Kolmas lapsi vai riittäiskö kaksi?

Meillä kaksi tyttöä ja muistan sen pettymyksen tunteen rakenneultrassa kun sanottiin että "kyllä tytöltä näyttäis" Epävarma veikkaus tosin oli. Vauva syntyy vasta maaliskuussa nähtäväksi jää eli voihan se ollakin se poika ja niin on kyllä vahva tunne...toisinaan.Iloinen kyllä olen jos kolmas olisi tyttö,se tunne että pitäis ihan välttämättä poika saada on kadonnut kokonaan...onneksi!Jokatapauksessa minusta tuntui ennen kuin aloin odottamaan vauvaa, että se kolmas puuttuu ja nyt ei sitä tunnetta,en usko että neljättä lasta enää tulen kaipaamaan.

mutta mies ei halua enempää.

Kaksi tyttöä on ja oikeastaan kolmannestakin haluaisin mieluummin tytön kuin pojan. Mieskään ei ole koskaan haikaillut pojan perään, jo ekasta toivoi tyttöä.

on vahva tunne että "joku puuttuu vielä joukosta" eli kovin haluaisin kolmannen lapsen. Sitä kyllä mietin että onko se "järkevää". Mitä jos kolmas ei olekaan terve? Onko olemassa oleville lapsille parempi olla kahdestaan vaiko kolmestaan? Pystymmekö tarjoamaan nykyisille lapsille paremman elämän (tarkoitan matkoja, harrastuksia, jne.) ilman sitä kolmatta?

Mies ei ajattele asiaa noin syvällisesti vaan sille sopisi vaikka 5 lasta!

lasta, iät 18, 15 ja 8. Kolmas on meidän "iltatähti", jota jonkun aikaa harkittiin. Isommat oli siinä vaiheessa jo niin isoja että mietitytti vähän taas lähteä alusta vauvan kanssa (itsellä oli kuitenkin ikää silloin "jo" 36). Mutta onneksi lähdimme, kolmas lapsi oli ns. helppo tapaus, kuten sisaruksetkin. Ja siinähän tuo on kasvanut jo isoksi tytöksi. Kolmannen kanssa muutenkin vauva-aika oli vähän erilaista kuin noiden toisten kanssa.´

Kaikenlaisilla reissuilla on oltu, telttaretkistä lähtien, ja vauva tuli mukana siinä missä isommatkin lapset. Ehkä siksi hänestaä (ja kyllä muistakin) on kasvanut todella sopeutuvainen ja sosiaalinen tyttö.

Lapset ovat tulleet tyttö-poika-tyttö -järjestyksessä, meillä ei ollut tätä sukupuoli"asetelmaa mukana.

ja tyttö haluttiin. Ajateltiin asia niin, että selvitetään sukupuoli heti, että jos onkin poika, ei ole synnärillä pettymys. Olisi ollut aikaa tottua ajatukseen. ja tyttö tuli. Nyt tuntuu että joukkio on koossa :)

Kolmas lapsi tehtiin tosin jo melkein varmana siitä, että hänkin on poika, joten lähtökohta oli eri.

Minusta muutos yksilapsisesta perheesta kaksilapsiseksi oli suurempi, kuin sitten kolmannen lapsen syntymä. Kolmas tuli ja solahti perheeseen melkoisen vaivatta, lapsiperheen rutiinit kun olivat jo varsin hyvin hallussa. Itse en ole missään vaiheessa kokenut, että kolmen lapsen kanssa olisi jotenkin huomattavasti raskaampaa kuin kahden - iloa sen sijaan moninkertaisesti.

Nyt pojat ovat jo isoja, kuopuskin jo kymmenen. Voin olla ylpeä komeasta katraastani, ja täytyy myöntää että tunnen itseni välillä "sankariäidiksi" kahden lapsen äitien rinnalla, meillä kun perheessä on jotain extraa!

Tunne sanoisi, että jaksaisin vielä kolmannenkin, mutta järki sanoo, ettei rahat riitä...



Joudumme jo kahdenkin lapsen kanssa laskemaan tarkkaan, että meillä olisi edes kerran vuodessa varaa pieneen lomamatkaan. Uudesta autosta, saati uudesta isommasta asunnosta en uskalla edes haaveilla...Kolmannen lapsen myötä talous ja kiire tiukkenisi viimeistään kolmen vuoden kuluttua entisestään. Olisivatko isommat sisarukset meille ikuisesti kiitollisia kolmannesta sisaruksesta, vai hakisinko kolmannella lapsella vain itselleni lisää hyväksyntää?

oikeastaan kaikki on hankalampaa kolmen kanssa.



Meillä haluttiin kolmas, koska molempien haave oli saada kolme lasta. Kolmonen solahti perheeseen aivan huomaamatta, tuli mukaan rutiineihin ja oli heti osa perhettä ilman mitään mustasukkaisuuksia tms. Ja vaikka kaikki on mennyt hyvin, lapset terveitä, parisuhde onnellinen jne, niin valehtelisin jos väittäisin, että rankkaa ei ole ollut. 3 lapsen kiukuttelut, uhmat, sotkujen siivoamiset ja ihan sen normaalin arkielämän halitseminen on joskus melko rankkaa. Välillä tuntuu, että lapset eivät saa tarpeeksi yksilöllistä huomiota kun kädet on koko ajan täynnä jotain hommaa.



