Te, jotka aina tarjoatte adoptiota vaihtoehtona abortille:

Oletteko tarkemmin perehtyneet adoptoitujen ihmisten OMIIN kokemuksiin?

Erittäin moni adoptoitu traumatisoituu, koska kokee tulleensa hylätyksi biologisten vanhempien toimesta.

Riippumatta siitä, miten hyvät adoptiovanhemmat ovat.

Ei adoptio ole mikään taikasana, joka automaattisesti pelastaa jokaisen lapsen elämän.

Monille tulee sen johdosta pahojakin ongelmia.



Toinen asia on äitien kohtelu. Miten luulette esim. työpaikalla asennoiduttavan äitiin, jolla on ennestään vaikka 3 lasta, sitten on vaikkapa raiskauksen seurauksena raskaana, jää äitiyslomalle, ja hups, vauvaa ei olekaan, vaan se on annettu adoptioon.

Kyllä tuollaista saa selitellä suuntaan jos toiseenkin (naimisissa oleva varsinkin), ja varmasti on vaikea asia muutenkin.

Abortin sentään voi tehdä salassa työyhteisöltä ja sukulaisilta.

Entä sukulaisten painostus? Entä, jos suku tuomitsee vauvan antamisen adoptioon, ja esim. katkaisee välit ko. äitiin?

Ettekö te abortin vastustajat osaa ollenkaan suhteuttaa asioita, mikä on riittävä inhimillinen kärsimys kannettavaksi, mikä oikeuttaa aborttiin?

Jos ette itse ole raiskauksen uhriksi joutuneet, älkää jeesustelko ettei se ole lapsen vika. Eihän se olekaan, mutta kuinka moni pystyy rakastamaan lasta, jossa puolet on raiskaajan geenejä? Ehkä pystyykin, mutta varmasti on vaikeitakin hetkiä, joista lapsi taas kärsii.



PS. Ja en minäkään hyväksy abortin käyttöä ehkäisykeinona. Olen itseasiassa sitä mieltä, että jatkuvasti abortissa ravaaville (tyyliin pari aborttia vuodessa) naisille voisi laittaa vaikkapa oikeuden määäryksellä ehkäisykapselin tai kierukan.