Turhauttaa

Taistelen masennusta ja apatiaa vastaan. Tuntuun hirveän turhauttavalta, että omilla lapsilla joita on koettanut parhaansa mukaan kasvattaa ja esim. meillä on loistavat puhevälit lasten kanssa, mutta kun toinen tahtoo luisua helpon elämän perään (menee vähän liiankin lujaa=biletystä) ja toisella jatkuvasti elämässä vastoinkäymistä itsestä riippumatonta fyysistä sairautta, niin että väsyy eikä jaksaisi opiskella ja kaveritkaan eivät jaksa ottaa aina huomioon niin tuntuu, että miten jaksaa tukea heitä väsymättä itse.. Olen yleensä positiivinen ja olen koettanut jaksaa tsempata lapsia ja itseäkin, mutta väliin tuntuu, että uuvun tähän murheeseen.Lapseni ovat itsenäisiä ja annan heidän elää omaa elämäänsä. Silti kun näkee että lapsi kamppailee sairauden keskellä, niin se satuttaa ja tuntuu pahalta ja tahtoo uuvuttaa. Lapset ovat täysi-ikäisiä. Onko saman kokeneita?