Kehoitan ap: ta harkitsemaan hyvin tarkkaan mitä oikeasti haluat. Jos haluat vain sen tytön niin älä tee kolmatta!

Meillä kaksi poikaa entuudestaan ja kolmas oli molemmille aika selkeä toive. Olemme toivoneet kolmea lasta jo ennen kuin lapsia saimme.



Sukupuoliasiaa en ajatellut, toivoin vain, että kaikki olisi vauvalla kunnossa (ennen kolmatta raskautta surullisempi raskaus takana). Kun ultrassa kerrottiin, että vauvalla oli kaikki kunnossa, puhkesimme miehen kanssa kyyneliin. Kun ultraaja lisäsi, että vauva on 100% varmuudella tyttö, olimme hölmistyneitä. Emme olleet edes ajatelleet sen olevan mahdollista kahden pojan jälkeen :)



Se sama hölmö hymy pysyikin sitten monta päivää kasvoilla ja vasta jälkikäteen tajusimme, että juuri tätä tyttöä olimme perheeseemme vielä kaivanneet.



Jaksamisen kannalta ei ole ollut kovin rankkaa. Mieheni hoitaa lapsia siinä missä minäkin. Rahat riittää mukavasti, vaikkei mitään maailmanympärysmatkaa voidakkaan näin kolmen kanssa tehdä.



Hoitoapua meillä on saatavilla isovanhemmilta tarvittaessa ja välillä muutenkin ;)



Mielestäni sukupuoli ei ole hyvä lähtökohta lapsen tekemiseen. Varsinkin jos jo miettii, että jaksaako ja riittääkö rahat. Kyllä lasta pitää haluta ihan hänen itsensä takia, ei sukupuolen takia. Mielestäni se, että pettyy ultrassa kuulostaa ihan kamalalta.

jos mietit yhtään ympäristöä et tee kolmatta lasta

Minun piti ihan piruuttaan kirjoittaa jotain ilmastonmuutosjuttua ja sillä keinoin perustella kahden riittämistä mutta näköjään joku olikin jo samalla asialla mutta ihan tosissaan! Uskomatonta!

Eli: totta kai teette sen kolmannen!

Lapset ovat suurin rikkaus.

Eli en osaa tuohon pettymysasiaan sanoa mitään. Melkein toivoin kolmatta tyttöä, kuten miehenikin.

Mutta toisaalta poika on ollut todella rakas meille kaikille.



Mulla on todella kova kaipuu kolmannesta lapsesta, miehelle olisi riittäny kaksikin ja mies mietti vuosia ennenkuin lämpeni kolmannelle.

Nyt mulla on rauha, kun sain sen kolmannen ja todella iso ilo on tuo kuopus myös isosiskoille.

Päivääkään en ole katunut, eikä mieskään.

ja minä olin enemmän kolmannen lapsen kannalla. Sain siis suostutella miestä. Kahden kanssa oli minusta helppoa, en kokenut olevani missään nimessä väsynyt perheen pyörittämiseen, toki mies osallistuu myös kodin ja lasten hoitoon. Ehkä juuri siksi, kun tuntui, että päästään "liian helpolla kahden kanssa" halusin kolmannen. Eli oli riittävän suuri syli kolmatta lasta varten.



Kahden pojan jälkeen mies sanoi toivovansa tyttöä. Ei perustellut miksi. Oli itsellänikin ajatus (toive on liian voimakas sana), olisihan tyttö vaihtelun vuoksi ollut kiva. Kolmas poika meille tuli ja oikein kiva poika onkin. Hän on nyt 1v.



Jälkikäteen ajateltuna on oikeastaan parempi, että kolmas lapsi oli myäs poika. Tyttönä olisi jäänyt isoveljien touhuista ja "poikien yhteydestä" (siis autoleikit, remonttijutut, kalajutut, mönkkäriajelut ym nimenomaan miesten ajatusmaailmaan kuluvat jutut) paitsi. Eli olisi varmaan ollut se "kolmas pyörä". Nyt on tosi mahtavaa nähdä kuinka kaikki poikien ajatukset käyvät mielettömän hyvin yhteen! Kolmistaan pöristävät jonossa autoilla ja taistelevat Bionicleilla :D Tyttö ei taatusti olisi ollut mukana porukoissa.



KOlmen lapsen kanssa koen, että voimani ovat nyt äärirajoilla. Meillä ei ole koskaan ollut apuja lasten hoitoon. Emme ole esikoisen syntymän jälkeen päässeet miehen kanssa kaksistaan mihinkään. Kaikki aikani menee kodin siivouksiin, ruuan laittoon, pyykkihuoltoo, lasten harrastusrumbaan, kauppareissuihin eli "arjen pyöritykseen" ja olen iltaisin aivan loppu.



En tällä hetkellä harkitse neljättä raskautta. En jaksaisi neljättä lasta ja sen mukanaan tuomaa työmäärää. Olen tyytyväinen ja ONNELLINEN, että minulla kolme tervettä poikaa, jotka syntyivät elävinä hyvin sujuneiden raskauksien ja synnytysten jälkeen.



Olemme toki sopineet miehen kanssa, etät jos jostain luonnon oikusta kuparikierukkani pettää, emme tee aborttia. Mutta tietoisesti emme lisäänny enää :D