Miten kestät teennäisiä ja tunteitaan feikkaavia ihmisiä?

Keroo vähän lisää, tuosta ei voi vielä oikein päätellä oletko ehkä sinä sellainen "ihana tunneihminen", jolla tunteet heittää vuoristorataa yhdistettynä viehättävään ja spontaaniin tapaan pullautella ulos kaikki fiilikset...



Tai sitten miehen suku on tosiaan jotain kulissia ja roolia vetävää porukkaa.



Suhtautumisesta sen verran, että itse selviydyn niin, että mukautan käytöstäni sen verran kuin kohtuudella saan tehtyä. En mene mukaan ihan pelleilyyn, mutta hillityssä seurassa pidän suun kiinni, vaikka monesti olisi sellaista sanottavaa, joka muussa seurassa olisi tosi hauskaa.

yritän olla ystävällinen ja kohtelias, mutta jälkikäteen näen valokuvista, että asentoni on jähmettynyt/jännittynyt ja suupielet alaspäin. Vaikka yrittäisin siis hymyillä, tulos on pikemminkin irvistys.



Yleensä näissä sukutilaisuuksissa (jotka kestävät päiväkausia, muutaman tunnin nyt on vaikka miten päin) nukun yöt huonosti ja näen painajaisia. Stressaan etukäteen ja jälkikäteen olen viikon verran veto pois. En kuitenkaan halua olla "niitä vaimoja", jotka kieltäisivät mieheltään sukulaiset (no lapsista puhumattakaan).



Mieheni tavallaan ymmärtää minua, tavallaan häntä häiritsee mun muutos normaaliin. Välillä hän sanoo, että kyllä kaikki olisivat ihan toisella tavalla, jos minä vain olisin rennompi enkä niin piukkana ja outo.



Toisaalta taas sekään ei käy, etten olisi paikalla. Mies nimittäin ahdistuu ihan yhtälailla. Hän vain sietää sen paremmin, jos pystyy syyttämään mua. Mutta jos en olekaan "pilaamassa fiilistä", hän yhtäkkiä huomaa, ettei se nyt ollutkaan vaimosta kiinni.



Olen kyllä hyvinkin "tunneihminen", mutta en kovin spontaani, enkä käytä sitä keppihevosena typerälle käytökselle.



ap

Jos miehen sukulaiset ovat esim. hymyileväisempiä kuin sinä ja menetät sen takia yöunesi, niin olisikohan aika katsoa peiliin.



Piukat ja vetäytyvät mutrusuut sukutilaisuuksissa ovat muuten oikeastikin omiaan pilaamaan tunnelman.

Jos miehen sukulaiset ovat esim. hymyileväisempiä kuin sinä ja menetät sen takia yöunesi, niin olisikohan aika katsoa peiliin.

minä sen sijaan tavallisesti olen.

Miehen sukulaisia tuntuu vain olevan aivan mahdoton miellyttää. En osaa tämän paremmin sitä sanoa, mutta heihin ei vain saa sellaista yhteyttä, että välissä tuntuisi olevan ymmärrystä. Yleensä minulla ei ole sellaista ongelmaa ihmisten kanssa.

Tai no - sanotaan nyt, että he vastaavat kaikkeen aina, että ei heidän takiaan kannata vaivautua ja eläkää ja olkaa niinkuin muutenkin, mutta sitten he kuitenkin ilmeillä ja eleillä osoittavat, etteivät pidä siitä, tästä ja tuosta. Ja jälkikäteen moittivat, että emme olleet hienotunteisia, kun pakotimme heidät tekemään sitä ja tätä ja tuota (mihin he olivat aiemmin vastanneet "juu, sopii").

Olen kysynyt mieheltä, että tuntuuko hänestä siltä, että hän saa puhuttua vanhempiensa kanssa asioista suoraan - hän on sanonut, että ei, ei hänestä ole koskaan siltä tuntunut.

ap

eli sen ikäisiä, että erityisesti tuntisin vielä velvollisuudekseni tulla helposti heidän kanssaan toimeen.



ap

Edelleenkin tuo kuulostaa varsin sekavalta.



Siis mihin he sanovat "juu sopii"? Miten ja mistä he myöhemmin moittivat teitä?

