Lue keskustelun säännöt.
Onko muiden naisten äideillä "pelastajasyndroomaa"? (sis. pitkän avautumisen)
24.10.2009 |
Minun äidilläni on, todellakin. Hän jotenkin kuvittelee, että minä ja sisarukseni emme pärjää ilman hänen apuaan ja huseeraustaan.
Niin kauan kun asiat ovat täysin hyvin, äiti antaa meidän kyllä elää omaa elämäämme. Mutta auta armias, jos tulee eteen pienikin ongelma tai vastoinkäyminen: jo on mamma hosumassa ja tekemässä kaiken puolestamme.
Kun itse olin aikanaan sinkku, ihmettelin hirveästi äitini hoivaviettiä veljeäni kohtaan. Veli oli ilmeisesti maininnut äidille, että on ollut riitoja vaimon kanssa. Siitäkös äiti pillastui: veljen vaimosta tuli hirviö ja noita, joka syöksee hänen avuttoman poikavauvansa perikatoon.
Nyt olen karvaasti oppinut saman omalla kohdallani. Äidille ei pidä ikinä mennä edes puolella lauseella kertomaan ongelmistaan. Nytkin jokin aika sitten mainitsin ohimennen, että minua harmittaa kun mies ei tee tarpeeksi kotitöitä. Olin itse sairastellut, joten olisin kaivannut mieheltä aktiivisempaa panosta. Tästäkös äitini "riemastui" niin, että yritti tunkea meille parin viikon ajan melkein joka päivä siivoamaan. Jos kieltäydyin, niin äiti loukkaantui. Aargh, en ikinä enää kerro hänelle näinkään arkisista ongelmista, kun tällaista sitten seuraa!
Lisäksi ärsyttää, kun äidillä on niin kova tarve tietää KAIKKI, mitä meidän sisarusten välillä tapahtuu. Kukaan ei saisi kyläillä toisten luona äidin tietämättä. Äiti ei marmata asiasta suoraan, mutta rivien välistä on aina luettavissa, että nyt hän on jäänyt jostain paitsi ja vähintään hänelle pitäisi referoida, mitä vierailun aikana on puhuttu. Ikään kuin meillä sisaruksilla ei saisi olla keskenämme omaakin elämää, johon äiti ei kuulu.
Edellä mainittuun liittyen joudun äskettäin käytännössä kieltämään äitiäni tulemasta kylään samana päivänä siskoni perheen kanssa. Äiti olisi aivan väkisin tunkenut paikalle - yllättäen "auttamaan tarjoiluissa". Hänen perusoletuksensa ilmeisesti oli, etten minä pysty eikä mieheni osaa, ja että hän on ylipäätään aivan välttämätön vieras lastensa perheiden kokoontuessa.
Lyön vetoa, että äiti istui suu mutrussa koko tuon päivän miettien, mitä ihmettä siskoni ja minä oikein juttelemme ja miksei hänen ylivertainen apunsa ja läsnäolonsa kelpaa.
Apuva.....
Kommentit (9)
anoppi. Hän katsoo oikeudekseen omia kaikkien lastensa ja heidän perheidensä huolet ja murheet, siis jos meillä menee huonosti ei se olekkaan me joilla on ongelma vaan hän... Rasittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on just tuollainen. Hän ikään kuin loukkaantuu, jos kuulee sisarusten tavanneen toisiaan tai isovanhempiaan ilman häntä.
Toisaalta äiti on kamalan hyvä kaikissa elämän kriiseissä. Hän on aina valmis auttamaan, ja esim. eroni aikana äidistä oli korvaamaton apu ja tuki.
Välillä vaan riippuvuus ärsyttää, mutta koitan ajatella että hän on yksinäinen ihminen, jota pitää yrittää ainakin vähän ymmärtää. Jokainen tietysti vastaa itse omasta elämästään.
Auttaa kyllä paljon, mutta tyttärensä ei anna itsenäistyä. Hoivaa ja auttaa niin paljon, ettei tyttärelleen kasva kovin helpolla kunnon itsetuntoa.
Ja ilmestyy myös 'auttamaan', kun käymme miehen siskon luona, eivätkä pidä siitä, siis appivanhemmista kumpikaan, että tapaamme meillä ilman heitä.
Välillä tuntuu tosi sairaalta käytökseltä, mutta onneksi on miestä kohtaan todella paljon lievempää kuin miehen siskoa kohtaan, joten me pystymme elämään ihan normaalia elämää.
