kaksi kertaa yleisempää kuin muilla. Sekä käynnistettyjen että spontaanien alatiesynnytysten kesto on ylipainoisilla äideillä pidempi, ja he joutuvat myös keisarileikkaukseen keskimääräistä useammin. Leikkaukseen liittyviä komplikaatioita esiintyy ylipainoisilla äideillä enemmän kuin normaalipainoisilla.
Äidin ylipaino on riskitekijä myös syntymättömälle lapselle. Vaikka loppuraskauteen ajoittuvat sikiökuolemat ja aivan vastasyntyneen vauvan kuolemat ovat Suomessa harvinaisia, on riski niihin suurentunut ylipainoisilla ja lihavilla odottajilla. Sekä ylipaino että lihavuus lisäävät merkittävästi myös ennenaikaisen synnytyksen riskiä.
Haitat ulottuvat pitkälle myöhempään elämään
Ylipainoisen äidin omaan tai hänen lapsensa terveyteen liittyvät riskit eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään raskausaikaan ja synnytykseen, vaan ne voivat ulottua pitkälle myöhempään elämään saakka. Äidin sairastama raskausdiabetes tai jo lievemmätkin sokeriaineenvaihdunnan häiriöt lisäävät hänen riskiään sairastua myöhemmin aikuistyypin diabetekseen sekä sydän- ja verisuonisairauksiin.
Yhä useampien tutkimusten mukaan sydän- ja verisuonisairaudet ohjelmoituvat jo sikiöaikana. Tämän ohjelmoinnin takia lihavien odottajien lapset sairastuvat myöhemmin elämässään muita useammin sydän- ja verisuonisairauksiin, kuten verenpainetautiin. Tutkimusnäyttöä on saatu myös siitä, että äidin raskautta edeltävä ylipaino ja lihavuus voivat lisätä lapsen riskiä saada aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö eli ADHD.
Lähde: Suomen Lääkärilehti 12/2010
http://www.nutriciababy.fi/ajankohtaista/uutiset/fi_FI/2010_03_29_raska…
Kommentit (33)
Jokaisella myös ylipainoisilla on oikeus tulla äidiksi
jos on valmis rakastamaan ja huolehtimaan lapsesta.
Siihen ei sais missään nimessä vaikuttaa paino tai ulkonäkö muutenka.
Kuka on oikeutettu sanomaan kellekkään onko oikeutettu äitiyteen ja minkä verran kenelläkin pitäis olla painoa.
Mä toivon että ne jotka arvostelee muita laittais nimesä ja osotteesa näihin viesteihin,ni vois ystäväpiiri hiukan vähetä.
Ja muutkin kriteerit, joita täällä on esitetty, on aivan asiallisia. Vain täysin terveet ja kauniit, rikkaat ihmiset saa lisääntyä. Mua esimerkiksi hirveästi haittaa, että naapurin lapsilla on tosi isot nenät - jonkinlainen nenästandardi ois hyvä ainakin määritellä noissa ulkonäkökriteereissä. Varmasti saatais jokin laskentaohjelman aikaiseksi jos vaan haluttais!
Mä lisäisin listaan myös, että muuttotappiokunnissa olevat ihmiset ei sais lupaa lisääntyä, koska se vaan pitkittää noiden paikkakuntien luonnollista ja lopullista hiipumista luontaisen asukaspoistuman kautta. Minusta ois kiva, jos kaikki asuis Helsingissä, tai max. Oulussa, niin ei olis vaaraa että juntit metsäläiset lisääntyis, vaan kaikki lapset sais nauttia kaupungin kulttuuririennoista ja kasvais tosi sivistyneiksi.
Tässä on vielä muuten yksi ongelma; suurimmalla osalla raskausdiabetekseen sairastuneilla ei ole mitään riskitekijöitä vaan ovat normaalipainoisia ja terveitä. Oisko oikein ja kohtuullista, että sen raskauden jälkeen kun sokeriarvot on koholla, niin ei saa enää tulla uudelleen raskaaksi? Ois nimittäin iso kansantaloudellinen säästö.
