Mieheni mielestä lasten pitää muuttaa kotoa heti täysi-ikäisenä,

Mutta sama koskee molempia.

Jäi pienet traumat,kun jo 15-vuotiaana alkoi se hiillostus. Olis toivonut että olisin mennyt amikseen tai johonkin muualle kuin lukioon, ja muuttanut jo 15-vuotiaana pois. Ja sanottiin, että rahaa ei sitten tipu, elämä on itse kustannettava. Näin sitten teinkin,18v pois kotoa,ja kustansin itse elämäni, nyt hyvätuloinen ja varallisuutta,kaiken itse kerännyt,kotoa ei ole apuja tippunut. Ehkä jopa tunnen ylpeyttä, mutta myös katkeruutta, kun monia muita tuntuu vanhemmat avustaneen vaikka millä tavalla 30-vuotiaaksi asti. Toisaalta,eipä ne vanhemmat mitään hyvätuloisia olekaan, vain keskituloisia.

Omia lapsiani kyllä hyysään ja huolehdin vaikka koko elämän. Toki toivon,että muuttaisivat opiskelemaan omilleen, mutta avustusta piisaa, kun siihen on varaa. Ja kaiken ei tarvitse olla rahallista, vaan voi auttaa myös aineettomasti, osallistua lasten elämään, ja auttaa rempassa, muutossa, jne, mitä omat vanhempani eivät ole tehneet. Kaikki on omineen tehty.

ilmaiseksi nimittäin. Mutta täysi-ikäinen työssäkäyvä nuori saa kyllä osallistua taloudellisesti vaikka kotona asuisikin.

Mitä paremmin ja pidemmälle koulutetut vanhemmat, sitä pidempään ovat lapset asuneet kotona. tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että haluavat tukea myös lastensa koulutusta.



Kumma kyllä palkkaa monesti nämä lyhyen koulutuksen saaneet saavat enemmän esim putkimies joten ei ole kiinni siitä, ettei olisi varaa näillä perheillä tukea lapsiaan.

on hyvä muuttaa pois kotoa parikymppisenä. Kyllä se vastuunkanto omassa kodissa on yleensä erilaista kuin lapsuudenkodissa, vaikka siellä asumisestaan maksaisi ja osallistuisi kotitöihin. Mutta selvää ikärajaa on typerä asettaa. Monihan lopettaa esim. lukion 19-vuotiaana ja sitten muuttaa muualle opiskelemaan, että mitä järkeä olisi yhdeksi vuodeksi etsiä oma asunto vain periaatteesta.

ilmaiseksi nimittäin. Mutta täysi-ikäinen työssäkäyvä nuori saa kyllä osallistua taloudellisesti vaikka kotona asuisikin.

Mieheni veli asui äitinsä luona 25 vuotiaaksi, eikä siksi että olisi opiskellut, vaan siksi kun on mamman poika. musta on säälittävää kun aikuinen ei osaa pestä pyykkiä laittaa ruokaa tms. arkipäivän töitä..

(olettaen että opiskelut oikeesti myös etenevät) saavat asua kotona, mutta meidän perheessä ei lusmuilijoita katsella. Kotitöihin sopii osallistua ja opetella laittamaan ruokaa ja pesemään pyykkiä. Tämä ei ole hotelli, jossa äiti tai isä tekee kaiken valmiiksi. Jos tienaavat opiskelujensa ohessa, niin saavat kyllä omat kulunsa kustantaa, puhelimet, vaatteet yms.

En myöskään halua painostaa pois muuttamaan. (no, joo 30-v kynnyksellä nyt vim ois hyvä sitä omaa kotia laittaa ;) Mua itteäni ahdisti, kun ekasta kesätyöpaikasta 17-v jouduin jo maksamaan kotiin asumisesta. En saanu näin olleen säästettyä rahaa oikeastaa ollenkaan. Sen saattelemana muutinkin heti lukion jälkeen pois kotoa, aattelin, et mielummin sit maksan omasta, kun himaan. Sama raha kuitenkin siihen meni. Mutta, en siis ehtiny säästämään minkäänlaista "pesämunaa" tulevaa opiskelua varten tms.



