Nuorista äideistä, yhden äidin kokemus:

Olen nyt jo 35-vuotias. Äidiksi tulin ennen 21v syntympäpäivääni. Tulin siis raskaaksi 20v ja synnytin esikoiseni 20v.



Minä itse en jälkeenkäänpäin keksi yhtään huonoa asiaa nuorena äidiksi tulossa. Teini-ikä on tietysti asia erikseen, mutta kun on 18v täyttänyt ja virallisestikin aikuinen, niin miksipä ei jos tahtoa äitiyteen jo löytyy. En voi oikein ymmärtää sitä, että äitiyttä pitäisi odottaa 3-kymppiseksi saakka.



Nuoruuksia on erilaisia. Minun nuoruuteni oli erittäin antoisa, koko elämäni on. Tietysti siinä vaiheessa kun lapsia tekee, pitää olla sinut itsensä kanssa ja voida henkisesti ja fyysisesti hyvin. Jos on takana rankka lapsuus niin ei ehkä ole syytä hetimmiten tehdä lapsia. Itselläni takana oli onnellinen ja hyvä lapsuus. Lapsena elin monessa eri maassa. Vanhempani työskentelivät ulkomailla joten näin monenlaisia tapoja elää. Niitä on todella paljon muitakin kuin suomalainen tapa jossa "täytyy" ensin hankkia ammatti ja omistusasunto, mennä naimisiin ja bilettää hulluna, sitten 3-kymppisenä lapset jne.



Minulla ei ole ollut mitään tarvetta tyrkätä lapsiani hoitoon vauvavuotena, en ole raaskinut! Tämä ei tunnu olevan ikäsidonnaista, mitä olen huomannut. Itse elin ihan symbioosissa kumpaisenkin lapseni kanssa vauva-ajan. Leffassa taisin miehen kanssa kerran-pari vuoden aikana käydä, muuten oli aina vauva mukana minne menimmekin.



Vauvavuoden jälkeen olen käynyt 2-3 kertaa vuodessa ulkona. Siinä 17-18,5v mulla oli hurja bilevaihe jolloin tuli nähtyä se puoli enimmäkseen, mutta tuon jälkeenkin olen pari kertaa vuodessa ravintoloissa käynyt, sen enempää en ole sitä yhtään kaivannut. Sen sijaan olen tahtonut nähdä lisää muutakin elämää, vaikka lapsuuteni matkustelin vanhempien työni perässä ympäri maailmaa, ja olenkin noiden pari kertaa vuodessa olleiden bileiltojen lisäksi käynyt myös esim. tutustumassa teatteriin ja lastenteatteriin, seurakunnan toimintaan, matkustellut parissa muutamassa eri maassa lasten kanssa, käynyt kylpylälomalla pari kertaa (ihanaa, tuo on mun juttu ehdottomasti), risteilyllä, Lapissa fiilistelemässä perheen kanssa, parilla eri bändin keikalla, oopperassa, baletissa ja onneksi minulla on paljon eri taustaisia, ulkomaalaisiakin, monenlaisia ystäviä: se on suuri rikkaus. Olen kokenut todella mahtavia tunne-elämämyksiä elämäni aikana, niistä suurimmat lasten kautta/lasten kanssa, mutta myös omia aikuisia juttuja.



Meillä on nyt se oma talokin ja minulla on AMK-tutkinto ja pari pienemää muuta. Olen edelleen naimisissa lastemme isän kanssa. Toisen lapsen sain 4v esikoisen jälkeen.



Aika paljon karsastan sellaista jakoa, että nuorena eletään omaa elämää ja rakennetaan kaikki valmiiksi, keski-iässä sitten vaan puurretaan muiden hyväksi unohtaen oma itsensä.



Pienten lasten kanssa ei paljoa rahaakaan tarvitse, kun ei sellaiseen ole tottunut eikä minua esim. lapsuudenperheessäkään sellaisiin arvoihin totutettu, vaan olen onnellinen hyvinkin vähillä materioilla. Pikkulapselle ei ole väliä onko asunto oma omakotitalo vaiko kaupungin vuokrakaksio. Jälkimmäisessä asuen ja hieman opintoja ja työkuvioita sumplien on mahdollista pidempään kotihoitaa lastaan. Nyt meillä on kaksi autoa ja okt ja tienataan sen verran hyvin että "ylimääräistä" jää joka kuukausi säästöön.



Vieläkään en ole jättänyt omaa elämääni rutiineihin vaan kehitän edelleen itseäni, lapset edelleen etusijalla pysyen.



Minusta on luonnollista ja hyvä juttu saada lapset jo nuorena, jos siis halua on!