Ei ne pelkät kilot vaan elämäntavat. Yksiselitteisesti on hemmetin itsekästä jos ei raskausaikana vaali sikiön hyvinvointia. Kai sen roskaruuan mättämisen ja röökaamisen vois edes raskauden ajaks lopettaa? En voi käsittää, miten joku ottaa riskin että omalla toiminnallaan häiritsee lapsensa kehitystä.. Huomaa kun juttelee ihmisten kanssa, että esim. monelle tänä päivänä joku parin kilometrin kävely vastaa hurjaa urheilusuoritusta, käsittämätöntä.
raskaus sujui tosi hyvin, ei raskausdiabetestä. Töissä olin lopuun asit. Liikuin säännöllisesti 3-4 krt viikossa. Synnytys oli helppo luomusynnytys, ponnistuvaihe kesti 7min (ensisynnyttäjä). Vauva painoi vähän päälle 3 kg ja oli pisteillä 9-9-10 (ja on toki terve edelleen). Revipä siitä ap :D Toki tiedostan, että ylipainosta on terveydellisiä haittoja, mutta ap älä yleistä, että raskaudet menisivät huonosti ylipainoislla. Hoikilla voi olla paljon enemmän ongelmia ja raskausdiabetes voi heillekin tulla. Vaikka olisikin ylipainoinen, niin liikunta (ja toki terveellinen rv) on tärkeää!
Sulla ei oo ap mitään oikeutta tulla sanomaan, kuka saa raskautua ja kuka ei.
Ei ole ollut koskaan mitään ongelmia. Raskaaksi olen tullut joka kerta ekasta kierrosta, verenpaineeni on aina ollut alhainen, myös raskauksien aikana. Verensokerit on aina olleet hyvät raskauksienkin aikana.
Synnytykset on menneet hyvin, lapsilla ei ole adhd:ta vaan ovat erittäin fiksuja lapsia.
Aika ristiriitaista esim. että ylipainoisilla raskaudet menee yliaikaisiksi sekä on riski ennenaikaiseen synnytykseen.
Eli ei kuitenkaan niin isoksi riskiksi lasketa.
ollut kaikissa muissa raskauksissa,paitsi yhdessä.Heti on aina tärpännyt,kun ehkäisyn jättänyt,lapsista kaks hoikkia,muut normaalipainoisia,yks jo täysikäinen.Ei mitään sairauksia,ei itselläni tai lapsillani,eikä allergioita tai muuta,raskaudet sujuneet normaalisti,syntyneet raskausviikoilla 38+3-40+3.Synnytykset olleet lyhyitä,vauvat normaalipainoisia.
Raskausajan diabeteksen voi saada ketä vaan,nykyajan kriteereillä,ylipainosilta ne vaan katotaan,joten herkemmin todetaan,mutta niillä jotka syö makeaa ja hoikkia,voi saada sen samalla lailla,kun voi myös saada ylipainonen,tai olla saamatta.
Sitähän ei tiedä,jos ei sokerinrasituksessa käy,ja normaalipainoiset tai hoikat ei käy,ellei iän puolesta,joten se voi olla piilevänä,ettei edes tiedä...Joten siksi ei voi varmuudella sanoa,että sen saa helpommin ylipainoinen.pitäisi sitten kaikki äidit laittaa rasitukseen..Ja aikuisiän diabetes on suurimmaksi osaksi perinnöllinen,voi saada vaikka kuinka laiha,kun suvussa sitä.
Laihduttanut olen välillä reilusti,ja heti jos syö normaalisti,tulee paino takaisin,ja jos syö samalla lailla kun dieetillä,on jatkuvasti väsynyt,pää kipeä,jne...Nyt jaksan reippailla ja touhuta pienten lasten kanssa päivittäin,ja kuntopyöräilläkkin kotona,ei tarvi salilla käydä,ja paino on se mikä on.Ei hirveästi ylipainoa,mutta painoindeksin mukaan on lievästi.Ennemmin elän normaali elämää kilojeni kanssa,kun jatkuvalla dieetillä väsyneenä ja masentuneena,kun ei aivot toimi kunnolla...
