Lue keskustelun säännöt.
Mitä, jos ei olisi subjekstiivista päivähoito-oiketta?
08.09.2009 |
Osa lapsista olisi hoidossa kuten ennen subjektiivista oikeutta päivähoitoon, päiväkodeissa, perhehoidoissa, mummot ja ukit apuna, he jaksavat jos lapsella on osa kerhopäivää ja loppupäivä yhdessä, osa olisi kotona siellä olevan vanhemman kanssa jne. Kaikilla ei ole kylläkään isovanhempia, mutta usein vaarikin riittää jos ei ole mummoa enää ja päin vastoin.
Oikeasti, ennen oikeutta äidit ja isät olivat työssä, Suomi kehittyi, opiskelijoina oli myös vanhempia, ei ehkä aikuisopiskelijoita siinä määrin kuin nykyisin, mutta selvitty on.
Silloin ennen sai myös lapset hoitoon sosiaalisista syistä, vanhemman masennus jne. kuten myös erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevat ja jopa siksi, jos lapsi oli ainoa perheessä, vaikka harvemmin onnistui. Ja taas totean, ihmiset olivat työssä; kaupat auki ja muukin toimi yhteiskunnassa - ilman subjektiivista päivähoito-oikeutta.
Kuinka sitä onkaan pärjätty siihen asti? Oli kunnallisia päiväkoteja paljonkin joissa hoidettiin ensisijaisesti tarpeen mukaan lapsia, työssäkäyvien jne.Oli yksityisiä perhepäivähoitopaikkoja, sittemmin ns. valvottuja perhepaikkoja. Äitiysloma huonoimmillaan oli 3 viikkoa, sitten 2kk, myöhemmin 7kk ennen kuin päästiin nykyiseen.
Vauvoja varten oli seimet lastentarhan yhteydessä. 6kk ikäisestä sai seimeen. Pienemmillä oli mm. hoitaja kotona, isovanhemmat, kiva naapurissa asuva kotiäiti jne.
Lapsia ei saanut kunnallisissa pitää muuten kuin työajan matkoineen. Mitään kampaajalla tai kaupassa käyntiaikoja ei haluttu maksaa yhteiskunnan tuella, oli tarkat listat hoitoajoista. Myös rikkaimmat eivät saaneet tarhaan niinkään, vaan heillä katsottiin olevan tulojen perusteella mahdollisuus järjestää hoito kotiin palkaten tai yksityiseltä perhepäivähoitajalta. Yksinhuoltajat sekä alempia palkkoja saavat suurperheet katsottiin tarvitsevan halvemman hoitomuodon.
Jossain vaiheessa sai parempituloinenkin lapsensa tarhaan, jos oli asuntovelkaa, johon osa palkasta meni eikä palkasta jäänyt kaikkea elantoon. Asunto katsottiin lapselle tarpeelliseksi, mutta esim. autovelkaa maksavaa ei katsottu yhtä suopeasti.
Ennen oikeutta esim. Helsingin Sanomissa oli aina pitkä ripsu työpaikkailmoituksia, joissa haettiin kotiin hoitajaa. Silloin ei saanut mitään tukea palkatessaan hoitajan, kuten nykyisin palkatessaan perhe ei joudu kokonaan maksamaan suurimmassa osassa tapauksia. Kuinka silloin ihmisillä oli varaa palkata hoitaja kotiin? Ei ollut edes kotitalousvähennystä olemassa jne.
Suomessa tehtiin tämä oikeutta koskeva laki silloin, kun oli oikein hyvää aikaa, ei päättäjät tajuneet mihin se johtaa kun ihmiset alkavat sitä toden teolla käyttämään, koska se on laissa myönnetty. Joku sivulause jäi siihen lakiin laittamatta, sillä on ollut myös huonoja puolia todettuna myös päättäjien suulla. Ei se ihan näin laajasti pitänyt mennä...sillä, silloin olisi otettu huomioon lisääntyvä rakennusten, työntekijöiden ja muu hoitopaikojen lisäyksestä aiheutuva tarve. Nyt on lopetettu joitakin päiväkoteja, hoitomatka pidentyy tai ei saa samaan paikkaan perheen muiden lasten kanssa.
