Lapset n.1v ikäerolla

mutta se alkava murrosikä oli yhtä helvettiä, tappelivat koko ajan mutta nyt

kun ovat 18v ja 17 v on kunnon kavereita ;) ;)

Voisin kuvitella että lasten kanssa on helpompaa kun ikäero on noinkin pieni, kuin että olisi esim. 1,5-2 vuotta.



Isompi ei vielä osaa olla mustasukkainen, oppii jo pienestä jakamaan vanhempien huomion, sekä odottamaan vuoroaan. Toisaalta jopa surullista ajatella että tuollainen 1v joutuu niinkin paljon jakamaan vanhempiaan.



Itse arki varmaan täytyy suunnitella niin että siitä pystyy nauttimaan mahdollisimman paljon, eli kaikki ylimääräinen stressi ruuanteoista, siivouksista jne. pois. Vauvan imetyshetket tuo mukanaan varmasti mitä mukavimpia kepposia isommalta ;) Joten asunnon järjestys sellaiseksi, ettei tarvitse koko ajan kieltää, eikä vahinkoja pääse sattumaan.



Sitten kun lapset ovat 1v ja 2v tulee kuvioihin varmaan mukaan sitten uusia arkisia ongelmia. Mutta senhän tietää vasta sitten.



Etukäteen valmistautuminen kaiken a ja o - henkisellä tasolla valmistautuu kaikkein pahimpaan, niin eiköhän selviä :)



En tiedä. Oisi mukava kokea tuollainen pieni ikäero lapsilla. (meillä yli 6 vuotta, lapsettomuudesta johtuen)

eli viikko vajaa vuosi :) Sanotaanko näin, että sumussa on mennyt se kuopuksen eka vuosi. Siinä samassa vaihdettiin molemmille vaipat, syötettiin yms. Ulkoaika oli rajoitettua kun pienempi ei talviaikaan kauaa siellä viihtynyt, mutta kovasti isoveli välitti pikkuveikasta :) Halaili, pusutti ja kiinnosti vauvan lelut. Meillä rankkaa siksi, kun kuopus oli 3kk ostimme talon, jota mies remppasi töiden lisäksi - eli olin 2kk miltei yksin pienten kanssa - rankkaa. Meitä helpotti kovasti se, että esikoinen alkoi nukkumaan kokonaisia öitä 1v1kk ikäisenä, eli ei tarvinnut kuin vauvan takia öisin herätä.



Uusiksi en ottaisi, mutta olen onnellinen nyt kun lapset ovat 1v10kk ja 2v10kk, pienempikin syö miltei itse, puhua pälpättää jo oikein selvästi ja isompi on miltei kokonaan kuiva (öisin ja päikkäreillä toki vaippa). Molemmat nukkuvat kokonaan yönsä ja olleet perusterveitä :) Kuopus siis myös hyvä nukkuja ihan pienestä asti max.2krt heräsi öisin syömään ja myös vähän päälle 1v alkoi nukkumaan myös kokonaisia öitä.



Nyt on ihana seurata kun nuorempi tekee miltei kaiken tämän esikoisen perässä. Pihalla he kulkevat kuin kaksi marjaa ja leikkivät ja tappelevat :D Vielä ei kunnon leikit suju kuin hetken, mutta uskon, että vuoden päästä leikkivät jo ihan täysillä ;)



Kyllä se vauva-aika menee loppujen lopuksi tosi nopskaa, että näin jälkeenpäin on ihana seurata kun muille saman ikäisille kuin esikoiseni syntyy nyt vasta sisaruksia ja meidän sisarukset ovat jo nuonkin vanhoja!



Laitappas mailiosoitteesi jos kiinnostaa mailailla.

Käytännön vinkkejä voi myös etsiä monikkoperheiden sivuilta tmv.



Tietysti käytännön ihmisenä miettisin jo etukäteen esikoisen kanssa opittuja käytäntöjä - Jos mahdollista, nukutus hommat jo nyt mahdollisimman helpoiksi, ei mitään kantamista ympäri kämppää puoli tuntia jne. Ja kentie yösyötöistä sitten viimeistään pois kun toisen syntymä lähestyy.

Se on ihan lapsistakin kiinni, millaiseksi se aika muodostuu.



Meillä esikoinen oli tosi helppo vauva, mutta kakkonen eli koliikkilapsi. Allergioita piisasi, mutta onneksi muuten pysyi aika terveenä.



Ensimmäinen vuosi oltiin tosi tiukilla jaksamisen kanssa, mutta sen jälkeen helpotti joksikin aikaa. Nyt heillä on kauhea valtataistelu huomiosta ja kaikesta, inttelevät ja tappelevat päivät pitkät, kun molemmilla vähän sellainen ikä, että uhmaavat kaikkea... Nyt siis ovat 2- ja 3- vuotiaat.