Mielestäni en ole itsekäs,koska lapset ovat etusijalla elämässäni,olleet aina:).Oisin itsekäs,jos oisin jatkuvalla dieetillä,enkä jaksaisi sitten touhuta lasteni kanssa...
mä hankkiuduin raskaaksi vaikka tiesin että mulla oli sukupuolitauti.Ja syy siihen oli että inhosin miehen ja halusin hänen maksavan mulle ja tietysti aiheuttaa mielipahaakin.Olin lukenut kyllä etukäteen että niihin tauteihin on lääkkeet=)
Ei mitään ongelmaa raskautumisessa, raskaudessa eikä synnytyksessä.
Jaksoin loppuraskaudesta paremmpin kuin normaalipainoiset ystäväni.
Diabetestä ei myöskään ollut.
Poikkeushan vahvistaa säännön.Tossahan oli tarkoitus et saattaa aiheuttaa jne.Oli miten oli niin oikeesti mielenterveysongelmaiset ei mun mielestä sais lisääntyä.En nyt tarkoita mitään kerran elämässä koettua pikku masennusta vaan nämä jo lapsesta asti itsetuhoiset päihdeongelmaiset vois kyl jättää väliin lasten teon ja ei ,lapsi ei saa olla mikään parannuskeino tai yritys päästä normaaliin elämään kiinni.Aina täällä haukutaan niitä jotka ei huolehdi lapsistaan ja sit myös niitä jotka ehdottavat ettei tietyntyyppiset sais saada lapsia.Koskaan ei voi voittaa.
Suolan syönti ei nosta terveiden ihmisten verenpainetta jne.Alttius pitää olla perittynä eikä mikään ylipaino tai raskaus itsessään aiheuta diabetesta tai sydän -ja sepelvaltimo tautia.
jotain perinnöllistä tautia, diabetesta, epilepsiaa, masennusta, kilpirauhasen vajaatoimintaa, syömishäiriöitä tai sydän vikaa.
On itsekästä hankkia lapsia ilman miestä TAI huonon miehen kanssa. On itsekästä hankkia lapsia, jos tupakoi tai käyttää alkoholia tai huumeita.
On itsekästä hankkia lapsi, jos on alipainoinen. On itsekästä hankkia lapsi, jos älykkyysosamäärä on alle 100 (joten suosittelen sterilisaatiota sinulle, ap)...
T: Eräs lihava, joka haaveilee neljännestä lapsesta (kolme lasta on, YKSIKÄÄN heistä ei ylipainoinen) ja laihdutusprojekti hyvällä mallilla...
PS. Vaikka olen lihava, en ole tyhmä. Osaan itsekin googlettaa netistä lihavuuden riskit mahdolliselle raskaudelleni. Lihavuus ei useimmiten johdu siitä, että lihava ei teoriassa tietäisi miten pitäisi toimia, vaan siitä, että se on monelle käytännössä todella hankalaa.
Ruoasta voi olla voimakkaasti riippuvainen, siis sen aiheuttamasta mielihyvästä.
Googletapas aiheesta, kun olet niin hyvä siinä...
Pokkaa sulla on ainakin. Pitäisi sitten sanoa myös ettei yli neljäkymppisten pidä hankkiutua raskaiksi kun on kohonnut riski kromosomihäiriöille. Myöskään diabeetikkojen (olkoon kuinka laihoja vaan) ei pitäisi hankkiutua raskaiksi kun vauvalle voi aiheutua vaikeuksia/synnytys voi olla hankala kun on diabeetikko. Miten on sitten kroonisia sairauksia sairastavat esim MS-potilaat? Pitäisikö heidänkin tehdä abortti?? Oletko ajatellut jotain tiettyä tulotasoa ihmisille että voi raskautua? Pitäisikö esimerkiksi olla kaksi yli 2000euroa kuukaudessa käteen saavaa vanhempaa ja yksinhuoltajaäitien ja isien pitäisi luopua lapsistaan???
Ei helvetti, mistä näitä idiootteja sikiää!!!
Jos ylipainoinen tulee luonnostaan raskaaksi, niin keho on siihen valmis. Enkä näe siinä
mitään pahaa jos sitä raskautta autetaan alkuun, autetaanhan niitä anorektikkoja ja taviksiakin.