Minkä ikäiselle pojalle voi vielä laittaa sukkahousut?
Päiväkotiin olisi niin helppo laittaa sukkahousut, siihen päälle voisi ulos mennessä laittaa paksumman sukan. Kalsarit on niin hankalat kun sukkia on sitten monet...
Kommentit (68)
Vielä nytkin 10-vuotiaana kiroaa, kun siskot saa sukkahousut pakkasilla ja hänen täytyy pukeutua EPÄKÄYTÄNNÖLLISEMPIIN kalsari-sukka-yhdistelmiin, jotka jättävät leikeissä kuitenkin nilkan paljaaksi ja tulee nopeammin kylmä.
Olen selittänyt lapselle, että saattaisi joutua negatiivisen huomion kohteeksi koulussa, jos käyttäisi sukkiksia. Lapsi itse on vakuuttunut siitä, että kestäisi kyllä sukkiksiin liittyvän ivan ja sanoi olevansa sanavalmis antamaan tarvittaessa takaisin. No, olisin ostanut lapselle tumman sinisiä sukkiksia, mutta siinä tuli pojan isän miehisyys vastaan :-)
Ei siis kulje meidän kymppivuotias poika sisartensa tavoin sukkahousuissa.
Sitten omasta tahdostaan piti vain kalsareita. Silloin ainakaan ei ollut helppo löytää pieniä kokoja poikien pitkistä kalsareista. Vasta koosta 92 niitä alkoi olla.
omasta tahdostaan. Ei tykkää, kun nilkat voi jäädä paljaiksi sukat + kalsarit yhdistelmällä. Jos on verkkarin, niin vetää sukat lahkeiden päälle :)
H%M:llä on aivan ihania poikien sukkiksia, löytyy esim. autot- ja batmanaiheisia. Ja koot menee ihan 122/128cm asti.
laittanut sukkahousuja jalkaan, enkä ymmärrä missä olisivat tarvinneet. Nilkat eivät pilkota kalsareissa. Tarhassa oli useimmiten ulkona pelkät collegehousut ja toppahaalari päällä eli ei pitkiä kalsareita kuin tosi kovilla pakkasilla. Olisivat myös paahtuneet sisätiloissa, jos olisivat käyttäneet pitkiä kalsareita (saati sukkahousuja) ja collegehousuja. Itse lapsena vihasin sukkahousuja, koska ne kutittivat, joten olen mielelläni etsinyt puuvillaiset kalsarit pojillekin. Lisäksi on ahdistavaa kun ei voi edes hetkellisesti ottaa varpaita tuulettumaan, jos onkin hiki!
Tuolla hoitopaikassa on niin lämmin, että luulen että lapsemme paahtuisivat sukkahousuissa (jotka on aika paljon paksummat kuin naisten nailonit) ja paksuissa collegeissa. Ei meillä kotonakaan käytetä molempia ja meillä on paljon viileämpää kuin hoitopaikassa. Mutta kai sitä pitäisi, ehkä olen vain tapojeni orja ;) Mutta plus-keleillä tuntuu että ulkonakin tulee kuuma jos on sukkahousut / pitkät kalsarit, collegehousut ja haalari. Siihen päälle kun lapset vielä touhuavat niin luulisi että kuuma tulee. Äh, en tiedä. Onko teillä näin? 6
sukkikset ovat POJILLE epämukavat, mutta tytöille ilmeisesti eivät ole.
Meillä 4- ja 6-vuotiaat pojat RAKASTAVAT sukkiksia! 6-v halusi tänäänkin aamulla pukea batman-sukkikset esikouluun lähtiessä.
meillä kaikilla pojilla on pitkät kalsarit, iästä riippumatta. ei ne nilkat sieltä vilku, jos on oikean pituiset kalsarit ja hyvälaatuiset sukat, jotka pysyvät ylhäällä. eikö sukkahousujen alle tarttis alushousutkin kun ovat niin karheat? pitkät kalsarit vaan jalkaan niin ei tartte tuplia vetäistä päälle...
Mutta ei parivuotiaalle pojallekaan niitä pinkkejä, vaikka isosiskolta olisikin jäänyt. isompi pärjää kalsareissa, kun ei enää revi sukkiaan...