Aikuisen ja lapsen oikea suhdeluku ei ole lakiin perustuva kuin muutaman tunnin päivässä, alle 3-vuotiailla 4lasta/aikuinen ja yli 3-vuotiailla 7 lasta/aikuinen. Kuitenkin sillä lailla annetaan käsitys riittävästä henkilökunnasta.
Harvoin saa ilman kovaa taistelua erityislasta kahden paikalle tai avustajaa, hänetkin voi saada, mutta jaettuna muualle tai avustaja tekee sekä siivouksen että ehtiessään auttaa lasten parissa. Eri asia on, ehtiikö avustaja toteuttamaan kuntoutussuunnitelmassa kirjattuja kohtia lapsen kanssa, joka tapahtuu osittain mieluimmin rauhallisessa paikassa?
Nykyään hoitomuodon valinnassa annetaan yhteiskunnalta rahallista tukea valita joku muu kuin kunnallinen päivähoito.
Aktiiviset vanhemmat voivat esim. perustaa päivähoitotoimintaa mm. Kannatusyhdistyksen ylläpitämänä. Siitä ei periaatteessa tule voittoa mutta ei tappiotakaan. Kaikki mahdolliset yksityiset tuet saa hoitomaksuun, kunta antaa joskus tilatkin (kannattavampaa kuin kunnan itse järjestäessä)
Vanhemmat voivat omassa yhteisesti perustamassaan hoitomuodossa vaikuttaa laatuun positiivisesti, pedagogiikkaan jne. yhteisesti sopien. Kukaan ei ole yksin omistava eikä näin ollen tule houkutuksia säästää kustannuksissa joko epätäydellisellä ruualla ja kouluttamattomalla henkilökunnalla. Lasten siirtyessä esim. kouluun, tulee jonosta tilalle uusi lapsi ja uudet innokkaat vanhemmat, näin on toiminut monta päiväkotia jopa yli 20 vuoden ajan ja jatkuu edelleen, uusia tulee lisää...
Kannatusyhdistyksen ylläpitämässä päiväkodissa/osapäiväkerhossa kaikki vanhemmat ovat jäseniä, valitsevat joukostaan puheenjohtajan, sihteerin, taloudenhoitajan, jononhoitajan jne. Näissä lasten hoitomaksu ei tule välttämättä kalliimmaksi kuin kunnallisella. Kalliimpi maksu voi johtua esim. erityispedagogiikasta, jossa ammatti-ihmisten palkat ovat korkeammat tai päiväkoti suuntautuu erityisesti esim. taiteeseen musiikkiin jne. Tuet saa kuitenkin, joten on vanhempia jotka pystyvät maksamaan vähän kalliimmankin kuin kunnallisessa.
Näihin asioihin voi tutustua jo toiminnassa olevien nettisivuilta, joissa kerrotaan mm. lasten hoitomaksut ja mistä ne kertyy, Kelan sivuilta myös.
Samoissa tiloissa voi toimia sekä kokopäiväryhmä kuten myös aamupäivällä 3 tunnin kerho ja taas iltapäivällä samoin. Järjestelykysymys, innokkaat vanhemmat saavat ihmeitä aikaan.
Kommentit (16)
ennen sai vähennyksiä, kuten useampilapsinen perhe sai hyvinkin alennusta veroista, lapsiluvun mukaan ja - se poistettiin.
Sitten poistettiin vähennysoikeus sairauskuluihin. Ennen sai jopa silmälasikulut laittaa vähennyksiin, reseptilääkkeistä kuitit ja sairaudesta aiheutuvia muita kuluja.
Silloinen Kuuskoski(?) poisti lupaamalla että kaikki saavat kunnallisen hammashoidon. Meni kuitenkin vuosia ennen kuin hammashoito alkoi toteutua ja nytkin pitkillä jonoilla jos ei särkypotilas.
