Kuinkahan hajalle lapsi menisi, jos eroaisin?

ilman syyttelyä ja katkeruutta ja saatte sovittua lapsen asiat sovissa niin, että lapsi tuntee olevansa haluttu ja rakastettu molemmissa kodeissa.

ne haluaa mielummin iloisen äidin, kuin onnettoman..

ei enää viihdytä yhdessä, on tylsää, "ollaan kasvettu erilleen" jne., niin veikkaan että lapset kärsii erosta aina. Vaikka ero hoidettaisiin miten sivistyneesti, ilman syyttelyä jne.

Lapsilla on ikävä sitä poissaolevaa vanhempaa (jota näkee yleensä sen joka toinen vkl), jossa ei kuitenkaan lapsen silmissä ole mitään vikaa.

Näin ainakin meillä.



Eri asia sitten jos perheessä on ollut väkivaltaa, päihteiden väärinkäyttöä tmv., niin silloin ero usein myös lapsille helpotus.

Mä olen ollut vuosia niin onneton. Mies ei oikein kestä mun vanhempaa lasta. Tai siis yrittää kestää ja ajoittain myöntää virheensä, mutta käyttäytyy kuitenkin tosi rumasti



Ongelmana on tämä nuorempi yhteinen lapsi, joka on todella herkkä. Pelkään, että menee hajalle erosta.



Tää on todella ristiriitaista. Mies yrittää, mutta ei pysty. Minä pystn olemaan vahva ja hyvä vanhempi kummallekin lapselle. Ajoittainen eriarvoisuus ja miehen lapsellisuus on laskenut vaan mun kunnioituksen ja rakkauden nolliin. Olen joutunut vanhemmalle lapselle ihan sanomaankin, että mies ei vaan tajua, ja että häneltä ei voi odottaa järkevämpää käytöstä





Mä olen todella hajalla...tuntuu, että olisin vankilassa

Et voi antaa miehen kohdella vanhempaa lastasi eriarvoisesti. Ja jollei kerran mies pysty, vaikka on vuosia yrittänyt, niin ei tilanne tule koskaan muuttumaan.



Nuorempi lapsi kestää kyllä, kun eroatte sivistyneesti. Lastanne tukien te molemmat. Ette koskaan riitele lapsen nähden/kuullen ja parempi jos ei ole riideltävää muutenkaan. Annat mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos mies haastaa riitaa. Kysyt mieluummin, että mikä on lasten etu - molempien lasten.



Ei lapselta saa mennä kysymään, että mitä jos isä ja äiti eroaisi. Se tuntuu lapsesta turvattomalta, kun TE vanhempina ette tiedä mitä tehdä. Lapselle kerrotaan vasta sitten kun tiedetään mitä tulee tapahtumaan.



Ja lasten kannalta olisi hienoa, jos voisitte jäädä nykyiseen kotiinne asumaan ja isä voisi vaikka alkuun käydä sielläkin tapaamassa lasta. Pääasia, että lapsi saa tavata isää usein.



Jos sinä olet onneton, lapsesikin ovat onnettomia. Sinulla ja lapsilla on koko elämä edessä! Ole vahva teidän kaikkien vuoksi!

Mä vaan tiedän, että se ei sitä kuunaan haluaisi. Me miehen kanssa ollaan pystytty olemaan sille yhdessä tosi hyvät vanhemmat...rakastettu ja ihailtu on. Yhdessä.

No hirmuisen hajalle ja loppuelämäksi.



Mutta joskus on pakko valita kahdesta pahasta vähemmän paha.



melba, joka on itsekin eronnut

Sekin on tosi surullista:(( Hänellä kun on rahaa maksaa tämä paremmin, kuin minulla...



Yritän mä olla vahva. Mä vaan pelkään, että tää hirveän herkkä nuorempi lapsi sairastuu jotenkin. Tai traumatisoituu loppuäkseen.



