SI. Miksi rokotuskampanjaa ei voinut (ov)
aloittaa aiemmin? Miksi pitää jännittää kumpi ehtii ensin rokote vain sikainfluenssa? Ei ymmärrä.
Etelä-Suomeen SI tulee 2-3 viikon päästä, meidän lapset saavat Espoossa rokotteet vasta viikolla 23.11. alkaen ja sukunimen alkukirjaimen mukaan. Eli kolmen-neljän viikon päästä. Arpapeliä koko touhu.
Kommentit (4)
Ei rokotuksia voi aloittaa ennen kuin on rokotetta jota pistää.
Nytkin on monessa kunnassa rokotteet loppu ja uutta erää odotellaan että rokotukset voisi jatkua
viranomaiset mokasivat.
Ei rokotuksia voi aloittaa ennen kuin on rokotetta jota pistää.
Nytkin on monessa kunnassa rokotteet loppu ja uutta erää odotellaan että rokotukset voisi jatkua
viranomaiset mokasivat.
Epidemian tulosta tiedettiin, mutta ei toimittu ajoissa. Siksi sitä ei ole maassa. Siksi sitä ei voida ajoissa jakaa. Siksi siis epidemia jyllää.
viranomaiset mokasivat.