Toki on meillä hyvääkin, vaikka tuntuuko se muun kalleuden seassa, mutta esim.lääkekatto on hyvä korkeissa lääkelaskuissa vuosittain. Yksityinen lääkäri voi määrätä esim. syöpään täsmälääkettä, jonka hinta on useissa sadoissa euroissa jne. Lääkekaton täytyttyä saa miltei ilmaiseksi loppuvuoden kalliit lääkkeet, samoin verenpaineeseen jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen oli myös koko joukko epäpäteviä "hoitotätejä", joille lapset oli pakko kipata kun ei muutakaan ollut. Kaverini vietti pari vuotta juopon hoitotädin hoteissa, toinen kaverini lähes näki nälkää päivähoitopaikassaan, kolmatta kaveriani palloteltiin naapurilta kumminkaimalle ja kenelle tahansa, joka suostui hoitamaan päivän pari - kun ei ollut muutakaan hoitopaikkaa.
Ennen työkulttuurikin oli toinen. Paljon suurempi osa väestöstä sai elantonsa maataloudesta, eli oli niitä kotona olevia vanhempia ja isovanhempia. En tunne tällä hetkellä ketään, jonka omat vanhemmat pystyisivät ottamaan lapsenlapsensa hoitoon: ovat joko itse töissä tai asuvat monen sadan kilometrin päässä.
Maailma muuttuu, eskoseni ja ap hyvä. Ja aika usein muutoksia tehdään siksi, että ne parantaisivat asioiden tilaa.
Olisipa kiva etsiä paniikissa aina lapsille hoitajaa, jos seuraavaksi päiväksi olisi töitä..
kuka vain saattoi toimia yksityisenä hoitajana, mitään valvontaa ei ollut.
Nykyisin ei myöskään enää ole kotirouvamummoja samalla tavalla kuin 20-30 v sitten. Enemmistö 50-65-vuotiaista isoäideistä on työelämässä.
muistelee minunkin äitini noita aikoja, jolloin maitokaupan ilmoitustaululla piti epätoivoisena etsiä lapsilleen jonkin sortin hoitotätiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omiin kokemuksiini perustuen:
Minulla oli 70-luvulla parikin hoitajaa, jotka eivät olleet kunnollisia. Huutivat, sättivät, tukistivat, jos minun piti päästä pissalle, ja hoitaja oli puhelimessa. Minua myös lyötiin, jos maitolasi kaatui jne. Vanhemmilleni kertoivat ja näyttelivät olevansa maailman parhaita ja ihanimpia hoitajia. Kerran onneksi naapurin koira karkasi meille, naapuri perässä ja näki pahoinpitelytapauksen.
Olimme kotihoidettuja (viisi lasta), kun ilmeisesti meidän vanhemmilla oli niin suuret tulot että päiväkotiin ei ollut asiaa.
Mutta ne jotkut hoitajat mitä meillä oli: yksi löi siskoani haarukalla käteen kun ei totellut, yksi pakkasi meidät autoon ja kävi omilla asioillaan ja kyläilemässä kun me odotimme autossa. Yksi leikkasi keinumme poikki, kun ei jaksanut antaa vauhtia.. Hoitajat vaihtui aika tiheään, kun ei kunnollisia ollut saatavilla.
Kolme nuorimmaista pääsimme aivan mahtavan perhepäivähoitajan luokse, kun kaksi vanhinta meni kouluun. (Ja ilmeisesti laki tai jokin muuttui). Mutta tuohon tätiin pidetään vieläkin yhteyttä 20 vuoden jälkeenkin. Ja niitä muista muistellaan kauhulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän tyttö sai hoitopaikan 15 km:n päästä kotoa, naapurikunnasta josta kotikuntamme osti ostopalveluna hoitopaikkoja. Tässä kehitysvammaisten hoitolaitoksessa työskentelevien vanhempien lapsille oli oma päiväkoti, koska vuorotyöläisille ei kai ollut mitään muutakaan hoitopaikkaa tarjolla. Me vaan ei satuttu olemaan siellä päinkään töissä ja lapsen hoitomatkat olisi tehneet n. 60 km:n päivittäisen ylimääräisen matkan. Työmatkat saa sentään verotukseen, mutta tuota matkaa ei, joten oli asuntovelalliselle hieman kallis hoitomuoto.
Joten jäimme siis ilman hoitopaikkaa, vaikka lakisääteinen oikeus olikin. Hoitopaikkaa haettiin elokuun alusta, ja anomus oli jätetty edellisenä syksynä. Mutta ei löytynyt kuulemma lähempää yhtään paikkaa.
