Vielä on pitkä matka Ruotsin prosentteihin :)
Ruotsissa kirkosta erosi 72 000
Ruotsissa evankelis-luterilaisesta kirkosta eroavien määrä kääntyi nousuun. Marraskuusta 2008 lokakuuhun 2009 kirkon jätti yli 72 000 jäsentä. Vuotta aiemmin eroajia oli noin 50 000.
Ruotsissa eroaminen lähti kasvuun vuonna 2000, Suomessa 2003. Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan taustalla on molemmissa lainmuutos. - Ruotsin kirkko irtaantui kauemmas valtiosta vuonna 2000. Suomessa uusi uskonnonvapauslaki mahdollisti kirjeellä ja sähköpostilla eroamisen, mikä näkyikin heti eroluvuissa, toteaa tiedottaja Heikki Orsila.
Ruotsissa kirkkoon kuuluu hieman yli 70 prosenttia kansasta. Suomessa puolestaan 80 prosentin osuus alittui vasta tänä syksynä. Kasteissa ero on suurempi, Ruotsissa kastettiin viime vuonna 59 prosenttia syntyneistä ja Suomessa 82 prosenttia.
Eroakirkosta.fi-palvelua ylläpitää Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Tampereen vapaa-ajattelijat ry on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena on muun muassa kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi sekä uskonnottomien etujen valvonta. Tampereen vapaa-ajattelijat on myös elamankatsomustieto.fi- ja uskomaton.fi-projektien taustayhteisö