Montako avoliittoa sinulla on ollut?

Muutimme yhteen vasta naimisiin mennessä.

Mulla on kolmas pitkä liitto takana. Ja siitäkin erossa nyt.

Olen siis todella surkea ja säälittävä olento. En ole oppinut mitään aiemmista suhteista, olen syöksynyt suhteesta toiseen ja kun ei ole ollut kivaa, olen eronnut. Ja lapsiakin on tullut tehtyä. Oi onnetonta.



Ensimmäinen liitto alkoi jo teininä ja kesti melkein 10 v, lapsiakin tuli tehtyä, mutta naimisiin ei menty sentään.



Muutaman vuoden totaaliyksinhuoltajuuden jälkeen uskalsin katsella miespuolisia olentoja, minä typerä ihminen ja vielä typerämpi kun muka rakastuin ja menin naimisiin. Ja vielä aika nopeasti tapaamisestamme.

Ei se mies minua ja teini-ikään ehtineitä toisen tekemiä kakaroita jaksanut, vaikka siinäkin suhteessa taisin 7 vuotta elämääni kuluttaa.



Pitkään en sen jälkeen sinkkusukkia kuluttanut, kun tämä kolmas mies tuli ja lassotti. En kuullut hälytyskellojen ääntä, vaikka kuulostelin. Mies tutkittiin ja tentattiin tarkkaan, kyllä minä virheistäni olin oppinut enkä samaa halunnut kolmatta kertaa tehdä, ja avoliitossakin oltiin piiitkääään. Tai ainakin muutama vuosi, ennen kuin naimisiin lupasin mennä.



Mutta sitten tapahtui jotain, mikä ei teille kuulu. Mies muuttui.

Ei hän sairastunut, terve mies on edelleen. Mutta .. pari vuotta sitä helvettiä kesti ja sitten en enää jaksanut.



Olen mukavasti yli 40, 50 lähenee koko ajan.Jos unohdetaan nuoruuden toilailut ennen avoliittoa ja ne pari vakipanoa kolmikymmpisenä, minulla on ollut elämässäni kolme miestä.



Olen minä sitten holtiton ihminen.

Kaksi avoliittoa takana; ensimmäinen teinirakkaus joka johti avoliiton kautta avioliittoon ja yhteensä 10 v yhdessäolon jälkeen eroon.



Nykyisen miehen kanssa 7 v yhdessä oloa takana, joista 2 vuotta asuttu yhdessä ja puolisen vuotta oltu naimisissa.

On niissä sen verran moniongelmaisia tapauksia. Huvittava juttu on se että nuo moniongelmaiset senkun porskuttavat eteenpäin katumatta suhteitaan päivääkään ja tapaamatta lapsiaan ja naiset jäävät rannalle sättimään itseään ja syyllistämään toisiaan epäonnistumisista. Epäreilu maailma.

Mulla on kolmas pitkä liitto takana. Ja siitäkin erossa nyt. Olen siis todella surkea ja säälittävä olento. En ole oppinut mitään aiemmista suhteista, olen syöksynyt suhteesta toiseen ja kun ei ole ollut kivaa, olen eronnut. Ja lapsiakin on tullut tehtyä. Oi onnetonta. Ensimmäinen liitto alkoi jo teininä ja kesti melkein 10 v, lapsiakin tuli tehtyä, mutta naimisiin ei menty sentään. Muutaman vuoden totaaliyksinhuoltajuuden jälkeen uskalsin katsella miespuolisia olentoja, minä typerä ihminen ja vielä typerämpi kun muka rakastuin ja menin naimisiin. Ja vielä aika nopeasti tapaamisestamme. Ei se mies minua ja teini-ikään ehtineitä toisen tekemiä kakaroita jaksanut, vaikka siinäkin suhteessa taisin 7 vuotta elämääni kuluttaa. Pitkään en sen jälkeen sinkkusukkia kuluttanut, kun tämä kolmas mies tuli ja lassotti. En kuullut hälytyskellojen ääntä, vaikka kuulostelin. Mies tutkittiin ja tentattiin tarkkaan, kyllä minä virheistäni olin oppinut enkä samaa halunnut kolmatta kertaa tehdä, ja avoliitossakin oltiin piiitkääään. Tai ainakin muutama vuosi, ennen kuin naimisiin lupasin mennä. Mutta sitten tapahtui jotain, mikä ei teille kuulu. Mies muuttui. Ei hän sairastunut, terve mies on edelleen. Mutta .. pari vuotta sitä helvettiä kesti ja sitten en enää jaksanut. Olen mukavasti yli 40, 50 lähenee koko ajan.Jos unohdetaan nuoruuden toilailut ennen avoliittoa ja ne pari vakipanoa kolmikymmpisenä, minulla on ollut elämässäni kolme miestä. Olen minä sitten holtiton ihminen.

Eka avoliitto kesti kuutisen vuotta ja loppui tooosi huonoissa tunnelmissa.



Seuraava avoliitto on jo tätä nykyään avioliitto. Ja toivottavasti jää viimeiseksi.