Mutta kyllä niistä toisilleen seuraa on ja tykkäävätkin toisistaan kovasti. Eiköhän se joskus vielä helpota!

että kun kuopus tuli synnäriltä kotiin, ei esikoinen osoittanut mitään mustasukkaisuuden merkkejä koko aikana! Enemmänkin esikoista kiinnosti tämä uusi ilmestys ja hänen tuttinsa (esikoinen luopunut omasta tutistaan n.8-9kk iässä). Musta tuntuu, että esikoinen ajatteli melko pian : "vauvahan on ollut tuossa kokoajan" :) Monesti kun vauva iltaisin valvoskeli leikin esikoisen kanssa maassa ja kiikuttelin vauvaa turvakaukalossa jalallani - gracon turvakaukalolla tämä toimii. Mukavaa kun vauva viihtyi siinä niin kuunnellen meidän leikkejä, eikä esikoista häirinnyt kun äidillä oli vain ns. jalka varattuna ;)



Meillä ei imetys onnistunut (ei esikonkaan kohdalla, enkä ala tässä mainitsemaan syitä miksi ), mutta kun kuopus joi tuttimaitonsa ;) siihen meni max.10min röyhtäytyksineen, ei se ollenkaan häirinnyt esikoista. Meillä tv -> teletapit / huvitutti oli oiva viihdyke jos piti esim. vauvaa nukuttaa.



Vinkiksi, meillä oli kuopuksella ensimmäisenä sänkynä vanhat emmaljungan retro rattaat, joissa nukkui päikkärit myös siellä huoneessa missä me esikoisen kanssa oltiin - helppo siirrellä, eikä mun tarvinnut mennä makkariin nukuttamaan pienokaista ja jättää esikoista ns.ulkopuolelle. Vauva tottui ääniin ja meteliin, joten osasi nukkua missä vaan.



-Se kahden lapsen äiti vuoden ikäerolla.

riippuu kyllä tietenkin lasten luonteistakin!



Mutta silti, 1-vuotias on vielä vauva ja hänen perusturvallisuuden takaamiseksi ois ihanne tilanne että saisi vielä sen jakamattoman huomion vanhemmilta.



Lapselle tulee kyllä ikävaihe jolloin helpommin ymmärtää huomion jakamisen.



Meillä on naapurustossa 3 perhettä jossa lapset 1-1,5 vuoden ikäerolla - Äärettömän surullista seurattavaa välillä, sääliksi käy niin vanhemmat kuin lapsetkin. Yhdessä perheessä on isovanhemmat 8 tuntia/pv auttamassa - mutta auttavat vain esikoisen hoidossa. Vanhemmat hääräävät vauvan kanssa ja isovanhemmat leikittävät esikoista. Esikoinen kokee olevansa hylätty, tavallinen talliainenkin huomaa kuinka huonosti hän voi, kiukuttelee joka asiasta ja on muuttunut apeaksi. Vanhemmat on suoraansanoen hylännyt esikoisensa..



Toisessa perheessä äiti ei pääse ollenkaan ulos lasten kanssa, esikoinen hyppii sisällä seinille kun ei pääse tullettumaan. En tiedä mikä on todellinen syy ettei vaivaudu ulos lasten kanssa (omassa pihassa keinut ja hiekkiskin), on kuulemma niin vaikeeta viihdyttää vauvaa ja juosta uhmakkaan esikoisen perässä, joka syö jokaisen kiven ja naarmuttaa lapiolla autoja.



Voi voi, onneks on isommat ikäerot lapsilla. Eikä meillä on ollut yhtään mustasukkaisuutta. Kaikkia huomioidaan tasapuolisesti. Ihana tasapaino elämässä.

mutta kaverilla on, ero 1v 2kk. Nuorimmainen sairasteli todella paljon, joten oli hyvin pahantuulinen, kiukkuinen ja huonosti nukkuva vauva. Heidän elämänsä oli kyllä parin vuoden ajan ihan kamalaa tuosta syystä, etenkin kun äiti oli tottunut helppoon esikoiseen. Äiti sanoo ettei muista ekasta vuodesta paljoakaan (voiko se olla mahdollista?). Romahti lopullisesti kun lapset 4 ja 3 v.

Miksi olette päätyneet tähän ratkaisuun lastenikäerosta?



Ajatellaanko sitä vain että kyllä se sitten helpottaa kun ovat kavereita, niistähän tulee parhaat kaverukset isompana jne. Entäs jos ei tule, jos luonteet niin erilaiset? Haluaako järkensä menettämisenkin uhalla lähteä siihen ruljanssiin pienten lasten kanssa. Ihan ystävyydellä kyselen :)



Minulla on sisaruksia 2 - 5 ja 10 vuoden ikäerolla - Kaikkien kanssa olen yhtä läheinen, mutta kaikkiin on omallaisensa suhde. Ainokaiseen veljeen on erityinen, vaikka ikäeroa tuo 5 vuotta, meillä vaan kohtaa luonteet niin hyvin.

