Lue keskustelun säännöt.
Mun mieheni vihaa mua
05.04.2010 |
Tuskin tästä mitään positiivisten kommenttejen pinoa saan. Sanon vaan, että olen lopen kyllästynyt olemaan mieheni "oikean" elämän este ja änkeväni väkisin itseni joka paikkaan jossa pariskunnat normaalisti yhdessä viettävät aikaansa.
Mieheni pääasiallinen intohimo on minun itkettämiseni...ja hyvin hän siinä onnistuu.
Haluaisin vaan pois. Mutta kun minulla ei ole uskallusta lähteä olemaan omillani.
Kommentit (13)
No kun en mä näköjään pysty siihen. Otan vaan vastaan kaiken mitä tulee ja oon kiitollinen jokaisesta ystävällisestä hetkestä tai lämmöstä mitä voin saada.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla on taas nii ettei sano suoraan,mut sen näkee...ku olen nii ruma/läski nii kattelee muita.siit tiiä ett inhoo mua
miks ne miehet on teidän kanssa? eikö ne uskalla jättää, odottavat että saavat naiset tekemään likasen työn, niinkö? outoa.
ei tietoo... ehkä vaa ei osaa olla yksin.ehkä etsii eka jonku muun ettei sit tarvii olla yksin,ett on joku jonka luo painella suoraan.ja pittäähän se siivooja/pyykkäri/kokki olla:)
näin ainakin käsitän minä joka tuon sinua edeltävän viestin pykäsin...
jos sä olet hänen elämänsä este? Vai eikö mies vihaakaan, mutta hän pönkittää omaa egoaan mollaamalla sua jatkuvasti?
Mä kehoittaisin sua ryhdistäytymään ja lopettamaan rassukka-asenteen. Vaikket olisi lähdössä mihinkään, jätät miehen kommentit omaan arvoonsa ja alat elää omaa elämääsi lasten kanssa (onko teillä lapsia?) vaikka miehen kanssa samassa kämpässä asuisitkin. Miehesikin joutuu väkisin muuttamaan käytöstään, jos sä muutat ensin. Hän huomaa, ettei homma toimi enää.
Voimia sulle ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehen elämä on hanurista, hän on itse sen sellaiseksi järjestänyt. Sinä tai kukaan muukaan ei ole hänen -aikuisen ihmisen- onnellisen elämän este eikä siitä ole kukaan muu vastuussa kuin hän itse.
Sama koskee myös sinua. Lakkaa olemasta nyyhkivä uhri. Mieti miten haluaisit itseäsi kohdeltavan ja ala vaatia sitä. Mieti mitä haluaisit elämässäsi tehdä, ja tee niitä asioita. Jos mies ei tule mukaan, niin tee asioita yksin tai lasten kanssa. Mies huomaa kyllä jos alkaa jäämään ulkopuolelle kaikesta hauskasta ja hän ei olekaan enää kaiken keskipiste ja hänen typeristä mielipiteistään ei kukaan enää piittaa. Sekös harmittaa.
Asia kerrallaan vaan, aloita pienistä asioista.
Seuraavaksi alat tehdä eroa mielikuvien tasolla. Et pakene tai kiellä ajatusta, vaan oikein ruokit sitä. Ja sitten laitat homman täytäntöön: se ei tunnu siinä vaiheessa enää ollenkaan mahdottomalta, kun olet kerännyt henkisesti voimia.
Been there, done that.
No kun en mä näköjään pysty siihen. Otan vaan vastaan kaiken mitä tulee ja oon kiitollinen jokaisesta ystävällisestä hetkestä tai lämmöstä mitä voin saada.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
odottavat että mies tekee aloitteen, kantaa vastuun ja "tekee likaisen työn". Siinä onkin sitten parisuhdehelvetti valmis. Ei niinkään outoa, luulen, vaan aika tavallista.
miks ne miehet on teidän kanssa? eikö ne uskalla jättää, odottavat että saavat naiset tekemään likasen työn, niinkö? outoa.
ota ja lähde-asenne ei ole niin simppeli toteuttaa jos on oikeesti masentunu ja itsetunto nollassa. Vaikka kuinka itselleen paukuttaa että "oot idiootti kun et lähde " niin sitä vaan junnaa paikoillaan saamatta minkäänlaista otetta omaan tilanteeseensa... aikaa ja voimia ap se päivä tulee vielä kun sinä oot taas oman itsesi herra :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös olen "oikean" elämän este miehelle ja tungen itseni joka paikkaa mukaan... Jostain syystä minulle ei voida puhua nätisti, puhettakaan siitä, että minua kuunneltaisiin. Harmitti oikein kuunnella kun hän puhui veljensä vaimon kanssa eilen puhelimessa, oli kohtelias jne. Eri juttu minun kanssani. Vaikka olisin samoja juttuja kertonut, olisi miehellä ollut täysin eri ääni kellossa. Välinpitämätön osaa olla minua kohtaan..
Musta vaan tuntuu siltä, että en uskalla lähteä. En tiiä mikä siinä pelottaa. Ehkä yksin oleminen tai joku.
Niiän että vaikutan ihan nyhveröltä ja ehkä olenkin. Mutta jotenkin oon vaan niin kiinni tässä turvallisuuden tunteessa. Mutta haluaisin NIIIIIN olla arvostettu ja rakastettu. Eikä tarttis jatkuvasti tuntea itteään ylimääräiseksi. Kaikkien muiden asiat on tärkeämpiä. Jos meillä on sovittu meno ja se vaikka on kaverin tyttöystävälle huono päivä niin me ei mennä. Jos mulla olisi huono aika niin sillä ei olisi väliä. Onkohan naiselle jotenkin ominaista haluta olla huomattu vai oonko mä vaan jotenkin hullu? Omituisia ajatuksia mutta ehkä jotkut ymmärtää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan kun itse kirjoittamaani tekstiä. Voimia sinulle.
Jotenkin sitä miettii, että ehkä tämä vielä tästä. Mutta arvostusta olisi ihana saada. Ja huomiota.
Pyh miehille. Pyh
ap
lakkaat vaan olemasta avuton rassukka ja häivyt.