Muita, joilta ei kerta kaikkiaan onnistu suoraan sanominen?

Itsepä sitten kärsin siitä.

Ehken ole paras sanomaan tätä, kun mulla ei ole ollut koskaan hirveitä vaikeuksia ilmaista mitä haluan. Mutta kyllä silti harjoitteleminen auttaa tuohon. Kun sen muutaman kerran tekee onnistuneesti, uskaltaa uudestaankin.



Kannattaa aloittaa jostain helpoista jutuista. Kannattaa miettiä myös miten asian voi sanoa mahdollisimman kauniisti, mutta silti selkeästi. Esimerkiksi eka lainauksesi on kohtalaisen mukava kuulijaa kohtaan, mutta sitäkin voi vielä muokata ystävällisempään suuntaan esim. "Olen hirveän väsynyt, kun vauva on valvottanut monta yötä. On ollut tosi mukava jutella, kävisikö jos jatkettaisiin juttua lauantaina?"



Toista lausetta en minä ainakaan ole koskaan edes tarvinnut. Jos jonkun kanssa ei ole mitään yhteistä, yhteydenpito yleensä hiipuu itsestäänkin aika vähäiseksi. Enkä ole tähän päivään mennessä nähnyt tarvetta olla oikeastaan kenenkään kanssa olla olematta ollenkaan tekemisissä. Ei vähäinen tekemisissä olo ole mitenkään ylivoimaista vähän erilaisemmakin ihmisen kanssa.



Kolmatta en myöskään käyttäisi. Jos joku pyytäisi jotain lainaan, toteaisin vain, etten voi tai halua lainata sitä, pienehkön hätävalheen voisin tässä kertoa. Jos syytä tinkaisi, niin ehkä sitten voisin mainita syyn.



Vaikka siis sanookin suoraan mitä haluaa, ei silti tarvitse ihan kaikkea töksäyttää.

ja silloin harvoin kun sanon, kasvoni ja kaulani ovat ihan punaläikikkäät ja tärisen. Yleensä olo jälkikäteen on huono ja halveksun itseäni, eli ei se minua myöskään voimaannuta.

että pitäis sanoa tuttavaperheelle joka odottaa kutsua uudenvuodenjuhliin meille, että ei nyt käy.

koska halumme olla ihan oman perheen kanssa, ilman vieraita.

kun ollut nää joulun pyhät hulinaa täys, mukavaahan se on hulinakin mutta joskus ihan kiva omassakin porukassa.

miehen mielestä pitäis sanoa hätävale että on meidät kutsuttu muualle kylään aatoksi.

itse sanoisin että haluamme olla nyt vain oman perheen kanssa, kun emme ole niin tehneet herra ties koska viimeksi.

kumpi parempi??

että pitäis sanoa tuttavaperheelle joka odottaa kutsua uudenvuodenjuhliin meille, että ei nyt käy. koska halumme olla ihan oman perheen kanssa, ilman vieraita. kun ollut nää joulun pyhät hulinaa täys, mukavaahan se on hulinakin mutta joskus ihan kiva omassakin porukassa. miehen mielestä pitäis sanoa hätävale että on meidät kutsuttu muualle kylään aatoksi. itse sanoisin että haluamme olla nyt vain oman perheen kanssa, kun emme ole niin tehneet herra ties koska viimeksi. kumpi parempi??

Turha minusta ruveta valehtelemaan. On noloa, jos siitä jää kiinni, tuttavaperheellenne jää ihan varmasti sellainen olo ettei teitä yhtään kiinnosta heidän seuransa. Parempi tosiaan sanoa kohteliaasti että ette nyt jaksa vieraita.

Sanon vähän turhankin suoraan ja siitä seuraa sitten ehkä omia ongelmia...

mutta tuossa juhlaesimerkissä kyllä osaisin kyllä sanoa suoraan. Tai ehkä en ihan, koska sanoisin meidän olevan niin väsyneitä, että emme jaksa juhlia ja olemme siksi vain kotosalla tyyliin saunassa käyden.

mielestäni jos loukkaantuvat siitä että halutaan olla vaan oman perheen kanssa, sitten saa loukkaantua vapaasti.

olin yhdellä kurssilla, ja siellä harjoiteltiin parin kanssa. Pari ehdotteli kaikenlaista, ja siihen piti vastata yksinkertaisesti "ei" tai "ei käy". Ei mitään selittelyjä. Oli harvinaisen vaikeaa, ja oli siellä sellaisiakin, jotka eivät edes harjoitustilanteessa kyenneet tätä sanomaan. Itselle tuo harjoitus oli todella hyvä. Tajusin, että maailma ei kaadu, vaikka sanookin ei.



Ilman paria voi harjoitella niin, että laittaa tyhjän tuolin eteensä, kuvittelee ko. henkilön istumaan siihen ja pyytämään/kysymään mitä asia sitten koskeekin. Ja sanoo ääneen: "ei", "ei käy", "minulle ei nyt sovi".