Ei pidä ymmärtää, ettei vanhemmalla lapsella olisi samanlainen arvo. Mä rakastan sitä syvästi...tää tilanne on tosi monimutkainen, kun mieskin tavallaan rakastaa sanookin niin ja ihan lapselle itselleen.



Ei kuitenkaan osaa vaihtuvissa tilanteissa toimia oikeudenmukaisesti, vaan aina tulevat hänen lapselliset omat tunteensa esiin..



Olen mä kyllä onneton:((

halua mitään muuta, kuin että mun lapset olis turvassa ja onnellisia.

Silloin mäkin olisin.

Mä en halua, että lapset hajoaa..ei tähn kai oo ratkaisua..

No hirmuisen hajalle ja loppuelämäksi.

Mutta joskus on pakko valita kahdesta pahasta vähemmän paha.

melba, joka on itsekin eronnut

Mä olen ollut vuosia niin onneton.

Oman eroni jälkeen 4 vuotta sitten olin hurjan helpottunut. Minun ei tarvinnut enää jaksaa koko perheen edestä. Mies kävi vieraissa, hoiti taloutta huonosti ja kävi todela paljon ulkona viihteellä. Lapset tuskin näkivät häntä koskaan. Lopulta mies halusi erota.

Erotessamme lapset olivat 2- ja 4-vuotiaita. Sain yksin hoitaa kaiken, mies ei halunnut edes tulla kotiin kertomaan lapsille erosta. Mutta päätin silti hoitaa kaiken tyylikkäästi, lasten etua ajatellen, vaikka olisi ollut miljoona syytä olla miehelle katkera.

Jäin lasten kanssa kotiimme asumaan, päivähoitopaikat säilyivät, sukulaiset ja ystävät olivat lähellä. Isä kävi lapsia tapaamassa 3 kertaa viikossa, vaikka minua ketuttikin koko järjestely. Silti itse tätä järjestelyä ehdotin, lasten vuoksi. Lapsia helpotti, kun heidän ei tarvinnut lähteä mihinkään isää tavatakseen, vaan isä tuli meille.

Lapset selvisivät erosta hienosti. Puhuin heille isästä päivittäin paljon. Kerroin tuon tuostakin, että "olet kyllä tosi reipas, olemme isin kanssa sinusta ylpeitä" tai katselimme valokuvia ja kun isän kuvia tuli vastaan, saatoin kommentoida, että "kylläpä me isin kanssa olimme onnellisia kun saimme tyttö- ja poikavauvan". Lainasimme kirjastosta isä-aiheisia kirjoja. Soitimme isälle usein. En koskaan mustamaalannut tai syyllistänyt, vaikka aihetta olisi ollut paljon. Aikuisten ongelmat eivät kuulu lapsille.

Olen varma, että sinä ja lapset selviätte erosta, kun oikein kovasti yrität! Toki olisi hienoa, jos mieskin voisi tukea sinua. Tiedän, ettei eroaminen ole helppoa, mutta vielä vaikeampaa on olla päivästä toiseen onneton ja kuvitella, että se on lasten etu.

Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi!

..Pelottaa myös se, että mä joudun olemaan se kuka lähtee tästä "lasten kodista" jonnekin vuokralle..



mutta kaipa se kaikki menisi loppujen lopuksi hyvin. Täytyisi vaan uskaltaa hypätä..

Jos muutatte, vaihtuisiko päiväkoti/koulu, vai saisitteko ehkä asunnon suht läheltä?

Ero sinänsä on lapsille iso juttu, jos mahdollista niin muita muutoksia mahd. vähän. Tai ainakin vähän kerrallaan.



Meillä on lapsi ikävöinyt isää, mutta toisaalta taas välillä ei halua mennä isälleen.

Ollaan exän kanssa hyvissä väleissä, ja lapsi tietää että ero ei ollut hänen syynsä ja että häntä edelleen rakastetaan niin kuin ennenkin.



Tuo teidän tilanteenne on vanhemman lapsen kannalta tosi ikävä.

