Lukiosta, ylioppilasjuhlista

Olenko ainoa, jota ahdistaa tapa jolla otsikossa mainittuihin asioihin suhtaudutaan? :/



Jos lapsistani joku haluaa mennä lukioon niin menköön. Jos ei niin sitten ei. Jos ylipäätänsä ei halua jatkaa opiskeluja koulussa niin ehdotan oppisopimusta.



Minusta on todella ahdistavaa kuinka paljon vanhemmat vaativat lapsiltaan.



peruskoulussa arvosana 7 on epäonnistumisen merkki, 9 vähintään se mihin pyritään ja sen jälkeen tuleekin tavoite kympistä.

Ja kun lapsi saavuttaa sen odotetun 10 arvosanan niin pian sitä vaaditaan kaikista aineista.



Peruskoulun jälkeen lukioon, tottakai, ja vähintään sellainen todistus mitä vanhemmat voivat ylpeinä eritellä vieraille.



Sitten tulee painostus mihin kouluun jatkoon, ei missään tapauksessa ainakaan töihin!



---



Itselle riittää että lapset oppivat itsenäisesti tekemään työtä josta saavat rahat toimeentuloon. Aion tukea heitä kun tulee aika jolloin he miettivät elämänsä suuntaa ja ammattia.



Itsekin olen pienipalkkainen, samoin mieheni ja elämä on ihan mukavaa näin. Tullaan toimeen eikä ole liikaa paineita. :)

voi itse valita, mitä haluaa opiskella. Ei ole pakko jatkaa yliopistoon. Vaihtoehtoja on kuitenkin enemmän niillä, jotka ovat käyneet lukion.



Itse olen nähnyt esim. lääketeknikkoja, joista osa on lukiopohjalta, osa peruskoulupohjalta ja ehdottomasti palkkaan mieluummin lukion käyneen. Lukiopohja näkyy positiivisesti monessa asiassa vaikka ammattiin johtava koulutus onkin ollut sama.

mustamaalaa opiskelua tai koulutusta yleensä.



Heidän täytyy saada sellainen käsitys että vaihtoehtoja on monta ja valinta on heidän. Pääasia että he oppivat huolehtimaan itsestään ja toimeentulostaan valitsemallaan tavalla, oli se sitten korkea koulutus ja vastuullinen työ tai työssäoppiminen ja vakaa, pieni tulo.



Haluan että he eivät koskaan koe painostusta siitä että heiltä odotetaan korkeaa koulutusta hyvin arvosanoin niin kuin minulle tehtiin.

(Sairastuin sen myötä anoreksiaan koska en pystynyt täyttämään näitä odotuksia. Tänä päivänäkin kannan syyllisyyttä siitä etten ole sellainen kuin minusta haluttiin.)

Onnellisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin helppous. Monien käsitykseen onnellisuudesta ja tyydyttävyydestä ei sovi se, että mennään aina sieltä, mistä aita on matalin. Se, että ei ole paineita ei tarkoita, että olisi onnellinen. Jos itse kokee tyytyväisyyden ja onnellisuuden olevan seurausta ponnisteluista, onnistumisista ja itsensä toteuttamisesta monin tavoin, sitä toivoo myös lapsilleen. Ei kyse ole rahasta, vaan siitä tyydytyksestä, minkä esimerkiksi oppimisesta tai kunnianhimonsa täyttämisestä saa. Ihmisellä on muitakin tarpeita kuin fyysiset tarpeet ja rakastetuksi tulemisen tarve.



Toinen juttu on, että lapset tarvitsevat vanhempien tukea haaveidensa ja suunnitelmiensa toteuttamisessa. Hälläväliä tyylillä kasvatetutkin haaveilevat, mutta ilman vanhempien tukea eivät jaksa haaveitaan toteuttaa. Ja sitten myöhemmin harmittaa. Ei lasta pidä pakottaa tälle sopimattomalle tai täysin haaveiden vastaiselle uralle, mutta ei tuuliajolle jättäminen ole sen parempJa jo lapsesta asti on hyväksi oppia, miltä jonkin tavoitteen eteen ponnistelu ja tavoitteen saavuttaminen tuntuu ja saada siten uskoa omiin kykyihinsä. Jos lapsen annetaan alisuorittaa vapaasti, lapsi oppii pian paitsi laiskaksi myös kuvittelemaan, että ei parempaan pystyisikään.

voi itse valita, mitä haluaa opiskella. Ei ole pakko jatkaa yliopistoon. Vaihtoehtoja on kuitenkin enemmän niillä, jotka ovat käyneet lukion.

Itse olen nähnyt esim. lääketeknikkoja, joista osa on lukiopohjalta, osa peruskoulupohjalta ja ehdottomasti palkkaan mieluummin lukion käyneen. Lukiopohja näkyy positiivisesti monessa asiassa vaikka ammattiin johtava koulutus onkin ollut sama.

Ammattikoulun käyneet hakevat yliopistoihin pelkällä pääsykokeella, joka jo muutenkin on haastavampaa ja monissa pääsykokeissa pitäisi hallita nimenomaan lukiossa opetettuja asioita. Ei ole ihan yksinkertaista opiskella esimerkiksi lukion pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa itsekseen ellei sitten satu olemaan poikkeuksellisen lahjakas.

Pelkällä hakukelpoisuudella ei pitkälle pötkitä, kun joutuu kilpailemaan niistä opiskelupaikoista sellaisten kanssa, jotka ovat edelliset kolme vuotta käyttäneet kyseisten pääsykokeiden kannalta hyödyllisempien asioiden opiskeluun.

Ammattikoulun käyneellä on ihan samanlaiset mahdollisuudet mm. hakea yliopistoon

tarvitaan sitä pitkän matematiikan taitoa

Ammattikoulun käyneet hakevat yliopistoihin pelkällä pääsykokeella, joka jo muutenkin on haastavampaa ja monissa pääsykokeissa pitäisi hallita nimenomaan lukiossa opetettuja asioita. Ei ole ihan yksinkertaista opiskella esimerkiksi lukion pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa itsekseen ellei sitten satu olemaan poikkeuksellisen lahjakas.

Pelkällä hakukelpoisuudella ei pitkälle pötkitä, kun joutuu kilpailemaan niistä opiskelupaikoista sellaisten kanssa, jotka ovat edelliset kolme vuotta käyttäneet kyseisten pääsykokeiden kannalta hyödyllisempien asioiden opiskeluun.

Ammattikoulun käyneellä on ihan samanlaiset mahdollisuudet mm. hakea yliopistoon

itse kannustan lapseni valitsemaan omat tiensä ja ohjaan heitä suuntaan, jossa heillä on mahdollisuuksia, pääasia että opiskelee jotain tai menee töihin.

Siis että lukio ei ole mikään autuaaksi tekevä koulu jonka ehdottomasti toivon kaikkien lasteni käyvän. Jos lapsessa on potentiaalia, niin tottakai kannustan ja tyrkin siihen suuntaan mutta jos hänen taipumuksensa viittaavat mieluummin johonkin muuhun suuntaan kuin teoreettiseen opiskeluun niin sitten kannustan hakemaan mieluummin muualle.



Minä ja mieheni olemme molemmat akateemisia mutta hyvin tietoisia siitä että paljon muitakin hyviä tai parempia vaihtoehtoja tässä maailmassa on kuin akateeminen ura.