Ehkä sinä ap vain odotat liikaa. "Yhteyttä" saa harvoin tilanteissa, joissa ihmiset on koottu samaan tilaisuuteen jonkun yksittäisen syyn takia (esim. sukulaisuus). Ja toisaalta suku on tottunut omaan tapaansa olla yhdessä, ja se on selvästi sinulle outo ja vieras tapa.



Näin kyökkipsykologina sinun kannattaisi relata ja miettiä vähemmän mitä muut ajattelevat. Ja suunnata mielenkiintoa omasta olemisestasi muihin, monesti vilpitön kiinnostus toiseen avaa jäykempää ihmistä mukavasti (kun tämä pääsee puhumaan esim. omasta harrastuksestaan, lapsistaan kotiseutuhistoriasta, lemmikeistä tms tms).



Tuo kursailu ja vaatimattomuus ja sen jälkeen selän takana päivittely on äärettömän rasittavaa, sen myönnän. Mies on ilmeisesti tottunut siihen.

Harrasta sen sijaan small talkia sukujuhlissa - puhukaa vaikka harrastuksista tai matkailusta. Ei kaikkien kanssa tarvitse olla ylin ystävä, mutta toimeen voi silti tulla.

Edelleenkin tuo kuulostaa varsin sekavalta.

Siis mihin he sanovat "juu sopii"? Miten ja mistä he myöhemmin moittivat teitä?

järjestämme jotain tekemistä.

Jos he viipyvät meillä viikon, niin jotenkin kuuluu asiaan myös tehdä jotain, eikä vain olla kotona, ts. sisätiloissa.

Myöhemmin he sitten päivittelevät, että veimme heidät liian kauas/se oli liian raskasta/ruokaa oli liikaa ja se oli kummallista/oli liian kylmä/lapset olivat liian meluisia.

Visiitin aikana he kuitenkin koko ajan sanovat, että kaikki on ihan hyvin. Jos kysyy, onko ruokatoiveita, niin kaikki käy. Jos kysyy, että sopisiko teille mennä paikkaan x, he vastaavat "oi mielellämme, mutta ei meidän takia tarvitse vaivautua".

ap

Harrasta sen sijaan small talkia sukujuhlissa - puhukaa vaikka harrastuksista tai matkailusta. Ei kaikkien kanssa tarvitse olla ylin ystävä, mutta toimeen voi silti tulla.

ja sitä sun tätä, mutta vastakaiku on "hyvää päivää kirvesvartta". Jos kerron jostain asiasta, mitä teen, he luovat pitkiä katseita toisiinsa ja hihittävät.

ap

monesti vilpitön kiinnostus toiseen avaa jäykempää ihmistä mukavasti (kun tämä pääsee puhumaan esim. omasta harrastuksestaan, lapsistaan kotiseutuhistoriasta, lemmikeistä tms tms)

lainkaan, eikä heillä ole mitään harrastuksia. He eivät halua puhua kotiseutuhistoriasta tai mistään itseensä liittyvästä. Heidän sukunsa on täynnä kipeitä tabuja, joihin vahingossa sohaiseminen saa aikaan jäykistymisen ja mykistymisen.

Yritän yleensä sitten paikata hiljaisuutta puhumalla niitä näitä, mutta kun en saa vastausta, alan jo parin päivän kuluessa hiljentyä ja hiljentyä, kunnes en enää tiedä, mitä sanoa.

ap

ja nyt hiljaisia ovatkin sukulaiset?



Meinaatko, ettei siellä pirskeissä puhu lopulta kukaan mitään?

kuulostaa aika ikävältä. Mitä jos keksisit sellaista että sulla olisi aina sukulaisten aikaan sellaista tekemistä, että voit siinä "lomassa" seurustella... Esim. kun toimit emäntänä niin olet vain tiskaamassa tai laittamassa ruokia tms. silloin olisi ns. alibi. JA voithan sitä varmaan mennä joskus sulkeutumaan hetkeksi jonnekin. Tai otat uuden asenteen:

"Moi, kiva kun tulitte käymään. Käykää taloksi. Mulla onkin nyt juuri sellainen juttu että laitan kahvia tulemaan- saako olla myös? Itse kun tykkäsin käydä tuolla leipomossa ostamassa pullia - aika hyviä on - laitanko teillekin samalla vai laitanko pakkaseen? Ja sitten olen muuten lasten kanssa lähdössä leikkipuistoon. Mitä muuten haluaisitte tehdä? Tv löytyy tuolta tv huoneesta, jos sitä haluatte katsoa. ".... jne.