Lapsi kiikutettiin milloin mummon luokse milloin tädille. Kummalle sattui sopimaan. No eipä hirmuisesti karvastellut aikanaan pitää 5 vuotias siinä päiväkodissa, johon hänet lopulta saimme 1/2 vuotta tarpeen alkamisesta, vaikka itse olin paljon sairastavan vauvan kanssa kotona. Yksi syy oli kaverit, joihin oli tottunut, toinen se että meillä on vain seurakunnan kerho, ja kolmas varmaan tärkein se että kun se paikka vihdoin oli saatu, niin en siitä suostunut luopumaan. Tuo päiväkoti oli toisen vanhemman työmatkan varrella, ja toiselle tuli n. 5 km mutka.
sillä, yhä enemmän on lasten ja nuorten psykiatrisille hoidoille pitkiäkin jonoja, lapset voivat huonosti vaikka kaikille on päivähoitopaikka mahdollinen. Päivähoitopaikka ei takaa ongelmatonta lasta, joskus jopa pahentaa tilannetta.
Lehdistä voi lukea kuinka erityislasten ja oppilaiden määrä kasvaa esim. Helsingissä vuosittain 300:lla, Espoossa myös kasvua...
Eiköhän nämä erityislapset tule jo sieltä varhaislapsuudesta, ei heistä yhtäkkiä koulun aloituksessa erityisoppilaita tule. Jotain on siis pielessä jo subjektiivisessa käytännössä.
Liian suuret ryhmät, henkilökunta vajauksineen jne. Puhe laadukkaasta varhaiskasvatuksesta on useilla paikkakunnilla vaatteettoman keisarin puhetta, kirjoittaa eräs asiantuntija.
On ennenkin ollut oppilaita, jotka eivät pärjää normaaliluokassa, ns. apukoululaisia, mutta verrattuna näihin hyviin aikoihin on heidän lisääntymisensä huolestuttavaa. Tietysti ottaen nykyiset diagnosointimahdollisuudet huomioon, saadaan osa paremmin esille.
Ei se subjektiivinen oikeus ihan hyvää ole tuonut, lapset voivat huonosti vaikka maassa on viime vuosina ollut hyvinvointia esim. taloudellisesti jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiivistäisitkö tuon aloituksen muutamaan lauseeseen,kiitos! =)
lapselle hyvän hoitopaikan, en hevillä siitä luovu "-periaate! Lapsen edusta viis, mutta kun lapsi on saatu lähipäiväkotiin, niin siellä pysykööt. Mitä sillä väliä, että joku työssäkäyvä vanhempi ehtisi nauttia lapsensa lyhyestä hoitomatkasta sinun äitiyslomasi ajan. Sinulla olisi mahdollisuus nauttia siitä häviävän pienestä hetkestä, jolloin lapsesi on pieni, ja ihan oikeasti tarvitsee sinua! Mutta kun ne kaverit siellä päiväkodissa on tärkeämpiä. Herätkää jo pahvit!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
monet päiväkodit lakkautettaisiin, eli päivähoitomatkat vain pitenesivät.
lapselle hyvän hoitopaikan, en hevillä siitä luovu "-periaate! Lapsen edusta viis, mutta kun lapsi on saatu lähipäiväkotiin, niin siellä pysykööt. Mitä sillä väliä, että joku työssäkäyvä vanhempi ehtisi nauttia lapsensa lyhyestä hoitomatkasta sinun äitiyslomasi ajan. Sinulla olisi mahdollisuus nauttia siitä häviävän pienestä hetkestä, jolloin lapsesi on pieni, ja ihan oikeasti tarvitsee sinua! Mutta kun ne kaverit siellä päiväkodissa on tärkeämpiä. Herätkää jo pahvit!!!
Minunkaan äitini ei käynyt koskaan töissä. Kotiapulainen vahti lapset, siivooja siivosi talon. Kovaa, joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että miten "virike"äidit tulevat selvitymään kun subjektiivinen päivähoito-oikeus poistuu?