10 vuotta nuorempaan siskooni suhde ollut aina hyvin äitimäinen, paijaan ja halaan. Ja läksytkin joskus aikanaan hänen kanssaan luin. 2 vuotta vanhempaan siskoon taas on hyvin kaverillinen suhde, meitä yhdistää perheellisyys, joka tuo omanlaisensa läheisyyden.

Tuo em kaverini ainakin päätyi ratkaisuun miehensä kanssa ihan siitä syystä että siinähän niitä menee useampikin kun esikoinen oli niin helppo... Siis oli ihan utuinen vauva vielä siinä vaiheessa kun kakkosen odotus alkoi. Siinä ei oikeasti ajateltu yhtään realisesti.

Erilaiset ja eri-ikäiset sisarukset ovat vain rikkaus.

Kyllähän äidin syliin kaksikin "vauvaa" mahtuu yhtäaikaa. Itse olin tarkka siitä että esikoinen (silloin 1v2kk) pääsi edelleen syliin aina kun halusi, ja että muutenkin hänen elämänsä jatkui samaa rataa pikkusiskosta huolimatta.



Eihän sitä jakamatonta huomiota ole koskaan tarjolla kuin sille esikoiselle, ja hänkin vain siinä tapauksessa ettei satu olemaan toinen kaksosista tai yksi kolmosista jne.

Meillä siis lapsilla ikäeroa 1v2kk ja se vauvavuosi vaati hiukan organisointia (päiväunet, syöttämiset) kun esikoinen oli kuitenkin niin pieni ettei häntä voinut pyytää odottamaan että saa ensin vauvan syötettyä/nukutettua. Joskus sattui niin että molemmat huusivat umpiväsyneinä eikä kumpikaan nukahtanut koska toinen huutaa...siis olisi riittänyt jos toinen olisi 5 min ollut hiljaa jotta sisko olisi nukahtanut.



Tai siinä vaiheessa kun vauvan syöttäminen (imetys) vaati rauhaa jotta vauva malttaisi keskittyä, eikä n 1,5-vuotias esikoinen tätä tietenkään voinut ymmärtää eikä häneltä sellaista voinut vaatia joten vaati kekseliäisyyttä että sai esikoisen sen aikaa pysymään poissa vauvaa "viihdyttämästä" mutta toisaalta olemaan äidin valvovan silmän alla.



Vauvavuoden jälkeen noin pieni ikäero on ollut pelkkää plussaa. Meilläkin esikoinen oli ns. helppo, kakkonen ei niinkään helppo mutta yönsä nukkui hyvin. Hyvin olen ja ollaan koko perhe jaksettu, ja näille on sitten myöhemmin sisaruksiakin siunaantunut.



Tunnen myös muita perheitä joissa lapset on 1 - 1,5 -vuoden ikäeroilla mutta en ole mitään surullista tässä havainnut muidenkaan kohdalla.

Oikeesti, en naureskele sille jos jollakin on vaikeaa tai lapset joutuu kärsimään.



Omaan tuttavapiiriin vaan on sattunut näitä perheitä, joissa kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin olisi voinut toivoa.



t. 11

niin hyvässä kuin pahassa. :)



Meillekin ehkä tulossa pikkuiselle sisarus vajaan vuoden ikäerolla.

Esikoinen oli 3,5-vuotias, ja kakkonen tuon 1v2kk kun kolmas lapsemme syntyi. Ei ihan suunnitellusti noin tiukalla aikataululla, kylläkään. Minusta tuo ikäero ei ollut lainkaan mahdoton, itse asiassa kolmannen vauva-aika meni ihan siihen samaan putkeen kuin edellisenkin.

Vinkkejä..? No ainakin se, että ota vastaan kaikki tarjottu apu isovanhemmilta ja muiltakin. Älä yritä olla täydellinen äiti/vaimo/kodinhoitaja, kodin ei aina tarvitse olla tiptop ja itselleen (ja muillekin) saa tunnustaa olevansa väsynyt. Ota päiväunet silloin kun lapsetkin. Yritä saada omaa aikaa, tämä tarkoitti minulla esim. kävelyllä käyntiä yksin, tai vaikka pientä kauppakierrosta ilman jälkikasvua mukana. Eikä niitä valmisruokia kannata väheksyä, meillä lapset kasvoivat Piltti stroganoffilla.

Nyt lapset ovat jo isoja, nuorinkin 8-vuotias. Lapsilla on paljon toisistaan seuraa, eikä koskaan puutu leikkikaveria eikä tekemistä.

Paljon onnea odotukselle!