Pelkään hysteerisesti, että vauvalle tapahtuu jotain

et voi murehtimisella lisätä elinpäiviä



nauti elämästä, päivä kerrallaan

esikoisen kohdalta. Ja muidenkin vauvojemme, mutta toisten lasten kanssa tunne lientyi, jotenkin ymmärsi, ettei asioille voi mitään, siis isoille asioille. Yritä nauttia vauvastasi ja jos et pääse eroon ahdistuksesta, puhu siitä neuvolassa.

oli hyvä juttu kontrollifriikkeydestä ja ns- turhista peloista. Kantsii lukea.



Itelläkin oli esikoisen kanssa tota, mutta jotenkin sitä sitten vain ymmärsi, että on asioita, joihin voi vaikuttaa ja asioita, joihin ei.



Tsemppiä, kyllä se siitä, ajan kanssa.

äitinä oleminen on. tuo on melkoisen tavallista. koitan olla liikaa miettimättä. ja lukematta. ja uskoa, että elämä kantaa, olenhan itsekin selvinnyt näi vanhaksi:)

Ihan sydämestä otti, kun iltaisin katsoin ja mietin, nukkuuko rauhassa aamuun asti. Hommasin kätkythälyttimenkin ja pelkäsin hulluna kätkytkuolemaa. Nyt kuopuksen kohdalla olen ottanut huomattavasti iisimmin. Sitä on ehkä huomannut, että on saanut yhdenkin hengissä vauva-ajan ylitse :) Äidiksi tulo - ja se vastuu - taisi olla aika musertavaa silloin alussa. Älä huoli, kyllä se siitä helpottaa. Huoli tosin säilyy aina, mutta laantuu.

Ja toisaalta sanotaan, että pieni lapsi, pienet murheet. Iso lapsi, isot murheet :)

Kyllä se tasoittuu kunhan lapsi kasvaa, vaikka vieläkin olen näitä "ylivarovaisia" äitejä joita just lehdessäkin mollattiin.

Minusta on parempi olla aina liian varovainen, kuin yhden kerran huolimaton.

Uskoisin ettei mitään pääse tapahtumaan ja vauva-aika tulee olemaan ihana.

tuo tunne ensimmäiset kuukaudet, pikku hiljaa lientyi ja nyt vauva on 8kk ja saatan joskus jopa rentoutua... Eli uskoisin, että aika auttaa, ainakin vähän.