ketään muuta joka ei ikinä tule löytämään rakkautta?

eli toisin sanoen sen saa mitä tilaa. Kannattaisi ehkä vaihtaa ajatukset toisenlaiseksi, eikö?

Olen kahden suht pienen lapsen yh ja asun pienellä paikkakunnalla. Tarjonta on aika suppeaa. Lasten ollessa pieniä, en voi harrastaa mitään missä tapaisin miehiä, teen töitä kotona, tuskin tulee mieheiä hirveästi vastaan. Baari on ainoa paikka ruokakauppaa lukuunottamatta jossa pääsee edes jonkinlaiseen kontaktiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Herätän kyllä kiinnostusta miehissä, yleensä liian vanhoissa, varatuissa, juopoissa, nisteissä tai seksin nälkäisissä pillun perässä juoksijoissa.



Otankin nyt sinnkuelämästä kaiken ilon irti ja toivon, että joku päivä tännekin kylälle joku prinssi eksyisi.



Niin ja olisihan vaihtoehtona lähteä viihteilemään ulkopaikkakunnille, mutta takseilla suhaamiset maksavat sen verran, ettei lapset söisi loppu kuusta muuta kuin kaurapuuroa.

Minä tulen olemaan ikisinkku, keski-ikäinen jo enkä koskaan kokenut rakkaussuhdetta, tuttavapiiri aina ollut laaja enkä ole ollut kotona nyhjöttävää tyyppiä, joten olosuhteita ei ole syyttäminen.



Syy sinkkuuteeni on se, että olen tylsä ihminen = minun seurassani ei viihdy, en ole hauska, monelle tulee jopa kiusaantunut olo seurassani kahdenkesken. En enää kymmeneen vuoteen ole edes kuvitellut ilmaisevani olevani kiinnostunut jostakin ihmisestä, koska en pidä reiluna tarjota seuraani kenellekään (kun siis tiedän vikani).



Ihmisten seurassa viihdyn kyllä mainiosti ja pidän ihmisistä, mutta teen tämän aina ryhmässä, en koskaan kahdenkesken. Isommassa porukassa ei ole niin paha "synti" jos joku onkin vähän ikävämpää seuraa.

Mualima pullollaan.