Gallup:Kuvaile lapsesi PAHIN uhmakohtaus. ov

meillä pahimmat uhmat on ollut suunnilleen tuossa iässä tai vähän nuorempana. nyt lapsi on jo 10v

Oli ikää n. parivuotta ja leluhyllyjen luota ei olis halunnut lähteä mihinkään. Lopulta rupesi huutamaan ja mä nappasin sen kainaloon. Raivosi ihan hullunlailla, huusi, rimpuili ja huusi ja rimpuili..



Todella noloa, kaikenlisäksi siihen tuli sitten vielä joku "mummeli" lässyttämään.

Oman 5v tytön uhmakohtaukset on kauheita nykyään! mm huutaa, kirkuu, tekee koko ajan pientä kiusaa. On päiviä, jolloin mikään ei suju. Ei pue, ei syö tai jos tekee nämä, niin ainakin niin hitaasti kuin mahdollista. Harrastuksissa vaan istuu paikallaan jossain, kun muut tekee ohjaajan neuvomalla tavalla. Kaupassa käynti on kammottavaa, ei huuda siellä, mutta roikkuu kärryissä niin, että ne melkein kaatuu ja joka hyllyllä käydään keskustelu, että ei nyt osteta sitä ja tätä. Osaa satuttaa myös sanoilla, sanoo mm. että ei rakasta meitä vanhempia ja toivoo, että kuollaan pois. Pahalta tuntuu kuulla nuo sanat :o( Toisinaan on mitä ihanin tyttö ja reipas kun mikä!

Tyttö oli jotain 2v, enkä muista mistä raivari sai alkunsa. Kävi ensalkuun koiran kimppuun (huomio taattu...), sitten puri mua reiteen niin, että mulle jäi hammasrivistön muotoinen mustelma ja lopulta alkoi hakata (omaa) päätään lattiaan (teki tätä jossain vaiheessa, jos muukaan ei "auttanut") ja samalla asiaankuuluvasti tietty huusi ja parkui täysin palkein. Pakkohan se oli syliin napata, eikä enää tosiaankaan yrittää olla kuin ei oliskaan. Tyttö riehui, pyristeli ja rimpuili ja edelleen - karjui naama punaisena, otsasuonet pullistellen. Mä istuin meidän sängyllä yli tunnin kädet maitohapoilla pitelemässä kirkuvaa lasta aloillaan ennenkuin alkoi hiukan rauhoittua. Ajattelin sitten kääntää tytön itseeni päin, kun alkoi raivari vaimentua nyyhkytykseksi (ottaa ihan halisyliin). Tyttöpä sai vielä viimeisen ponnistuksen verran uutta pontta raivopäiselle meuhkaamiselleen ja näkkäsi hampaansa mun kulmakarvoihin... Oikeesti ipana puri niin kovaa, etten uskaltanut heti edes repäistä irti. Kirkaisin ja tyttö hämmentyi sen verran, että sain kiskottua kauemmas. Siinä vaiheessa tyttö lähti pikapostina isänsä syliin ja melkein heitin pois (ennenkun pääsee kunnon primitiivireaktiot valloilleen) ja ite painelin tukka putkella kylppäriin itkemään ja paikkailemaan haavojani. Verta tuli meinaan ihan valumalla... Mulla oli sievä hammasrivistön kuva kulmassa meinaan pitkään!!



Esikoinen sai kunnon raivareita suht harvoin (ehkä jotain kerran viikkoon) mutta ne oli sit just tota luokkaa, että ei yks vartti riittänyt raivoa mihinkään.



Keskimmäinen on sit taas varsin tuulella käyvä kaveri (nyt 3v) joka saa raivareita milloin mistäkin (kuun asennosta, pikkuauton väristä...), pahimmillaan varmaan jotain 4 tunnissa, mutta ne ei kestä kovin pitkään kerrallaan... (jätkästä lähtee tosin sitäkin isommasti noita desibelejä...)

Kesäaamuna kaikki oli vaikeeta. Kersa huusi koko ajan. Ei antanut pukea. Minä pistin vaatteet pussiin, köytin penskan alkkarit päällä pyörän turvaistuimeen ja hurautin palosireenin kanssa perhepäivähoitoon. Koko kaupunki sai kuulla, että meillä on huono aamu. Ja lasta tietenkin hävetti mennä hoitoon alkkarit päällä.



Senkin jälkeen oli kaikenlaista, mutta vaatteet alkoivat mennä aika ripeästi päälle. Joskus kysyin: "Laitetaanko vaatteet taas pussiin?" Kysymys veti tytön erittäin vakavaksi. Ja vaatteet olivat päällä alta aikayksikön.

Miehesi pahimmat uhmakohtaukset?...

Hän kirkui yhden päivän lähes tauotta aamuseitsemästä iltakahdeksaan, syyt vain vaihtuivat. Naapuriin oli juuri edellisenä päivänä muuttanut uudet asukkaat ja vähän säälitti kun heti ekana päivänä joutuvat kuuntelemaan huutoa aamusta iltaan. Viimeisin tapaus 3,5-vuotiaana oli kun alkoi kiukuttaa kaupungilla (oltiin kävellen liikkeellä, kotiin matkaa reilu kilometri ja pikkuveli minulla liinassa) ja heittäytyi maahan ja kirkui minkä kerkesi. Kannoin hänet kainalossa puolisen kilometriä kunnes lopulta sain kävelemään ja huutoa ja kirkumista kesti kotiin saakka. Monet ohikulkijat koittivat rauhoitella tyttöä, mutta pahentivat vaan tilannetta.



Nyt kauhulla odottelen onko pikkuveli samanlainen kiljukaula. Ikää muutama viikko päälle 1 v. ja ekat itkupotkuraivarit takana. Tosin kestoltaan ne on vasta vartin-puolen tunnin mittaisia.

Up