Minun kyyniset itseruoskinnat johtuvat nyt tässä siitä, että täällä oli ketju, jossa kolmatta kertaa naimisissa olevia pidettiin lähinnä säälittävinä, kummallisina, kyseenalaisina, avioitumisintoisina ja tyyppeinä, jotka ei opi entisistä virheistään mitään jne jne.

Eli ei kovin mairittelevia adjektiiveja.

Sellaista, kuin sitoutumiskykyinen tai -haluinen ei kukaan maininnut. Tai eihän sitä "_kykyinen " ole, kun eroaa..

Mutta.

Tyhmähän sitä on, kun aina luottaa ja uskoo ja kuvittelee.

Ja samanlaisiin tyyppeihin sitä aina vaan lankeaa. Minä en kompastu alkoholisteihin tai fyysitä väkivaltaa käyttäviin.

Minä kompastun työnarkomaaneihin, tunneköyhiin kevereihin, joilla on tiivis, lähes symbioottinen suhde äitiin, joka puuttuu parisuhteeseen ja miniän olemisiin ja tekemisiin niin innokkaasti että määrittelee jo, mitä miniän pitää tuntea ja mitä olla .. ja mies katselee vierstä kun anoppi mitätöi vaimoaan ja on sitä mieltä, ettei asia hänelle kuulu.

Ja nuo kaikki ominaisuudet siis samassa ihmisessä. Ja minulla kolme kertaa.

Tyhmä mikä tyhmä, minä.

On niissä sen verran moniongelmaisia tapauksia. Huvittava juttu on se että nuo moniongelmaiset senkun porskuttavat eteenpäin katumatta suhteitaan päivääkään ja tapaamatta lapsiaan ja naiset jäävät rannalle sättimään itseään ja syyllistämään toisiaan epäonnistumisista. Epäreilu maailma.

Mulla on kolmas pitkä liitto takana. Ja siitäkin erossa nyt. Olen siis todella surkea ja säälittävä olento. En ole oppinut mitään aiemmista suhteista, olen syöksynyt suhteesta toiseen ja kun ei ole ollut kivaa, olen eronnut. Ja lapsiakin on tullut tehtyä. Oi onnetonta. Ensimmäinen liitto alkoi jo teininä ja kesti melkein 10 v, lapsiakin tuli tehtyä, mutta naimisiin ei menty sentään. Muutaman vuoden totaaliyksinhuoltajuuden jälkeen uskalsin katsella miespuolisia olentoja, minä typerä ihminen ja vielä typerämpi kun muka rakastuin ja menin naimisiin. Ja vielä aika nopeasti tapaamisestamme. Ei se mies minua ja teini-ikään ehtineitä toisen tekemiä kakaroita jaksanut, vaikka siinäkin suhteessa taisin 7 vuotta elämääni kuluttaa. Pitkään en sen jälkeen sinkkusukkia kuluttanut, kun tämä kolmas mies tuli ja lassotti. En kuullut hälytyskellojen ääntä, vaikka kuulostelin. Mies tutkittiin ja tentattiin tarkkaan, kyllä minä virheistäni olin oppinut enkä samaa halunnut kolmatta kertaa tehdä, ja avoliitossakin oltiin piiitkääään. Tai ainakin muutama vuosi, ennen kuin naimisiin lupasin mennä. Mutta sitten tapahtui jotain, mikä ei teille kuulu. Mies muuttui. Ei hän sairastunut, terve mies on edelleen. Mutta .. pari vuotta sitä helvettiä kesti ja sitten en enää jaksanut. Olen mukavasti yli 40, 50 lähenee koko ajan.Jos unohdetaan nuoruuden toilailut ennen avoliittoa ja ne pari vakipanoa kolmikymmpisenä, minulla on ollut elämässäni kolme miestä. Olen minä sitten holtiton ihminen.

Muutimme yhteen samaan aikaan kun menimme naimisiin. Ei mitään uskonnollista taustalla, vain käytännön asiat.

Mentiin ensin naimisiin ja sitten muutettiin yhteen.

Häiden jälkeen yhteiseen kotiin.

Ja olemme naimisissa yhä 11 vuoden jälkeen. Yhdessä olemme olleet 15 vuotta.

teidän lasten elämä on kauheeta katsottavaa.

Poikani 6v. täyttävä kaveri on muutttanut 4 kertaa ja nähnyt kaksi eroa.

Ei ole vaikea miettiä mistä lapsen levottomuus johtuu ja isoveli kulkee naama myrtsinä.

Saatika tässä sivussa lapsi menetti hyvän kaverin ja saan nähdä lapseni surun.

Eipä näitä äitejä paljon paina, kun uusia kavereita kyllä löytyy.

Lapsen täytyy saada peruturvallisuuden tunne, johon ei kuulu muutot ja erot.

Teinikihlaus kesti vajaan kolme vuotta. Sitten olin yli 9 vuotta yhden miehen kanssa ja nykyisen kanssa tulee kohta 7 vuotta täyteen.

Lapsen täytyy saada peruturvallisuuden tunne, johon ei kuulu muutot

On mulla 2 lasta ja 10 vuotta seurustelua takana.