Ite voisin tukea lapsiani niin, et vaik kävisivät töissä ja asuisivat kotona ja saisivat säästettyä rahaa esim just omaa asuntoa tai opiskeluja varten.

vielä lapsuudenkodissa asuen, mutta sen jälkeen olisi luonnollinen sauma muuttaa omilleen.

toisaalta

18v ikäinen voi olla

vammainen / holhouksenalainen esim. mielenterveys-ongelmainen tilanne harkitaan uudelleen ja vanhempi voi alkaa täysi-ikäisen lapsensa omaishoitajaksi

toisaalta

18v ikäinen voi olla

vammainen / holhouksenalainen esim. mielenterveys-ongelmainen tilanne harkitaan uudelleen ja vanhempi voi alkaa täysi-ikäisen lapsensa omaishoitajaksi

minusta jossakin sanotaan, että vastuu kuuluu vanhemmille vielä siinäkin tapauksessa, että alle 20-vuotias opiskelee.

Painostaja oli äitini. Ja sitten kun lähdin, ei sekään ollut hyvä, koska muutin poikaystävän kansa yhteen. Saatesanat olivat "takaisin ei sitten ole tulemista".

Ehkä olin joskus vähän katkera, en tiedä. Mutta luulempa, että tämä nimenomaan kasvatti siihen, että olen pärjännyt elämässä näin hyvin. Kaikki on itse hankittua ja nykyään voisi sanoa, että olen ihan eri yhteiskuntaluokassa kuin vanhempani.

Yllättäen veljeni ei saanut samaa kohtelua.

Itse olemme ajatelleet, että omille lapsillemme haluaisimme hankkia opiskelija-asunnot, eli siinä vaiheessa varmaankin kotoalähtö tulisi sitten aika luonnollisesti. Toki tuetaan parhaamme mukaan muutoinkin, mutta jollain tavalla se pärjääminen elämässä täytyisi onnistua kuitenkin opettaa. Ei kuitenkaan ihan niin kylmästi, miten sen itse joutui oppimaan.

Jäi pienet traumat,kun jo 15-vuotiaana alkoi se hiillostus. Olis toivonut että olisin mennyt amikseen tai johonkin muualle kuin lukioon, ja muuttanut jo 15-vuotiaana pois. Ja sanottiin, että rahaa ei sitten tipu, elämä on itse kustannettava. Näin sitten teinkin,18v pois kotoa,ja kustansin itse elämäni, nyt hyvätuloinen ja varallisuutta,kaiken itse kerännyt,kotoa ei ole apuja tippunut. Ehkä jopa tunnen ylpeyttä, mutta myös katkeruutta, kun monia muita tuntuu vanhemmat avustaneen vaikka millä tavalla 30-vuotiaaksi asti. Toisaalta,eipä ne vanhemmat mitään hyvätuloisia olekaan, vain keskituloisia. Omia lapsiani kyllä hyysään ja huolehdin vaikka koko elämän. Toki toivon,että muuttaisivat opiskelemaan omilleen, mutta avustusta piisaa, kun siihen on varaa. Ja kaiken ei tarvitse olla rahallista, vaan voi auttaa myös aineettomasti, osallistua lasten elämään, ja auttaa rempassa, muutossa, jne, mitä omat vanhempani eivät ole tehneet. Kaikki on omineen tehty.

opiskelija-asuntoja on liian vähän, ja ensin ne tietysti annetaan niille jotka muuttaa muualta ja ovat tyystin ilman asuntoa. Vapailla markkinoilla on kovat vuokrat ja sielläkään tarjonta ei vastaa kysyntää.