Outoa jos ei aikuinen ihminen (siis miehesi) kykene käyttäytymään asiallisesti ja kohtelemaan vanhempaa lastasi hyvin. Jos tilanne ollut tuollainen vuosia niin tuskin muuttuu. Suosuisiko miehesi menemään jonnekin "terapiaan" asian vuoksi?



4

Lapset 10 ja 16v. Eivät joutuisi vaihtamaan todnäk koulua. Ja jos tilanne syntyisi, että asunto järjestyisi kauempaa, niin omppisin vaikka päälläni, että saisivat suorittaa luokka-asteensa samoissa kouluissa.



On TODELLA kummallista, ettei osaa mies käyttäytyä. Varsinkin, kun käsittää tekevänsä väärin. Mun mielestäni sillä aktivoituvat jotkut omat raumat, mille ei sitten tilanteen ollessa päällä, voi mitään..

Mutta päätin silti hoitaa kaiken tyylikkäästi, lasten etua ajatellen, vaikka olisi ollut miljoona syytä olla miehelle katkera. Jäin lasten kanssa kotiimme asumaan, päivähoitopaikat säilyivät, sukulaiset ja ystävät olivat lähellä. Isä kävi lapsia tapaamassa 3 kertaa viikossa, vaikka minua ketuttikin koko järjestely. Silti itse tätä järjestelyä ehdotin, lasten vuoksi. Lapsia helpotti, kun heidän ei tarvinnut lähteä mihinkään isää tavatakseen, vaan isä tuli meille. Lapset selvisivät erosta hienosti. Puhuin heille isästä päivittäin paljon. Kerroin tuon tuostakin, että "olet kyllä tosi reipas, olemme isin kanssa sinusta ylpeitä" tai katselimme valokuvia ja kun isän kuvia tuli vastaan, saatoin kommentoida, että "kylläpä me isin kanssa olimme onnellisia kun saimme tyttö- ja poikavauvan". Lainasimme kirjastosta isä-aiheisia kirjoja. Soitimme isälle usein. En koskaan mustamaalannut tai syyllistänyt, vaikka aihetta olisi ollut paljon. Aikuisten ongelmat eivät kuulu lapsille. Tiedän, ettei eroaminen ole helppoa, mutta vielä vaikeampaa on olla päivästä toiseen onneton ja kuvitella, että se on lasten etu.

Kunpa kaikki tajuaisivat tämän erotessaan..

Henkisesti vahvoja ja ennenkaikkea aikuisia ovat ne jotka kykenevät hoitamaan eron tyylikkäästi kaikesta mahdollisesta katkeruudesta ja vihasta huolimatta. Ja ennenkaikkea niin ettei sitä kaikkea pas.aa kaada lasten niskaan, hauku etävanhempaa lasten kuullen jne.

4

teet sen eroamalla. Ei nuoremmalle tee hyvää kasvaa kodissa jossa vanempi sisarus kohdellaan huonosti ja äiti on onneton

Lapset 10 ja 16v. Eivät joutuisi vaihtamaan todnäk koulua. Ja jos tilanne syntyisi, että asunto järjestyisi kauempaa, niin omppisin vaikka päälläni, että saisivat suorittaa luokka-asteensa samoissa kouluissa. On TODELLA kummallista, ettei osaa mies käyttäytyä. Varsinkin, kun käsittää tekevänsä väärin. Mun mielestäni sillä aktivoituvat jotkut omat raumat, mille ei sitten tilanteen ollessa päällä, voi mitään..

Tai onko 16-v:lle sellaista vaihtoehtoa, että asuisi vaikka osan ajasta isänsä kanssa, tai kokonaankin?

Muista sekin, että vanhempi lapsesi on hyvin pian täysikäinen ja muuttaa mahdollisesti omilleen, mutta nuorempi tarvitsee perhettä vielä paljon pidempään ympärillään.

Onhan se noin joo, että muuttaa varmaan n. 4 vuoden sisällä.



Mä en vaan tajua, että kuinka mä voin elää miehen kanssa, joka on käyttäytynyt mun omaa poikasta kohden rumasti



Esim: Tyttö sai fillarin. Fillari on hajonnut syksyn aikana 3 kertaa. Takuu voimassa. Mulla ei ajokorttia, mutta mies ei vie korjaamolle.



