Kultainen suomenleijona kaulassa..?
Mitä tuo mieleen? Millaisen ihmisen? Mihin aatteeseen liität kyseisen korun?
Kommentit (8)
ainakin meidän kummipoika halusi (ja saikin) sellaisen. Ajattelin silloin, että se on joku muotijuttu, ei poika ainakaan mikään rasisti ole.
Kaikki ovat poliiseja.
Kuulin, että poliisit käyttävät paljon sitä korua.
Mä just menin möläyttämään oppilailleni, kun olisivat halunneet suomen leijona-logolla luokkasormuksen, että ei sellaista oikein sovi ottaa. Ja mainitsin, että on vähän rasistinenkin logo vaikka toisaalta isänmaallinen. Jälkeenpäin mietin, että ei olisi pitänyt mainita rasismia lainkaan.
en mahda sille mitään. Mullakin on tosin lähipiirissä poliiseja, jotkut käyttää, kaikki ei.
Mielestäni leijona ei missään nimessä ole rasistinen, esimerkiksi ulkoasiainhallinnossa työskentelevät käyttävät monesti leijonaa kalvosinnapeissa ja solmioneulassa.
Mutta joo, toi kaulakoru on mielestäni jotenkin juntti...
Kokonaisuus ratkaisee, eli pelkkä koru ei tuo minulle mieleen juuri mitään mielikuvia. Jos korua kantaa epäsiisti, kaljupäinen farkkuihin ja pilottirotsiin, tai salihousuihin pukeutunut mies, niin mielikuva on ehkä hieman negatiivinen.
Toisaalta tuota korua näkee paljon myös ulkosuomalaisten johtajien kaulassa. Suomalaisuus nousee arvoonsa myös, kun takana on yli 10 vuotta elämää ulkomailla ja työskentelyä kansainvälisissä johtotehtävissä. Komeahan tuo Suomen leijona sinänsä on! Näillä miehillä puvun alta korua ei näy työelämässä, mutta vapaa-ajalla paljastuu. Tyylikkäällä miehellä se on tyylikäs koru, joka kertoo kantajansa juurista.
Homahtaa. Ei millään pahalla korut nyt miehillä on jotenkin gay.
Ei kuitenkaan rasisti.