Mistä tietää, että avio-/avoliitto on ohi?

seuranneena sanoisin että "kyllä sen sitten tietää"! Yhtenä päivänä vain tulee se tunne että se on siinä, sitten prosessi on tehty ja siihen voi mennä vuosia. Näin totesi sitten myös toinen kaveri joka erosi 3vuoden vatvomisen jälkeen. Näen myös niitä jotka eivät uskalla ottaa sitä askelta, se on aika traagista koska meillä on vain yksi elämä ja on oikeus saada olla onnellinen. Toiset vain jatkaa koska on mukavampi niin tai muuten tulee niin vaikeaksi kaikki käytännölliset asiat. Sanon aina että se joka on eronnut on erittäin vahva ihminen.

En kyllä halua erota, rakastan miestäni ja toisaalta tiedän, että moni käytännön asia muuttuisi paljon hankalammaksi. Mutta elämä tuntuu useimpina päivinä niin vaikealta, mies välinpitämättömältä (minua kohtaan) ja ihan pienetkin ongelmat jotenkin ylipääsemättömiltä. Aina välillä on vähän aikaa jaksoja, jolloin asiat rullaavat hyvin, ja ajattelen, että ehkä tämä kuitenkin tästä lähtee suttaantumaan - ja sitten tipahdan kovaa ja korkealta, kun palataan takaisin normaaliin.



Mies vetoaa siihen, että lapset ovat vielä niin pieniä, mutta minä en usko, että ongelmat muuttuvat miksikään, vaikka lapset kasvavatkin. Mutta mistä sen tietää, ihan oikeasti, että nyt riittää? Mulla on yhtenä päivänä olo, että ei tätä jaksa, ja toisena taas, että ehkäpä sittenkin.

Eli anna paukkua tarinaa sisko niin me kerrotaan tuomionne.

"Kyllä sen vaan sitten tietää". Niin kauan kun ei ole varma, voi vielä yrittää, mutta jonain päivänä vaan mitta tulee täyteen.

jossa voin tästä puhua. Ei oikein viitsi kavereille tai perhetutuille alkaa vatvoa omia asioitaan. Ja kun näitä pyörittelee tarpeeksi kauan omassa päässään niin ei sekään mukavaa ole.

varmaan mitä pidempi historia, sen hitaampi prosessi. itse tajusin (sama mieskin vielä) että olisi silloin pitänyt jo tajuta kun katseemme ei enää olleet kohdanneet pitkään aikaan.

Vähintään yhtä paljon taitoa tarvitaan siinä et saa avioliiton toimimaan hyvin läpi vuosien ja erilaisten eämäntilanteiden. Ja saada (ja antaa) onnellinen elämä siinä ilman et pitää hajottaa perheitä ja riepotella lapsia.

vielä sama mies, eli 2x. ennen kuin oppi,

mutta siihen tarvitaan kaksi. Jos toisella ei ole kiinnostusta "saada avioliittoa toimimaan", niin voi olla ettei onnistu, vaikka olis kuinka paljon tahtoa ja taitoa tahansa.

sulle joka ihmetteli mitä tarkoitin vahvuudella. Toki vaatii paljon pitää perhe yhdessäkin, en todellakaan sitä tarkoita että se ei ois mitään. Se on suuri taito sekin. Tarkoitin sillä että ei ole helppoa erota, on suuri pettymys, on tausta jonka pitää jättää, on´lapsia, yhteinen elämä ja yhteisiä tapoja. Se - että uskaltaa ottaa lopuksi se askel ja lähteä / jättää vaatii oikeesti rohkeutta. Se, joka on sen läpikäynyt (ja siihen liittyvät tunteet) on erittäin vahva ihminen. Hänen päälle ei helposti astuta jos niin sanotaan. Rima erota tai lopettaa toinen suhde eron jälkeen, on paljon matalampi koska tietää että pärjää ja "mä pystyn tähän". Täytyy sanoa että mun ero (13v sitten) vahvisti minut hurjasti, enkä todellakaan tyydy mihin tahansa sen jälkeen. On traagista että kaikilla sitä rohkeutta ei ole, koska eivät voi hyvin suhteessa mutta jatkavat silti.

kun kaikki on ohi. Tunteita saattaa olla edelleen jonkin verran mutta yht'äkkiä sitä tajuaa nekin ovat viime aikoina laimentuneet. Mitä toinen tekee tai sanoo, ei loukkaakaan enää niinkuin ennen. Sitä vain on "Aha".

Ensin alkaa ärsyttää, rakkaus alkaa kuolla, sitten menee kunnioitus ja alkaa salaivallisuus... Ja lopuksi toisen tekemiset on täysin yhdentekeviä. Ei toivo edes muutosta enää niihin ongelmiinkaan, koska ei kiinnosta vaan yksinkertaisesti. Sitten on aika erota. Välinpitämätöntä liittoa tuskin enää pelastaa mikään.

Minua vaivaavat samankaltaiset ajatukset. Pahinta on että niitä ajatuksia ei haluaisi ajatella, mutta silti sitä aina ylltättää itsensä ajattelematta sellaisia :,(

Kyselet TUNTEMATTOMILTA NEUVOJA.EI TAIDA YSTÄVIÄ OLLA LIIKAA.MENE VAIKKA PUHUMAAN IHAN KASVOKKAIN JONKUN ERONNEEN KANSSA.JOS SIIS USKALLAT!