Eron partaalla?
Olemme olleet yhdessä 15 vuotta, ja meillä on kolme lasta. On rakennettu, opiskeltu ja matkusteltu. Kaikki on hyvin. Mieheni on "hyvä" mies, ei ole ilkeä eikä aggressiivinen, ei käy vieraissa. Mutta ei myöskään KUUNTELE ja ole läsnä. Olen niin kyllästynyt. Odotan mieheni matkoja, että voimme olla lasten kanssa rauhassa. Elämäni on muuttunut huonotuuliseksi. Olen nyt miettinyt oman asunnon hakua. Ahdistaa.
Kommentit (5)
kyllästymisen takia. Alat kuitenkin kaivata kumppania ja sitten joutuisit etsimään uuden miehen. Lapsetkaan ei vielä aikuisia.
Itse olen ollut 20 v naimisissa mieheni kanssa.Miehellä ollut 2 suhdetta, ei seksi, mutta henkistä (koskee kuitenkin). Ajoittain masentunut, ei puhu. Ajoittain ilkeä, valehdellut. Ei kuitenkaan juo tai lyö.
Paljon on käyty myös alamäkiä läpi. Vaikka ajattelenkin aina välillä samoin kuin sinä niin sitten muistan ettei ilman kumppaniakaan ole välttämättä mukavaa. Ja jos etsisit uuden kumppanin, niin alku ehkä olisi ihanaa, mutta arki tulisi pian vastaan siinäkin.
Koettakaa löytää jotakin uutta yhteistä elämässänne. Yhteistä tekemistä, kaksin ulos jne. Puhukaa asioistanne.
Nuo kaikki mainitsemanne asiat ovat kyllä tiedossa. En vaan jaksa yksin olla vastuussa arjen pyörittämisestä ja suhteen hoitamisesta. Miehelle riittää pelkkä seksi kerran tai kahdesti viikossa. Minulla on kyllä mukava työ ja harrastuksia. No, vakava keskustelu miehen kanssa edessä joka tapauksessa.
kunnes saatiin viimein keskusteluyhteys auki ja kävi ilmi, että molemmilla oli ollut suhteessa paha olla. Pariterapiassa käytiin purkamassa asioita ja opettelemassa kommunikoinnin taitoja. Ylä- ja alamäkeähän tämä toki on edelleen, mutta kuitenkin molemmilla on vahva tahto olla yhdessä ja työskennellä paremman suhteen eteen.
Älä ainakaan vielä luovuta, vaan hakekaa ammattiapua ensin!
Vuosia sitten mieheni oli työssä jossa oli viikkoja reissussa ja tuli vkln sotkemaan meidän perhe-elämää. No sama fiilis oli mulla et mies istui tv:n ääressäja tai teki tietokoneella jotain. Muutin työaikoja jotta olin arkisin lasten kanssa ja viikonloput duunissa, joten mies pyöritti kotia viikonloppuisin. Kyllä muuttu tyyli kotona ja sain huomiotakin (miehelle kun tuo kodin pyörittäminen oli niiin vaikeaa). Sit mies jäi työttömäksi ja elämä romahti. Minä tein duunia, duunia , duunia ja purin hammasta. Muistan vieläkin kun itkin iltaisin etten jaksa masentunutta miestä ja tätä duunia, mutta olen papin edessä ja kirkkokansan läsnä sanonut ´tahdon` niin myötä kuin vastamäessä. Voimia sinulle ja keskustelkaa hiljaa hyvä tulee. Ero ei ole ratkaisu, ajattele lapsia!
äläkä eroa ota. Et sinä voi ulkoistaa viihtymistäsi muille.