Saako äiti näyttää lapselle, että on harmistunut/suuttunut jostakin lapsen tekemästä?

Vai hymyilläkö pitäisi jos lapsi vaikka tönii siskoa?

Täytyyhän lapsen oppia, että tietyt teot pahoittavat muiden mielen. Myös äidin.

Äiti hymyillen ottaa iskut vastaan ja siivoaa kaiken sotkun perässä, antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Koska oli kiusannut koulukaveria. Meillä oli pitkä keskustelu, lapsi oli kyllä ihan kyynelissä lopussa Tuli tv-banni, tietsikka +konsolipelibanni ja viikkorahan menetys.

tällaista pitää edes kysyä??



Ihmisiähän tässä ollaan. Sekä negatiiviset että positiiviset tunteet kuuluvat elämään.



Joskus hämmästyttää kun esim. jonkun lapsi kaataa juomisen häiläyksen takia pöydälle, niin äidillä on kauhea kiire hihkaista tekopirteällä äänellä: "kulta, ei haittaa! äiti siivoaa!"



Tottakai vahinkoja tapahtuu, mutta miksi oma harmistus täytyy niin visusti peittää?

Vaan PITÄÄ.

Lapseni on itse ollut koulukiusattu, mutta siitä on pari vuotta. Olin todella pettynyt, että hän kiusasi itse toista, entistä kiusaajaansa. Tällä lapsella on riittävästi ongelmia jo, ja on jäänyt muista tiedollisesti jälkeen, helppo kohde. Tv abnni on 2 päiväksi, muut pitempäään. Sai jälki-istuntoa, ja olemme sopineet, että jos saa jälki-istuntoa, viikkoraha menee.

Kyllä minäkin voisin hihkaista "ei haittaa", jos näyttää siltä että lapsi pelästyy turhaan asiaa. Joku lapsista voi syystä tai toisesta olla vähän säikky tai sellaisessa vaiheessa tai tilanteessa, että vahinko tuntuu kohtuuttomalta lapsesta. Kyllähän niitä maitoja voi kaatua aikuisellakin, eikä se ole sen kummempi juttu että siitä pitäisi ruveta itkemään tai raivoamaan. Siksi en toruisi pahemmin lastakaan. Ehkä en olisi heti hymyssä suin siivoamassa sotkua, vaan ihan rauhassa yhdessä lapsen kanssa hoidettaisiin siivous.



Mutta ap:lle, lapsen täytyy oppia myös niitä aitoja negatiivisia tunteita. Se on väärin, että olet oikeasti vihainen mutta tekohymyilet, pidät ns. kulisseja yllä. Hermostuminen näkyy eleissä ja kuuluu äänessä, mutta ilme viestittää jotain muuta. Lapsi saa siinä ristiriitaisia signaaleja ja joutuu koko ajan arvailemaan mitäköhän se äiti nyt oikeasti tarkoitta, tai ei opi ymmärtämään ilmeiden ja tunnetilojen yhteyttä. Samalla myös omalla esimerkilläsi näytät, että kiukkua ei saa ilmaista. Senhän saa ja pitääkin ilmaista, mutta ei ikinä hillittömästi, ja tämä pitäisi aikuisen omalla esimerkillään näyttää.

mutta aikuisen pitää pysytellä aikuisena ja edes jollain tapaa ymmärtää lapsen kehitystä ja sen vaiheita. Nämä "lapseni sanoi minua tyhmäksi ja nyt itken ja lapsi lohduttaa" kirjoitukset kyllä välillä pistävät miettimään, minkälaisten keskenkasvuisten vanhempien kanssa jotkut lapset elävät.

lapselle on syytä heti tehdä selväksi, että teko on vakava ja siitä on seuraukset. Kouluikäiselle ei takuulla tule yllärinä se, että kiusaaminen on kielletty, varsinkin jos itsekin on joutunut kiusaamisen kohteeksi.



Ap: lapselle on syytä tehdä aina selväksi, jos joku hänen tekonsa on pahoittanut äidin mielen. Selittää, mikä teossa oli väärin ja muistaa, että lapselle EI MISSÄÄN OLOISSA saa jäädä vaikutelmaa, että hän ihmisenä on paha tai äidilleen epämieluisa, ainoastaan joku hänen tekonsa.

Ja lapselle pitää tietysti osoittaa oikea ja hyväksyttävä tapa reagoida ko. tilanteessa - pelkkä väärän tavan kieltäminen ja moittiminen vain hämmentää lasta.