Minkälaiseen ihmiseen et pidä yhteyttä, vaikka lupaatkin?

mun varassa TAI joka "roikkuu" eli tuntuu jotenkin riippuvaiselta

jonka kanssa ei ole jatkuvuutta. Minulle ei riitä, että näen jotain ihmistä kerran vuodessa.

ap:n kysymykseen, mutta ilmoittaudun kohtalotoveriksi. Tuntuu että minuunkaan ei pidetä yhteyttä ja kiinnostaa tietää miksi.



Silloin tällöin kun esim. joku vanha koulukaveri vaikka facebookissa laittaa yksityisviestiä, niin vastaan aina mutta jatkoa ei kuulu...Toiselle paikkakunnalle muuttaneet ystävät eivät soita vaan aina saan itse soittaa ja tekstata. Samallakaan paikkakunnalla asuvat ystävät harvoin pyytävät minnekään ainakaan kaksin, vaan silloin kun muitakin tulee. Meillä ei käy kukaan eikä kukaan soita vain kysyäkseen mitä kuuluu.



Olen kovasti miettinyt mistä tämä voi johtua, ja tästä on tullut jo aika paha mielikin. Olen omasta mielestäni kiva tyyppi enkä keksi mistä tämä johtuu. Otan itse ihmisiin yhteyttä myös mutta en roiku. En harrasta tapayhteydenpitoa, esim. joulukortteja, siitäkö tämä johtuu?

minä en pidä ihmisiin yhteyttä, koska minulla ei ole aikaa. Olen priorisoinut oman liikuntaharrastukseni, enkä voi kotoa lasten luota olla pois joka ilta.



Minulla on sellainen syy, että haluan itsekin saada jotain, kun jonkun näen. Olen hyvin puhelias ihminen ja keksin vaikka tikusta asiaa. Eli en jaksa nähdä ketään vain kertoakseni, mitä on tultu tehtyä. Haluan tavata ihmisiä, joilta opin jotain uutta, jotka saavat minut ajattelemaan. Minulle ei riitä se, että on mukavaa.

Sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ei vain saa itselleen mitään. Eli toinen puhuu ja selittää omia juttujaan ja odottaa että kaikkia kiinnostaa kuunnella hänen asioistaan. Mutta sitten ei ikinä kysy mitä minulle kuuluu tai jos kerron omista asioistani niin toista ei kiinnosta tai hän mitätöi minun ongelmiani.



Kun en tuollaisesta ystävyyssuhteesta mitään saa, niin miksi vaivautua.

jos näen, että joku haluaa seukata kanssani vain siitä syystä, että tulee syömään ruokiani, leikkimään leluillani tai kavereeraamaan muiden kaverieni kanssa, ilman mitään vastavuoroisuutta: vastakutsuja. Molempien pitää laittaa itseään likoon ystävyyssuhteessa, ei vain niin, että se, joka tulee paikkakunnalle muutenkin omien asioidensa tähden, ottaa yhteyttä kun tarvitsee ilmaista majapaikkaa. Niille ei kauaa jaksa pitää ilmaista hotellia.

likoon laittaminen on muuten olennainen juttu.



Jotkut ihmiset ovat niin korrekteja, ettei niistä tiedä, mitä ne oikeasti ajattelevat. Ovatko he oikeasti sitä mieltä, vai vain jees-miehiä.



Minulla on yksi kaveri, jonka olen tuntenut jo 10 vuotta. Ja väitän, etten vieläkään oikein tunne häntä. En kyllä häntä viisisi tavata, ellei lapsemme olisi parhaimpia ystäviä keskenään.

Eli muutamiin, joihin tutustuin lapsen hiekkalaatikkoiässä, en pidä enää yhteyttä, koska elämäntilanteemme on nykyään niin erilaiset. Siis aikoinaan oli kiva jutella ja kyläillä, koska lapset oli saman ikäiset, mutta kun itse palasin töihin ja monet tutuistani tekivät lisää lapsia, niin en enää tuntenut kuuluvani joukkoon :) Ihmisissä ei ollut mitään vikaa, mutta tunsin että he olivat kavereita vain samanlaisen elämäntilanteen takia, enkä ystävystynyt heidän kanssaan niin, että elämäntilanteen muuttuessa voisimme olla edelleen yhteyksissä.

kuin puhua muista pahaa. Sellanen joka ei ikinä pidä lupauksiaan.

Kun on pakko olla paljon tekemisissä niin kanssakäyminen on helpompaa, kun on toiselle ystävällinen. Tosiasiassa en välttämättä arvosta tätä ihmistä ihmisenä enkä ylläpidä kaveruutta sen jälkeen, kun ei ole pakko. Tällaisia ihmissuhteita kertyy työpaikoilla ja harrastusryhmissä. JOnkun kerran olen huomannut, että tällainen pakkoystävä on luullut, että olemme oikeasti ystäviä, vaikka emme ole jakaneet mitään tärkeitä juttuja emmekä esimerkiksi tavanneet kahdestaan tai käyneet toistemme kotona.



Oikeat ystävät ovat erikseen, mutta nekin suhteet voivat muuttua muuton tai muun elämäntilanteen muutoksen myötä. Jos toinen on tosi passiivinen niin vedän sen johtopäätöksen, että olenkin hänelle pakkoystävä enkä jatka kovin pitkän yksipuolista yhteydenpitoa.

seurustele vapaa-ajalla työkavereiden kanssa, nykyistenkään. Entisiin en pidä mitään yhteyttä. Ystäväni ovat niitä jotka jaksavat kuulla avautumistani työpaikan kriiseistä ja joiden kanssa puhun yksityisasioistani, työkavereiden kanssa juttelen yleisellä tasolla mukavia kahvipöydässä.

