Alan kai vihdoin tulla aikuiseksi

Aikuisuus on musta sitä, että pystyy kantamaan vastuuta itsestään, omista teoistaan ja myös muista kuin itsestään, asettamaan toisen itsen edelle.



Ja katsomaan asiaa monen kannalta, eikä aina valitse sitä, mikä on itselle makeinta. Ei siis koko ajan hae välitöntö mielihyvää, vaan tekee mitä pitää ja miten oikein on.



Musta on ollut kivaa vanheta. Olin aika angstinen ja ahdistunut nuori ja nuori aikuinen.



Nyt alan selvästi tulla johonkin purku- ja uudelleenrakennusvaiheeseen. Jotenkin kun on oppinut, että kuka oikeastaan on ihmisenä (eikä mielessä kajasta vain se ihannekuva, mikä jonkun ulkoisen tai sisäisen paineen takia pitäisi olla), niin alkaa luonnostaan tehdä valintoja sen suhteen, mikä ei turhaan syö energiaa vaan antaa sitä.



Pitää antaa itselleen armoa olla se mikä on, virheineen kaikkineen.