Maatiaiskissa sisäkissaksi - mitä kaikkea pitää ottaa huomioon?
Onko työläs otus? Tai tuleeko kauhean kalliiksi. lapsi tahtoo, mut mä emmin.
Kommentit (13)
vai jo ulkoiluun tottunut isompi kissa? Jälkimmäisessä tapauksessa kissan on varmasti vaikea sopeutua sisällä oloon.
sohvankulman/tapetin yms. auki. ELi varaudu tähänb Kissa on sisäsiisti mutta saattaa oksentaa lattialle esim. karvojensa mukana jotain aika ajoin. Kissankarvoja on sitten kaikki villakangastakit yms. täynnä.
Kissa on aivan ihana lemmikki. Minusta yksi helppohoitoisimmista verrattuna seurallisuuteen, suloisuuteen ja kiintymykseen jota kissa osoittaa.
Kyllä kissa pitää pennusta totuttaa sisäkissaksi.
Meillä ollut aikusena otettu kissa joka oli tottunut liikkumaan ulkona. Eihän siitä mitään tullut kissa stresssaantu ja alkoi tyrannisoida talon muita lemmikkejä ja ihmisiä joten rakensimme ison ulkotarhan. Aivan ihana, rento ja letkeä kaveri sen jälkeen.
Kaikki lemmikit ovat työläitä otuksia ja vaativat paljon aikaa ja rahaa.
ei sopeudu kovin hyvin enää sisäkissaksi.
Sitoudut kissaan seuraavat 10-15 vuotta.
kumpi teillä tekee tällaiset päätökset? Lapsi vai aikuinen?
kumpi teillä tekee tällaiset päätökset? Lapsi vai aikuinen?
siitä, että ap on ottanut kissan koska lapsi on niin päättänyt, vaan siitä, että lapsi haluaisi kissan, ja ap miettii nyt, kannattaako!
Onko kysymys siitä, että sinä sanot heti kaikkeen, mitä lapsi ehdottaa, ehdottoman ein vain sen takia, ettei lapsen aloitteesta vain suinkaan tehdä mitään, vai siitä, että sinä saat päästä sanomaan ilkeästi jollekin?
Ja olisi kiva, jos vastaisit!
Mulla on lapsuudenperheessäni ollu kissoja, mut ne on saanu aina kulkee ulkona vapaana ja lähinnä miten paljon työläämpi sisäkissa on.
Itseäni välillä väsyttää leikittää, mutta pakko se on kun pitkän päivän kököttää sisällä. Hoito on toinen ongelma. En raaski jättää yöksikään yksin ja aina pitää hankkia hoitaja.
Pelletit ainakin tulee halvaksi. Ruuan hinta vaihtelee teetkö ite vai ostatko valmista. Markettiruoasta pitää ostaa kalleimmat vaihtoehdot, missä on paljon raakavalkuaista ettei tule munuaisongelmia. Mutta musta ei ole ollenkaan kallista.
muutti meille sisäkissaksi, ei mitään ongelmia sen suhteen.
Tiedä sitten mikä oli tämän kissan historia, mutta hiekkalatikon tiesi ja muutenkaan ei kohtaloaan ole valitellut, päinvastoin;)
muutti meille sisäkissaksi, ei mitään ongelmia sen suhteen. Tiedä sitten mikä oli tämän kissan historia, mutta hiekkalatikon tiesi ja muutenkaan ei kohtaloaan ole valitellut, päinvastoin;)
Meidän kulkukissa nauttii erittäin paljon pehmeistä paikoista, nokan eteen tulevasta ruoasta, lämmöstä, leikistä... :) Kynsienleikku ja sylittely onkin sitten toinen juttu.
Muista sitten pentua ottaessa, että kissanpennun luovutusikä on 12 viikkoa. Vähintään 10 viikkoa. Myös maatiaiskissalla tämä kannattaa, saa tasapainoisemman lemmikin.
älä ota, jos vähääkään emmit!
T. Kahden kissan emäntä