Pelottavalta kuulostaa se vaihtoehto, että kiukkuiset naiset huutavat ja tiuskivat lapsilleen, syöttävät ranskiksia, istuttavat sisällä tv:n ääressä keksimättä mitään tekemistä, niin kuin täällä moni kertoo toimivansa jos "joutuu" olemaan lastensa kanssa.
Oikeasti, ainoa apu tähän on (jos ei ole niin paljon rahaa, että on varaa ostaa lastenhoitopalveluja) PERHESUUNNITTELU niin, että tutustuu omiin voimavaroihinsa ja jaksamisen rajoihin ja mitoittaa lapsimääränsä sen mukaan.
En oikein käsitä, millä perusteilla väität subjektiivisen päivähoito-oikeuden olevan syynä lasten ja nuorten ongelmiin. Näin sinä kai väität, vai ymmärsinkö väärin?
Siinä olet varmasti oikeassa, että suuret ryhmäkoot ovat osaltaan aiheuttamassa ongelmia, mutta eivät ne ole subjektiivisen päivähoidon seurauksia, eivätkä myöskään poistu subj.oikeuden lakkauttamisella.
Jos hoitolapsien määrä vähenee, ryhmäkoot eivät todellakaan pienene, vaan hoitajia vähennetään, ryhmiä yhdistetään tai hoitopaikkoja lakkautetaan. Vika ei ole lasten määrässä vaan siinä, että näin suuret ryhmäkoot ylipäätään sallitaan.
En ole mikään kasvatusalan tai psykiarian asiantuntija, mutta uskallan myös väittää, että lasten ja nuorten pahoinvointiin on paljon muitakin syitä kuin pelkkä päivähoito. Vanhemmuus - kotona tai töissä, ei väliä - voi olla yksi syy; maailmanmeno noin ylipäätään on aika rankkaa; on puhuttu myös lapsuudesta, siitä että se loppuu liian pian; tukiverkostot perheessä ja myös yhteiskunnan tarjoama tuki, esim. tuki- ja eriyisopetus ym.
Aika naiivia olettaa, että säätämällä uusia byrokratian kiemuroita ratkaistaan nämä ongelmat. Toki se on hyvin suomalainen tapa toimia, lätkäistään uusi laki sen kummemmin todella tutkimatta syy-ja seuraussuhteita ja hetken kuluttua ihmetellään, kun entisten ongelmien lisäksi on käsissä tukku uusia.
sillä, yhä enemmän on lasten ja nuorten psykiatrisille hoidoille pitkiäkin jonoja, lapset voivat huonosti vaikka kaikille on päivähoitopaikka mahdollinen. Päivähoitopaikka ei takaa ongelmatonta lasta, joskus jopa pahentaa tilannetta.
Lehdistä voi lukea kuinka erityislasten ja oppilaiden määrä kasvaa esim. Helsingissä vuosittain 300:lla, Espoossa myös kasvua...
Eiköhän nämä erityislapset tule jo sieltä varhaislapsuudesta, ei heistä yhtäkkiä koulun aloituksessa erityisoppilaita tule. Jotain on siis pielessä jo subjektiivisessa käytännössä.
Liian suuret ryhmät, henkilökunta vajauksineen jne. Puhe laadukkaasta varhaiskasvatuksesta on useilla paikkakunnilla vaatteettoman keisarin puhetta, kirjoittaa eräs asiantuntija.
On ennenkin ollut oppilaita, jotka eivät pärjää normaaliluokassa, ns. apukoululaisia, mutta verrattuna näihin hyviin aikoihin on heidän lisääntymisensä huolestuttavaa. Tietysti ottaen nykyiset diagnosointimahdollisuudet huomioon, saadaan osa paremmin esille.
Ei se subjektiivinen oikeus ihan hyvää ole tuonut, lapset voivat huonosti vaikka maassa on viime vuosina ollut hyvinvointia esim. taloudellisesti jne.
Mutta mun mielestä kunnalla ei pitäisi olla mitään tekemistä päivähoidon kanssa. Eli veroja vastaavasti alemmaksi ja yksityinen hoitoyrittäjyys kunniaan. Siinä ei tarvitsisi ihmetellä, kuka tarvitsee hoitoa ja on oikeutetumpi siihen.