Siis esim. jos ei saa ystävästä hyötyä, niin ei kannata pitää yhtettä.



Minusta osaan kyllä kuunnella, enemmän kuuntelen kun suuna päänä omia juttuja selitä. Ehkä se sitten on syys? Olenko liian vähän avautuva? Kerron kyllä omia juttujakin, jos toinen jaksaa selvästi kuunnella.



Ja kait mä sitten olen juuri sellainen, että olen luullut että olemme oikeasti ystäviä, mutta tälle toiselle osapuolelle en sitten ole oikea ystävä, vaan vain sen hetken tuttu.



Ripustaudu en, enkä koskaan käytä ketään hyväkseni. Siis siinä hoteli mielessä.



-ap

Hän oli aina ruinaamassa ja ruikuttamassa minulta kaikkea, söi jopa suklaat joulukalenteristani, kun annoin periksi enkä jaksanut kuunnella sitä porua ja ruikutusta! Nyt jälkeenpäin asia huvittaa, mutta harmitti ankarasti kun olin 10-vuotias :)



Lisäksi kaveri kopsi usein läksyt minulta ja käytti minua monin tavoin hyväkseen. Ja sitten koitti kuitenkin nolata poikien silmissä.



Viimeisenä niittinä sai vielä kerran tahtonsa läpi, kun erittäin hankalassa elämäntilanteessa ollessani sai minut puhuttua ympäri lapsensa kummiksi. Kummina olon alkuaikoina yritti nakittaa vaipanvaihtoon ja muuhun (olin lapseton tuolloin ja pelkäsin kuollakseni lapsia). Pahastui kun en suostunut. Jätti lainaamiaan vaatteita palauttamatta.



Yhteydenpito on ollut todella pinnallista. Kun joskus joulukortin lomaan laitoin kuulumisia, esim. jos on ollut jotain isompia iloja tai suruja perheessä, ei koskaan kommentoinut mitään, pahoitellut tms. Silti kehtasi pyytää kuriikseen esimerkiksi ulkomaan matkoilla, kun piti saada jotain kalliimpaa hajuvettä lentokoneesta.



Ensi kesänä kummilapsi pääsee kaiketi ripille. Olen tähän asti muistanut lasta säännöllisesti, mutta olen päättänyt että konfirmaation jälkeen tämä suhde saa jäädä.

jolle en soita vaikka tavatessamme lupaan pitää yhteyttä. Jos hän soittaa, niin saatan kutsua kylään, mutta itse en välitä ottaa yhteyttä. Hän ei anna minulle tilaa hengittää.

ei elämä koskaan ole hyvin vaan aina on jokin valituksen aihe ja kaikki on niin raskasta. Oma napa lähinnä ja muut eivät ymmärrä.

olen huomannut että jo silloin kun lapsemme olivat pieniä ja kavereillakin/tutuilla pieniä lapsia, olisi luullut että yhtäläisyyksiä löytyy ja yhteisiä kiinnostuksen aiheita. ei heidän kanssaan ikinä ollut vaivaantunut olo vaan luonteva.

mutta vastavuoroisuus puuttui. heillä tuntui olevan ison seurapiirit ja paljon kavereita, milloin oli kenenkin lapsen synttärit, ristiäiset, rippijuhlat, illanvietto, mökkireissut, ulkomaanmatkat, kotimaanreissut lasten kanssa tms.

minä kävin kylässä, yritin soitella, kuunnella ja ymmärtää ja kertoa asioistanikin ja olla avoin tms. siis hyvä kaveri.

luulin että on mukavaa, muttei kuitenkaan varmaan ollut koska ne oli aina hyvin yksipuolisia.

muutaman kerran kävivät meillä ja siihen se jäi.

en minäkään jaksa vuosia pitää yllä yksipuolista ystävyyttä, olen mielummin yksin.

koska jos ei kaverit ikinä tule vastavierailulle tulee olo että on itse taakka ja vältelty ihminen jonka kanssa on vain pakko olla hetki silloin tällöin.

tämmöisiä "ystäviä" on jäänyt taakse jo useita.

.....

Ensi kesänä kummilapsi pääsee kaiketi ripille. Olen tähän asti muistanut lasta säännöllisesti, mutta olen päättänyt että konfirmaation jälkeen tämä suhde saa jäädä.

lapsi ei välttämättä ole. Jos pidät lapsesta niin älä jätä häntä typerän äidin vuoksi.

.......

En ole työelämässä nuoruudestani huolimatta - tähän on syynsä. En kuitenkaan myös ole niin huonokuntoinen, että en voisi elää normaalia elämää.



On hyvin vähän ihmisiä, jotka olisivat edes summittaisesti samankaltaisessa tilanteessa. Minä uskon, että tämä on yksi syy, että en ole paljoakaan tekemisissä ihmisten kanssa.



Meillä ei yksinkertaisesti ole yhteisiä puheenaiheita, sillä minä olen täydellisen pihalla heidän työkuvioistaan, eikä heillä oikein muuta puhuttavaa tunnu olevan. Lika barn leka bäst.