Lue keskustelun säännöt.
Vastentahtoisesti takas töihin :(
29.03.2010 |
Mua kauhistuttaa ja itkettää edessä oleva töihin paluu ja lasten hoitoon laittaminen, 5-vuotias ja 1 v. 8 kk ovat syksyllä. Päivähoitopaikat ovat tällä alueella kiven alla, eikä pienempi pääsekään perhepäivähoitajalle kuten toivoin, ja tällä hetkellä olemme jonossa jos alueen ainoasta päiväkodista vapautuisi toisellekin paikka. En haluaisi viedä tuota pienempää päiväkotiin enkä itse asiassa ollenkaan hoitoon. Jos jäisin vielä jouluun asti kotiin, paikkoja ei saisi ainakaan, eikä meillä ole varaa siihen että jäisin vielä ensi vuoden elokuuhun saakka kotiin. Ahdistaa, ja mies sanoo että töihin vaan.
Kommentit (12)
Myönnä pois ap, että kyseessä ei ole lapset vaan sinä itse. SINÄ et halua töihin syystä tai toisesta. Koet ehkä työsi ja työelämän vaatimukset ahdistavina. Kun palaat töihin niin huomaat nopeasti että olet oikeastaan kaivannutkin jotain sisältöä päiviisi. Tietysti on asia erikseen jos edustat white trashia joka haluaa vaan vetää lonkkaa yhteiskunnan kustannuksella päivät pitkät (ja tämä siis verhotaan "hyväksi äitiydeksi").
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tuota samaa pohtinut, että laittaako lapsi päivähoitoon vaiko eikö. Olen tehnyt hoitovapaalta käsin keikkaa aina silloin tällöin työpaikallani, joten tuntuma on työntekoonkin.
Kai olet tietoinen siitä että hoitopaikka pitää löytyä neljässä kuukaudessa?
Meille kävi niin että töihin menon suhteen jäänkin toiselle äitiyslomalle jos vaan kaikki menee hyvin, joten saan itse armonaikaa päätöksien tekoon.
Tsemppiä!
kun menin töihin. Ja meillä lapset oli jo 3v,4v ja kaksi 7 vuotiasta.
Minulla oli ikävä niitä vuosia kun saimme elää tiiviissä symbioosissa yhdessä ja sain itse touhuta heidän kanssaan. Se arki lasten kanssa oli ihanaa ja töihin meno muutti tilanteen toiseksi.
Mutta siihen sopeutui ja tottui.
Tsemppiä sinulle
Lapseni olivat 3,5- ja 2-vuotiaat kun palasin töihin, ja etenkin se alku oli kamalaa. Lapsia oli kova ikävä, ja itkevien lasten jättäminen hoitoon oli riipaisevaa.
Ja näin siitä huolimatta, että olen akateeminen asiantuntijatyössä oleva äiti (en siis kuulune aiemmin mainittuun "white trashiin").
Minulla ainakin oli kamala ikävä lapsia kun menin töihin. Ja meillä lapset oli jo 3v,4v ja kaksi 7 vuotiasta. Minulla oli ikävä niitä vuosia kun saimme elää tiiviissä symbioosissa yhdessä ja sain itse touhuta heidän kanssaan. Se arki lasten kanssa oli ihanaa ja töihin meno muutti tilanteen toiseksi. Mutta siihen sopeutui ja tottui. Tsemppiä sinulle
Kakruthan on jo vaikka kuin isoja.
Ihan naurettavaa vetistellä ja ahdistua tuollaisesta. Olet ollut liikaa mammapiireissä, joissa aina syntyy tuo mielikuva omasta korvaamattomuudesta.
En kestä ees ajatella millainen ihminen tämän kirjoittaja on.Ai vaikka kuin isoja?!
Jestas toinen on elänyt alle 2 vuotta tätä elämää ja sinä sanot,että on iso.Voi tätä järjen köyhyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös oli kamala ikävä. Tuntui tyhmältä olla töissä kun tiesi että pieni kaipaa äitiä ja äiti pientä. Työ oli antosaa ja mukavaa. Mutta ajatukset oli lasten luona useamman kerran päivässä. Ja aina oli kamala kiire päiväkodille pieniä kotiin hakemaan.
Sittemmin kun kolmas syntyi en töihin ole kiirehtinytkää. :) Koti on hyvä paikka kasvaa ja kehittyä. Kerhoissakin kyllä käydään ja kyläilemässä. Pieni on vielä 7vuotiaskin.
Kakruthan on jo vaikka kuin isoja. Ihan naurettavaa vetistellä ja ahdistua tuollaisesta. Olet ollut liikaa mammapiireissä, joissa aina syntyy tuo mielikuva omasta korvaamattomuudesta.
Ensinnäkin, ap:n lapset eivät ole vielä isoja, varsinkin alle 2v on kaikkea muuta kuin iso. Toisaalta, kyllä useimmille lapsille omat vanhemmat, varsinkin äiti, ON korvaamaton. Noin pienelle lapselle äiti on korvaamaton ja äärettömän tärkeä.
Se, että sinä tai joku muu ei jaksa omia lapsiaan, eikä koe omien pienten lasten hoitoa tärkeäksi, voi pitää mielipiteensä itsellään.
