Miten kohdata kaukainen tuttava, jonka lapsi on kuollut?

Mä ajattelisin niin, että parasta on käyttäytyä normaalisti alkuun, siis samalla tavalla kuin käyttäytyisit kenen muun tahansa tuttavan kanssa.



Jos sitten tulee sellainen hetki, että olet luontevasti hänen kanssa kahdestaan tai voit vetää syrjään, niin voit sanoa hänelle, että olet pahoillasi lapsensa kuolemasta tai että ovat olleet teidän ajatuksissa.

Siinä passeli aloitus keskustelulle.



Tosiaan mitä kuuluu on huono aloitus. Siihen ei voi vastata oikeastaan kuin hyvin tai huonosti tai eihän tässä mitään ihmeempää... Sen sijaan kun kysyt "miten voit" niin se avaa useampia mahdollisuuksia ja osoittaa lämmintä ja empaattista suhtautumista mutta mahdollistaa myös helpon poispääsyn vastaajalle verrattuna aloitukseen "otan osaa".

että onko se kiva, että joku tulee 2 vuoden jälkeen repimään haavoja auki ja kyselemään miten voit??? kun ette edes ole läheisiä. Suhtaudu ihan normaalisti vain, jos itse ottaa puheeksi niin voit osoittaa empatiaasi...

Voisin sanoa sen kenelle vaan ilman mitään "taka-ajatuksia".

Miten voit aloitus on kuitenkin neutraali, siihne voi vastata myös "ihan hyvin" tai "loma loppuu, töihin meno edessä tms.". Siis jotain neutraalia.



Mun mielestä on tärkeintä, että etsit jonkun rauhallisen tilanteen, et ala tenttaamaan tervehtimisrytäkässä.



2

Et voi tietää mikä tilanne naisella juuri silloin on, voi olla että miettii juuri lapsensa kuolemaa (koska näkee sinut jolla on samanikäinen lapsi esim.) tai sitten on juuri edellisenä päivänä päättänyt että tänään menee tilaisuuteen ja pistää suremisen pois mielestä hetkeksi tai sitten on voinut olla jo "kuivilla" pidemmän aikaa.



Itse menetin läheisen yllättäen vuosi sitten ja kyllä kypsyttää kun varsinkin hiukan kauemmaiset tuttavat ja sukulaiset edelleen olettavat että vellon surussa joka päivä ja elämässäni ei tapahdu mitään muuta. En vello. En sano ettenkö sure hetkittäin, en sano etteikö saa surra, mutta en jaksa joka kutsuilla vastata miten voit-kysymykseen joltain, sinänsä hyväätarkoittavalta sukulaiseslta, jonka kanssa en koskaan ole ollut läheinen ja jolle tämä kuollut ihminen ei ollut läheinen. En edes tiedä mitä vastata: Ihan hyvin menee, MEANWHILE, zekkaa out mun bitchin' uus Hermes-huivi!



Kyllä, kompensoin menetystäni Hermes-huiveilla.

kuten muidenkin kanssa. Uskon että hän toivoo itseään kohdeltavan kuten muitakin eikä juuri sinä lapsensa menettäneenä henkilönä. Toki tervehtimisen ei tarvitse olla ylipositiivinen tai -latautunut. Uskon myös että tapaamistilanne jo itsestään tarjoaa oikean lähestymistavan ja tilannetajun syntymisen kunhan et jännitä liikaa. Hän tietänee sinun tietävän tapahtuneesta? Jos hän haluaa itse asiasta avautua, niin eiköhän ota asian puheeksi. Ota hänen ihan tavallisena ihmisenä =).

Meidän pieni poikamme kuoli viime kesänä.

Asian kanssa oppii elämään, siitä tulee jotenkin osa omaa persoonaa. Kuitenkaan se ei ole ainoa asia, ts. tarkoitan sitä, että ainakaan minä en ole halunnut enkä halua tulla kohdelluksi tilanteessa kuin tilanteessa "lapsensa menettäneenä äitinä". Enkä koe mitään tarvetta keskustella aiheesta puolituttujen kanssa, tai jos haluan, niin teen sen omasta aloitteestani.



Valitettavasti on niitäkin, jotka jotenkin "sosiaalipornahtavasti" haluavat keskustella asiasta omaa uteliaisuuttaan tyydyttääkseen. Se jos joku on lapsensa menettäneen kannalta ikävä tilanne. On joko keskusteltava tai sitten tylysti lopetettava keskustelu tyyliin "ei kuulu sulle".



Mielestäni kaksi vuotta on sellainen aika, että kriisi ei ole enää akuutti. Siksi asiaan ei ole syytä ainakaan lyhyessä tapaamisessa tai muiden kuullen kajota. Jos henkilö sitten haluaa itse siitä puhua, hän voinee ottaa sen puheeksi.



Eli ehdottaisin, että ap. aloittaisi keskustelun ihan kuin aloittaisi muidenkin kanssa. Ei "mitä kuuluu" ole mitenkään epäsopiva, mielestäni se on ihan neutraali ja hyvä keskustelunavaus.



Kaikista huonoin vaihtoehto mielestäni on kysyä "oletteko selviytyneet" tms. Ei lapsensa menettäneellä ole vaihtoehtoa - tai en ole ainakaan itse sellaista keksinyt, jos sitä ei oteta lukuun, että tappaa itsensä. Sitäkin kyllä akuutissa kriisissä harkitsin.