Lue keskustelun säännöt.
Voiko Aurein lapset koskaan toipua, miten se psykologisesti menee?
Kommentit (13)
ne varmaan saa niin paljon kaikenlaista terapiaa ja psykologiapua, että pystyvät normaaliin elämään. Mulla oli isä muuten vaan kusipää varsinkin kännissä, ei ketään lyönyt, mutta mulla näkyy se vieläkin, koska kukaan ei kuunnellut tai ollut kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihminen voi selvitä lähes mistä vaan, riippuu varmaan paljon ihmisestä. Toiset tarvii terapiaa, toiset ei, toiset enemmän toiset vähemmän. Mutta lähes jokainen varmasti selviää jos haluaa!
Perimmäisiä kysymyksiä lienee, että kuinka pitkään kotona on ollut väkivaltaista käytöstä ja miten lapsia on kohdeltu.
Tuskin mitään haittaa on. On munkin isä iskenyt äitini pään pianonkulmaan niin että äidiltä murtui kallo ja aivoleikkaus pelasti täpärästi hänen henkensä. Lapsena katsoin vierestä sitä touhua kun isäni potki ja hakkasi äitini päivittäin äitini tajuttomaksi. Jäin erossa 3-vuotiaana isälleni.
vanhemman pahoinpitely on sama kuin jos lasta itseään pahoinpideltäisiin, jos miettii psykologisia ja traumaattisia vaikutuksia.
Toivottavasti olet saanut kokemuksiisi ulkopuolista apua. Ei ole normaalia vahingoittaa puolisoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen vieläkin säikky, jos esim. oma mieheni nostaa kätensä minun lähellä. Mieheni ei ole koskaan lyönyt minua, mutta väistäminen on vain refleksi.
En saanut ikinä keskusteluapua, joten ehkä tilanne olisi nyt toinen, jos olisin saanut joskus käsiteltyä lapsuuden asiat.
Jonkinlainen jälki lapsiin jää varmasti.
Minäkin olen kotoisin väkivaltaisesta perheestä. Milloin heilui isä aseiden kanssa tai muuten vain äitiäni hakkasi. Mutta en ole tarvinnut mitään kallonkutistajia. En koe niitä tarpeellisiksi.
ps. Tiedän ettei sellainen ihminen ole terve joka turvautuu väkivaltaan ja hakkaa vaimoaan + lapsiaan. Eikä se ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen kotoisin väkivaltaisesta perheestä. Milloin heilui isä aseiden kanssa tai muuten vain äitiäni hakkasi. Mutta en ole tarvinnut mitään kallonkutistajia. En koe niitä tarpeellisiksi.
sulla kavereita? Poikaystäviä? Puhuitko niille asiasta?
Minäkin olen kotoisin väkivaltaisesta perheestä. Milloin heilui isä aseiden kanssa tai muuten vain äitiäni hakkasi. Mutta en ole tarvinnut mitään kallonkutistajia. En koe niitä tarpeellisiksi.
sulla kavereita? Poikaystäviä? Puhuitko niille asiasta?
puhuttua :) Kyllähän se vähän kirpaisi kun muilla oli ihanat vanhemmat. :) Hävetti oma perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
puhuttua :) Kyllähän se vähän kirpaisi kun muilla oli ihanat vanhemmat. :) Hävetti oma perhe.
esim. mulla ei ollut kavereita ja olin koulukiusattu, luulen että sen vuoksi isän käytös vaikutti pahemmin kuin joihinkin muihin, joilla oli vielä paskempaa. Ei ollut mitään paikkaa tai ihmistä, jonka luona olisi ollut kivaa.
Minäkin olen kotoisin väkivaltaisesta perheestä. Milloin heilui isä aseiden kanssa tai muuten vain äitiäni hakkasi. Mutta en ole tarvinnut mitään kallonkutistajia. En koe niitä tarpeellisiksi.
sulla kavereita? Poikaystäviä? Puhuitko niille asiasta?
puhuttua :) Kyllähän se vähän kirpaisi kun muilla oli ihanat vanhemmat. :) Hävetti oma perhe.
Kun ajattelee kuinka yleista perheväkivalta on, niin varmasti yhdellä tai useammalla kaverilla oli samantyylinen tilanne.
Lapset ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan ja eivät ulkopuolisille kerro, vaikka olisi minkälainen helvetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen kotoisin väkivaltaisesta perheestä. Milloin heilui isä aseiden kanssa tai muuten vain äitiäni hakkasi. Mutta en ole tarvinnut mitään kallonkutistajia. En koe niitä tarpeellisiksi.
sulla kavereita? Poikaystäviä? Puhuitko niille asiasta?
puhuttua :) Kyllähän se vähän kirpaisi kun muilla oli ihanat vanhemmat. :) Hävetti oma perhe.
Kun ajattelee kuinka yleista perheväkivalta on, niin varmasti yhdellä tai useammalla kaverilla oli samantyylinen tilanne.
Lapset ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan ja eivät ulkopuolisille kerro, vaikka olisi minkälainen helvetti.
Ihan totta, lapset on lojaaleja vanhempia kohtaan. Niin olin minäkin ja lisäksi oman perheen tilanne hävetti. Kerran yritin yhdelle kaverille kertoa, mutta hän ei suostunut uskomaan ulospäin "hyvästä" perhestäni sellaista. Sen jälkeen aloin puhumaan asiasta uudestaan vasta teini-iässä.
Ei väkivallan kokemisesta/näkemisestä varmaan ikinä täysin toivu, mutta aika "normaalia" elämää pystyin elämään hyvin pitkään aina siihen asti kunnes elämääni tuli toinen iso kriisi, joka sai koko homman repeämään käsiin. Tapahtuman jälkeen mielenterveyteni oli niin sekaisin, että en olisi pystynyt jatkamaan elämää eteenpäin ilman ulkopuolista apua. Olen käynyt kohta kolmen vuoden ajan terapiassa ja nykypäivänä olen jopa kiitolllinen siitä, että jouduin kohtamaan tämän toisen traumaattisen kokemuksen ja se sai minut käsittelemään terapian kautta myös lapsuuttani.
Tällä hetkellä koean ensimmäistä kertaa todella eläväni ja lähes vapautuneeni väkivaltaisen lapsuuden tuottamasta taakasta, vaikka tiettyä surua se tulee aina varmasti tuottamaan. Mutta en enää esimerkiksi, kuten eräs aikaisempikin kirjoitta kertoi kokeneensa, säikähdä, jos avomieheni (jonka kanssa olen seurustellut 8-vuotta ja joka ei ole ikinä käyttäytynyt väkivaltaisesti.) nostaa kätensä yhtäkkiä ylös. Tälläiset kehoon jääneet muistot menneestä ovat alkaneet kadota, kiitos hyvän terapian.
Uskon, että ihminen voi selvitä melkein, minkälaisista kokemuksista tahansa. Elämää voi ainakin sinnitellä eteenpäin päällisin puolin normaalisti hyvinkin vaikeiden asioiden jälkeen. Mutta jos haluaa elää täysin vapaana menneisyyden kahleista, vaaditaan usein asioiden käsittelyä ja terapiaakin.
Tuskin mitään haittaa on. On munkin isä iskenyt äitini pään pianonkulmaan niin että äidiltä murtui kallo ja aivoleikkaus pelasti täpärästi hänen henkensä. Lapsena katsoin vierestä sitä touhua kun isäni potki ja hakkasi äitini päivittäin äitini tajuttomaksi. Jäin erossa 3-vuotiaana isälleni.