Kun kuitenkin joutuu ajamaan sillä kouluun, mies on sanonut, että ei saa käyttää vaihteita etteivät kejut lähde. Tyttö polkee ykkösellä kolme kilsaa. Takaisin lähtiessään, päättää yrittää vaihtaa vaihdetta astetta raskaammalle. Ketjut lähtevät. Soittaa kotona olevalle miehelleni, että mitä tekee.



Mies ryhtyy huutamaan ja raivoamaan, että tyttö on vittuillessaan vaihtanut vaihdetta ja aiheuttanut tahallaan ketjujen irtoamisen, jotta saisi olla vittumainen miehelleni.



Tästä seuraa huutoa, ovien paiskomista, tavaroiden heittelyä ja minun haukkumistani...Minä olen sekopäinen, enkä kasvata lasta..



Että tällasta.

Lapset 10 ja 16v. Eivät joutuisi vaihtamaan todnäk koulua. Ja jos tilanne syntyisi, että asunto järjestyisi kauempaa, niin omppisin vaikka päälläni, että saisivat suorittaa luokka-asteensa samoissa kouluissa. On TODELLA kummallista, ettei osaa mies käyttäytyä. Varsinkin, kun käsittää tekevänsä väärin. Mun mielestäni sillä aktivoituvat jotkut omat raumat, mille ei sitten tilanteen ollessa päällä, voi mitään..

Tai onko 16-v:lle sellaista vaihtoehtoa, että asuisi vaikka osan ajasta isänsä kanssa, tai kokonaankin?

Muista sekin, että vanhempi lapsesi on hyvin pian täysikäinen ja muuttaa mahdollisesti omilleen, mutta nuorempi tarvitsee perhettä vielä paljon pidempään ympärillään.

Eräs äiti mietti myös, että 18 vuotiashan on aikuinen. Otti nuorempi lapsi ja muutti uuden miehen luokse. Vanhempi poika jäi kotiin asumaan. Uusi miesystävä ei tykännyt tästä vanhemmasta pojasta. Poika teki itsemurha 2 vuotta myöhemmin koska kukaan ei hänestä piittanut.

Eli ota ero ja suojele molempia lapsia. 16 vuotias tarvitsee sua ja sen, että hoet uudestaan ja uudestaan, että isä tekee väärin kun kohteelee sua noin

murrosikä päälle.. se yhdistettynä vanhempien eroon ei välttämättä ole paras yhdistelmä.

Mutta, eipä se ero milloinkaan ole kiva asia ja satu "sopivaan aikaan".



Et kertonut tarkemmin millä lailla miehesi ei "kestä" vanhempaa lastasi..

Ei sillä että miehesi käytöstä puolustelisin, aikuisen täytyisi yrittää pysyä aikuisena oli asia mikä hyvänsä.

elimme tuontapaisen "isäpuolen" kanssa. Seurauksia: kumpikin nuoremmista sisaruksistani lopetti peruskoulun kesken ja käytti huumeita, toinen joutui psykiatriselle osastolle ja huostaanotettiin lopulta. Elämänhallinta vieläkin täysin hakusessa, äärimmäisen itsevihainen. Toinen nyt suht ok, mutta hänellä oli myös elämänhallintaongelmia ja toistuvaa masennusta n. 25-vuotiaaksi saakka. Minä elin tässä ympäristössä vähiten aikaa, ja olen myös ollut onnekas siinä mielessä, että olen löytänyt hyvän parisuhteen, joten olen pärjännyt paremmin, mutta minullakin on ongelmia tunteiden hallinnassa ja masennusepisodeja. Olemme kaikki vaihtelevassa määrin katkeria äidillemme.



Tosin jos sinun tyttäresi on jo 16 ja vaikuttaa "normaalilta" (ts. menee kouluun, on ystäviä jne.) niin tuskin hänelle tulee vastaavia ongelmia...