Minusta tuo kotoapotkimisen mentaliteetti on sairas, sorry vaan.

on aina hieman haasteellista. Vanhempani asuivat Helsingissä, joten asuin kotona n. 23 vuotiaaksi.Siinä välissä asuin n. vuoden verran omassa asunnossa mutta sitten oli palattava hetkeksi kotiin kun ei heti kohtuuhintaista asuntoa löytynyt.



Kotona asuessani opiskelin ja tein töitä kesäisin. Näillä kesätyörahoilla ja opintotuella elelin sitten loppuajan. Kotona asuessa ei tarvinnut maksaa mitään asumisesta tai ruuasta. Vaatteet ja juhlimisen maksoin itse.



Varsinaista rahallista tukea en juuri vanhemmiltani saanut mutta mielestäni se oli ihan ok koska tällä tavoin opin hallitusti seisomaan omilla jaloillani taloudellisesti. Tänä päivänäkin minulle on vaikea ottaa rahaa vanhemmiltani vaikka heillä sitä on antaa.



Vanhempani eivät ikinä yrittäneet ns. tuuppia lintua pesästä mutta kun halusin lähteä niin auttoivat siinä. Tämä järjestely oli mielestäni todella hyvä sillä minulle jäi sellainen olo että vanhempani välittivät minusta mutta samalla myös opettivat hienovaraisesti oman elämän alkuun.

19-vuotiaana, menin töihin ja opiskelemaan ja olen siitä lähtien elättänyt itseni omalla rahalla. Miksi hyysätä aikuisia lapsia ja estää heitä itsenäistymästä, ellei se nyt olosuhteiden vuoksi ole aivan pakko? Miksi kohdella omaa täysi-ikäistä lastaan kuin pikkulasta?

ja muuta omilleen niin miloinkas sitten?. Nykypäivänä näkee paljon nuoria, jotka eivät tiedä tuon taivaallista rahan käytöstä, hassaavat rahaa turhan päiväisyyksiin, ottavat pikavippejä tai vanhemmat maksavat huvittelut. Kotona asutaan, mutta vanhemmat passaavat piloille, ei tarvitse tehdä kotitöitä vaan kaikki tulee eteen valmiina, ruokaa kaapissa, pyykit pestynä, mikäs siinä ollessa. Eihän siinä mikään kiire ole omilleen, omassa taloudessahan joutuisi hankkimaan itse elantonsa ja tekemään kotitöitä, hui kauhia.

pullamösssökansan vallankumous on lähellä, kun katsoo nykynuorisoa.

Ja se oli tosi hyvä juttu. Kyllähän se oma elämä ihan eri tavalla alkoi, kun oli oma kämppä ja elämä. Rahallisestikin se oli parempi, sillä kotona asuvien opintotuet oli ihan minimaalliset, ja kaikki muu paitsi vuokra ja ruoka kotona piti itse maksaa. Ja opinpa itse hoitamaan asiani.



Vaikka en varmaan ketään kotoa ajaisi, niin ihan nuoren itsensä kannalta on parempi opetella itsenäinen elämä parikymppisenä kuin muuttaa kolmekymppisenä mamman helmoista vaimon tossun alle..

ja muuta omilleen niin miloinkas sitten?. Nykypäivänä näkee paljon nuoria, jotka eivät tiedä tuon taivaallista rahan käytöstä, hassaavat rahaa turhan päiväisyyksiin, ottavat pikavippejä tai vanhemmat maksavat huvittelut. Kotona asutaan, mutta vanhemmat passaavat piloille, ei tarvitse tehdä kotitöitä vaan kaikki tulee eteen valmiina, ruokaa kaapissa, pyykit pestynä, mikäs siinä ollessa. Eihän siinä mikään kiire ole omilleen, omassa taloudessahan joutuisi hankkimaan itse elantonsa ja tekemään kotitöitä, hui kauhia. pullamösssökansan vallankumous on lähellä, kun katsoo nykynuorisoa.