Mistä täiepidemia johtuu?
Kommentit (21)
Ei meillä ainakaan ole koskaan ollut täitä.
olisi ollut täitä.
Miksi niitä nykyaikaan on?
voivat elää pitkäänkin esim. tekstiileissä joista sitten hyppäävät taas takaisin hiuksiin.
Jos jollain lapsella on täitä, ne tarttuvat niin samperin herkästi toisiin.
ASiallista tietoa täistä
Mistä päätäit tulevat?
Mitään alkukotia tai pesää ei päätäillä ole olemassa. Niitä kiertää ihmisten keskuudessa jatkuvasti. Lapsiryhmässä
epidemian käynnistävä lapsi on hänkin saanut tartunnan joltakin henkilöltä. Aivan kuten muitakin pienten lasten
infektiotauteja, myös päätäitartuntoja todetaan enemmän lasten kokoontuessa yhteen esimerkiksi leireille, päivä-
koteihin tai koululuokkiin.
Niinkuin sanottu, ne leviää samperin helposti.

Päätäit eivät johdu likaisesta tukasta tai huonosta hygieniasta.
päätäit ovat nykyisin valitettavan monesti resistansseja täishampoille://
Sen siitä saa kun käyttää liikaa mömmöjä ja/tai lopettaa antibioottikuurin kesken.
voivat elää pitkäänkin esim. tekstiileissä joista sitten hyppäävät taas takaisin hiuksiin.
Jos jollain lapsella on täitä, ne tarttuvat niin samperin herkästi toisiin.ASiallista tietoa täistä
<a href="http://www.tartuntatautiliitto.fi/paatai.html" alt="http://www.tartuntatautiliitto.fi/paatai.html">http://www.tartuntatautiliitto.fi/paatai.html</a>
Myös päähineitä, vuodevaatteita ja muita tekstiilejä täit käyttävät kulkuvälineinään. (tätä kopioitu wikipediasta)
Niinkuin sanottu, ne leviää samperin helposti.
Päätäit tarttuvat lähikontaktissa, yleensä suoraan päästä päähän. Pään ulkopuolella täit menettävät tosi nopeasti lisääntymiskykynsä, joten välilliset tartunnat pipojen ja harjojen välityksellä eivät ole niin tavallisia. Toki mahdollisia.
Kakkosenkin kannattaa lukea tuo artikkeli.
Ravinnotta täit kykenevät elämään vain 1–2 vuorokautta, mutta saivareet voivat pysyä elinkelpoisina vaikkapa tyynyssä 10 päivää, kuoriutumiseensa saakka.
Myös päähineitä, vuodevaatteita ja muita tekstiilejä täit käyttävät kulkuvälineinään. (tätä kopioitu wikipediasta)
Wikipediaan en tässä yhteydessä luottaisi.
päiväkodeissa täit tarttuvat helposti, koska lapset leikkivät lähekkäin. ottakaa itse asioista selvää.
Ravinnotta täit kykenevät elämään vain 1–2 vuorokautta, mutta saivareet voivat pysyä elinkelpoisina vaikkapa tyynyssä 10 päivää, kuoriutumiseensa saakka.
Lisäksi, vaikka täit olisivat vielä eläviä 2vrk, ne menettävät nopeasti lisääntymiskynynsä, joten eivät voi uudessa päässä enää levitä.
Myös päähineitä, vuodevaatteita ja muita tekstiilejä täit käyttävät kulkuvälineinään. (tätä kopioitu wikipediasta)Wikipediaan en tässä yhteydessä luottaisi.
Miksipä ei olisi varovainen??? Eipä ihme että täit leviävät suomessa.
päiväkodeissa täit tarttuvat helposti, koska lapset leikkivät lähekkäin. ottakaa itse asioista selvää.
Tarttuvat parhaiten suorassa kontaktissa päästä toiseen.
Miksipä ei olisi varovainen??? Eipä ihme että täit leviävät suomessa.
muttei hysteerinen. Luottakaa asiantuntijoiden ohjeisiin (vrt tuo Tartuntatautiliiton artikkeli). Kaikissa muissakin maissa täitä on, ei vain Suomessa. Ja esim. Englannissa lääkkeille vastustutskykyiset täikannat alkavat olla ongelma, kun on oltu liian varovaisia ja esim. hoidettu päitä liian herkästi ja vielä väärin.
joka on lainaus Tartuntatautiliiton sivuilta.
voivat elää pitkäänkin esim. tekstiileissä joista sitten hyppäävät taas takaisin hiuksiin.
Täit eivät hypi.
voivat elää pitkäänkin esim. tekstiileissä joista sitten hyppäävät taas takaisin hiuksiin.
Täit eivät hypi.
Voi jessus mitä typeryksiä.. ihan sama hyppiikö vaiko käveleekö.. Tuo on mun puhekieltä. Lähden tästä nyt hyppimään jääkaapille:)
Voi jessus mitä typeryksiä.. ihan sama hyppiikö vaiko käveleekö.
Täistä on ihmisillä paljon vanhentunutta, virheellistä tietoa. Ihmisten olisi hyvä tietää, että täit eivät hypi päästä toiseen ja tyynyliinasta päähän, vaan vaativat lähikontaktin kuten lasten leikkiessä päät vierekkäin. Se vähentää turhaa hysteriaa asian suhteen.
t. 20
voivat elää pitkäänkin esim. tekstiileissä joista sitten hyppäävät taas takaisin hiuksiin.
Jos jollain lapsella on täitä, ne tarttuvat niin samperin herkästi toisiin.