Ein sanomiseen ei maailma kaadu - päinvastoin. Minulle alkoi uusi elämä, kun vähitellen olen oppinut laittamaan rajoja ja suojelemaan omaa hyvinvointiani, sitä kautta myös perheen hyvinvointia.



Lähdin esim. töistä kotiin kesken sellaista palaveria, joka olisi jatkunut tunnin pidempään kuin oli sovittu. Sanoin: "Valitettavasti minulla on aiemmin sovittu meno, jota en pysty peruuttamaan." (Halusin päästä liikuntaharrastukseeni ajoissa. Ja olin luvannut ITSELLENI että pidän kiinni näistä liikuntaan varaamistani ajoista.) Pomo oli vähän yllättynyt, mutta mitään kauheaa ei sattunut, kukaan ei kysynyt mikä meno on kyseessä. Itse hämmästelin kotiin ajaessani, miten helppoa se oli ollut :-)

liian kauas ei kannata valehdella. jos joskus tulee siitä puhe, niin oma käytös paljastaa valehtelun.

mielestäni jos loukkaantuvat siitä että halutaan olla vaan oman perheen kanssa, sitten saa loukkaantua vapaasti.

minä kerään rohkeutta mielikuvaharjoittelen tuttavalle kertomista uudenvuoden juhlien vietosta. :)

ja silloin harvoin kun sanon, kasvoni ja kaulani ovat ihan punaläikikkäät ja tärisen. Yleensä olo jälkikäteen on huono ja halveksun itseäni, eli ei se minua myöskään voimaannuta.

Häkellyn itse sisälläni asian sanomisesta (jos ylipäätään joskus saan jotain sanottua, kielteistä). Olen analysoinut asiaa päässäni ja uskon mutkien kautta, että hermostun enkä tunne oloani edes hyväksi "voittoni" jälkeen, sillä tunnen tuottavani pettymyksen toiselle ja ennen kaikkea en ehkä enää ole pidetty. Eli toisten arvostus merkitsee minulle aivan liikaa.

En tiedä kuinka oppisin arvostamaan itseäni niin ettei muiden arvostus merkitsisi minulle mitään. On aika kamalaa huomata näin aikuisena, että jos kaikki tuttuni eivät pitäisikään minusta (tai pitäisivät minusta vähemmän) en olisi itselleni mitään, elämäni ei olisi mitään. Kamala tarve saada toisten hyväksyntää ja olla pidetty. Jos joku voisi vielä neuvoa miten voisin olla itsevarmempi omista valinnoistani, niin kiittäisin kovasti.

naulan kantaan tuo "laittamaan rajoja oman hyvinvoinnin suojelemiseksi". Olen aina valmis venymään vaikka millaisiin mittoihin toisia miellyttääkseni, etteivät he vaan pettyisi minuun ja välillä on oma jaksaminen ihan kortilla kun ei kaikkea jaksaisi eikä haluaisi.



T: edellinen mikä lie numero

mun kaveri sanoi mulle tilanteessa jossa mietin pitkään sanonko suoraan.kaveri tokas mitä helvettii sanoja säästelet.sano suoraan et menetä mitään.

sen päivän jälkeen en ole sanoja säästellyt.suoraan olen sanonut.ne jotka ovat suuttuneet eivät ole olleet minun kavereita tai arvostaneet millään lailla.heitä en tarvitse minnekkään.

mutta voi vitsi kuinka helppoa on nykyisin täräyttää päin naamaa et sori ei käy eikä tartte tulla.

tälläiseenkin tilanteeseen: Anoppi (muuten ihana ihminen) oli monta viikkoa anellut miestä yhdelle kuskausreissulle noin 200km:n päähän. Tarkoittaa siis kokonaisuudessaan noin 8 tunnin reissua perilläolemisineen. Meidän esikoinen syntyi sunnuntaina ja vielä kiireisellä sektiolla. Pääsin kotiin keskiviikkona ja tikit otettiin pois perjantaina. Vaatimalla vaati anoppi miehen lähtemään lauantaina sinne reissulle koko päiväksi, kun se oli kerran monta viikkoa jo lykkääntynyt. Silloin tuli itku. Yksin ja kipeänä 6 päivän ikäisen vauvan kanssa, kun kumpikaan miehen veljistä ei voi kuskata ja mies ei pysty sanomaan äidilleen ei, vaikka syytä olisi ollut. Oli vielä pahin baby blues -vaihe kaikkine ajatuksine surkeasta synnytyksestä jne.



Niin, meillä ollaan tässä lajissa huippuja.:)

minä en ainakaan loukkaantuisi ollenkaan, jos toiset sanoisivat reilusti haluavansa viettää illan oman perheen kanssa. Oikeasti. Ymmärtäisin sen kyllä ja ARVOSTAISIN sitä, että sanotaan asia niin kuin se on eikä keksitä mitään hätävalheita. :) Valehtelu se vasta on noloa ja loukkaaavaa.