Kaikille se ura ei todellakaan ole tärkeämpää kuin pienet lapset.
Eikä siinä ole mitään kauheaa tai pahaa, jos joku suree sitä, että joutuu viemään lapset hoitoon pienenä.
Hoitopäivät on monilla pienillä tolkuttoman pitkiä, ja kyllä alle 2v kokee ne kovin raskaiksi. Mutta sitähän ei jotkut vanhemmat ajattele.
Enkä nyt tarkoita, etteikö lapsia saisi/voisi viedä hoitoon, jokainen tekee omat ratkaisunsa sen mukaan miten haluaa elämäänsä elää, tai miten elämäntilanne sen "pakottaa" tekemään.
Minä olen pph itsekin, ja koen tärkeäksi tarjota pienille lapsille turvallisen ja hyvän hoidon sillä aikaa kun vanhemmat ovat töissä.
Enkä koe olevani millään muotoa huonompi ihminen, vaan päinvastoin olen hyvin tyytyväinen siihen, että olen saanut olla omien lasteni kanssa kotona. Ja kun lapset vähän kasvoivat, pystyin näin yhdistämään työn, ja voin silti olla kotona lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin siitä huolimatta, että ikinä en ole joutunut jättämään häntä hoitoon itkevänä ja päivähoito on aloitettu jo 1,5 -vuotiaana (nyt lapsi jo eskarissa). En silti koe ikävää negatiivisena asiana, vaan sehän kertoo vain välittämisestä ja aidoista tunteista ja saa jälleen näkemisen tuntumaan ihanalta ja odotetulta. Ikävästäni huolimatta pystyn keskittymään työhöni ihan hyvin ja vain tällaisina luppohetkinä, kuten nyt iltapäivän kahvitauolla, tulee se ikävä mieleen. Ihanaa kuitenkin ajatella, että parin tunnin päästä taas nähdään!
Tämä siis vastauksena sille, joka minua luonnehti työnpakoilijaksi. Ja tiedoksi, että yhteiskunta ei todellakaan kohtele lastaan kotona hoitavaa mitenkään avokätisesti, hoitovapaalla ei minusta todellakaan voi vaan "vetää lonkkaa yhteiskunnan kustannuksella". Ainakin täällä kuntalisäkin lakkaa, kun lapsi täyttää kaksi vuotta. Ja osaksi siksi en voikaan jäädä ensi vuoden elokuuhun saakka kotiin, kun tulot tippuisivat entisestään, kun nuorempi lapsi (joka ei todellakaan ole hoidon aloittaessaan iso!) täyttää joulukuussa kaksi. Aluksi suunnittelin, että voisin sittenkin olla kotona vielä tämän vuoden loppuun, mutta päivähoitojohtaja sanoi suoraan, että kesken kauden niitä paikkoja ei kyllä vapaudu ellei joku yhtäkkiä muuta pois alueelta, vaan joutuisimme sitten kuskaamaan lapset ties minne hoitoon. Ja isompi taas menee sitten seuraavana vuonna jo eskariin, joten haluaisin kuitenkin, että hän pääsee siihen päiväkotiin, jossa jatkaa eskarissa.
Isompi lapseni meni aikoinaan 1-vuotiaana hoitoon, joten kokemusta on, mutta hän sentään pääsi pph:lle.
Kunpa vaan oltaisiin rikkaampia (lue: mies olisi rikkaampi...) ja voisin olla pidempään kotona. Lapseni ovat vielä molemmat aika "epäsosiaalisia" ja herkkiä, kauhistuttaa mitä tästä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun tunnet ahdistusta siitä että jättää pieni taapero hoitoon! itse myös olen menossa töihin syksyllä jolloin vauveli 1v 7kk...ta soitti ja pyysi töihin ja itse en ollut vielä ajatellut meneväni, kun lapsi on vain näin pieni kerran elämässä! tunsin myös ahdistusta ja melkein itku tuli kun ajattelin taaperon jättämistä hoitoon, kun ei työnmeno ole pakollista rahasta, eli tullaan hyvin toimeen näinkin, toki haluan palata työelämään mutta tunsin että ei vielä,,,joten ihanat isovanhemmat lupasivat auttaa hoidossa jouluun asti ainakin !!!
jippii, ihanaa kun on näin ihanat isovanhemmat, hyvässä kunnossa ja valmiita hoitamaan...sitä paitsi ei tule niin monta hoitopvää kun mies vuorotyössä ja itse ajattelin tehdä 80 % päivää ekaksi
3:lle hyvistä nauruista! Noin katkeraa ja kateellista kommenttia en olekaan pitkään aikaan lukenut. Hmmm, saanko arvata, että olet 3 itse laittanut lapsesi tosi pieninä hoitoon ja nyt kadut sitä? Lapset ovat vain kerran pieniä ja toiset äidit sen tajuavat.
Kakruthan on jo vaikka kuin isoja.
Ihan naurettavaa vetistellä ja ahdistua tuollaisesta. Olet ollut liikaa mammapiireissä, joissa aina syntyy tuo mielikuva omasta korvaamattomuudesta.