Kun tietää, että olen töissä tai työmatkalla - eli minä olen poissa kuvioista - ehdottelee miehelle eli pojalleen ja lapsillemme kaikenmaailman retket sinne tänne - periaatteella että hän maksaa ja tulee mukaan. Samoin tekee AINA ruuat tai kustantaa poikansa ja lapsemme ulos syömään - kun minä en ole paikalla. Tulee ihan sairaasti mieleen, että anoppi on mieheni ja lapsemme kakkosvaimo, joka huoltaa ja höösää kaiken kun en ole paikalla. YÄÄÄK! Samaa tekee ilmeisesti muillekin lapsilleen, kuitenkin vähemmässä määrin, sillä heillä puolisot ilmeisesti ovat enemmän kotona.
Sinänsä anopin avussa ei ole mitään vikaa, mutta systemaattisena tälläinen toiminta - varsinkin kun esim. ulkoruokintakutsut eivät tule koskaan silloin, kun itse olen paikalla, koskien siten meitä kaikkia.
No, mieshän antaa itseään passata ja ihmettelee mitä minulla on hänen äitiään vastaan :o/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on just tuollainen. Hän ikään kuin loukkaantuu, jos kuulee sisarusten tavanneen toisiaan tai isovanhempiaan ilman häntä. Toisaalta äiti on kamalan hyvä kaikissa elämän kriiseissä. Hän on aina valmis auttamaan, ja esim. eroni aikana äidistä oli korvaamaton apu ja tuki.
Tämä kuulostaa tutulta. Minunkin äitini on toisaalta hyvä tuki ja arvostan sitä.
Meillä olisi suorastaan ennenkuulumatonta, että minä tapaisin mummoani ilman äitiä. Tai jos tapaisin, niin ainakin tuosta tapaamisesta pitäiti raportoida äidille joka ikinen yksityiskohta. Ymmärrän sen tietenkin siitä näkökulmasta, että mummo on huonossa kunnossa ja äiti on hänen hoidostaan ns. päävastuussa. Mutta silti - ei tulisi kuulonkaan, että minulla olisi mummooni itsenäinen suhde, ilman äitini väliintuloa.
ap
soisi aikuisille lapsilleen omaa elämää keskenään?
En oikeasti tajua, mitä se on äidiltäni pois, jos vaikka veljeni ja minä tapaamme ja juttelemme kaikenlaista. Miksi äidin pitäisi tietää tapaamisesta kaikki???
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Munkin äiti toteaa aina, kun kuulee meidän sisarusten tavanneen toisiamme keskenään ilman häntä (tai ilman, että häntä on asiasta informoitu) jotenkin surullisena jotain tyyliin "ai, te olitte sillon siellä... mekinhän oltas isän kans kyllä päästy" tai "olisittehan te kaikki voineet tulla tänne". Kyse ei ole siitä, ettemmekö me kaikki kolme perheinemme kyläilisi usein myös vanhempiemme luona...
Mäkin oon todennu, että vaikka mulla ois mieheni kanssa tai muuten elämässäni mitä ongelmia, niin en sanoisi äidilleni puolta sanaa asiasta. Hän on juuri sellainen, että ottaa lastensa huolet omikseen (toisinaan on jopa surullisempi/masentuneempi/enemmän huolissaan asiasta kuin asianosainen itse), ja on todella raskasta joutua vielä hyysäämään omaa äitiään omien murheidensa lisäksi, kun äiti tuntuu murtuvan meidän vaikeuksiemme alla. Sisaruksillani on molemmilla takana yksi sotkuinen eroaminen (avoliitosta), ja välillä tuntui, että äitini tulee hulluksi ja tekee sisarukseni hulluksi sekaantumalla heidän asioihinsa. Hän on mm. soitellut päättyvän parisuhteen toisen osapuolen vanhemmille ja haukkunut heidän lapsiaan psykopaatiksi tms. Toinen sisaruksistani (ja hänen puolisonsa) lapsettomuudesta, ja äitini itkeskelee tuota lapsettomuusasiaa jatkuvasti tuolle lapsettomalle sisarukselleni. Kun tämä kerran pyysi äitiäni olemaan muistuttamatta asiasta koko ajan, niin äitini loukkaantuneena, että kyllä hänellä on oikeus surra sitä, että hän ei saa lapsenlapsia kaikilta lapsiltaan...
Nykyisin äiti murehtii sitä, kun hän kokee, ettei hänelle kerrota mitään. Yritin kerran selittää hänelle syytä siihen, mutta itkuksi ja marttyrinkruunun asetteluksihan se meni.
Olipa ihana vuodattaa!
Tuo ei ole normaalia, muista se aina. Minun isosiskoni on tuollainen. Tunkee väkisin ja pelastaa aina jotakuta.