Joitakin on aivan mahdoton miellyttää. Appeni on tällainen. Hän tulee kylään ja hänen takiaan "ei tarvitse vaivautua jne..." mutta mukanaan tuo puolet oman jääkaappinsa sisällöstä. Siksi nykyään sanon aina hänen tullessaan kylään että "kylläpäs kahvihammasta kolottaa.. taidankin keittää kahvit. Haluatko myös?" Vielä kehtaa sanoa että "jos siitä nyt ei kovin vaivaa ole.."



hih.



Meitä on moneksi. Joskus olen joutunut poistumaan hetkeksi appivanhempien mökillä kun pää ei kestä. Pieni juoksu lenkki kummasti rentouttaa!!

ja nyt hiljaisia ovatkin sukulaiset?

Meinaatko, ettei siellä pirskeissä puhu lopulta kukaan mitään?

kyse on pidemmistä sukulaisvierailuista.

Ongelma on se, että kun nämä sukulaiset tulevat, jaksan yrittää olla sosiaalinen aluksi. En kuitenkaan tunne saavani vastakaikua. Kyllä he keskenään keskustelevat tai sanotaan nyt että tuottavat puhetta, mutta jostain syystä kaikki mitä sanon, kääntyy jollain lailla naurettavaksi.

Viimein parin päivän päästä olen jo ihan angstinen ja hiljainen. Miehen sukulaiset tässä vaiheessa jo jättävätkin minut täysin huomiotta ja keskittyvät lapsiin ja heidän leikittämiseensä. Jos yritän emännöidä, he hymyilevät ja sanovat rautaisella otteella "ei tarvitse, voi voi älä vaivaudu" niin monta kertaa, kunnes tajuan, että he eivät todellakaan ole kiinnostuneita minun yrityksistäni. Tässä vaiheessa, kun minut on tavallaan "pelattu pois", he voimaantuvat selvästi.

Kun visiitti on ohitse, he hymyilevät kohteliaasti ja kiittävät jne. Huono palaute tulee muutaman viikon sisällä ja tipoittain. Sitten avataan sanaiset arkut, no ei nyt suoraan, mutta kuitenkin vihjaillen siitä, että ei se vierailu nyt aivan onnistunut ja me emme varmaan enää tule tms.

No siis visiitin loppupuoli on aina sitä, että tunnen itseni täysi toopeksi, koska en päätöksistäni huolimatta ole onnistunut viemään tapaamista loppuun asti näyttämättä sitä, että alistun puhumattomaksi ääliöksi.

niin lyhennä ja harvenna niitä. Miksi sinun pitäisi ottaa epämiellyttäviä ihmisiä kylään viikoksi? Viikko on pitkä aika.



Jos haluavat kyläillä miehesi luona, lähde itse pois lomalle jonnekin niin miehesi hoitaa sukulaistensa viihdytyksen.

Esim. kun toimit emäntänä niin olet vain tiskaamassa tai laittamassa ruokia tms. silloin olisi ns. alibi. JA voithan sitä varmaan mennä joskus sulkeutumaan hetkeksi jonnekin.

Appivanhemmat tulevat heti "auttamaan" kun tiskaan, niin että on tosi vaikea tehdä mitään, kun he ovat koko ajan avuliaana. Mikä on tietysti ihan sosiaalista käytöstä ja kiva juttu, mutta mielelläni teen silti itse. Miehen äiti hermostuu aivan tavattomasti siitä auttamisesta ja on ihan paniikissa, kun ei tiedä missä astiat ovat. Sekin on huono, jos ei apua vastaanota, mutta toisaalta kun ottaa vastaan, se on stressi (heillekin).

Lisäksi kun meillä on olohuone ja keittiö samassa, niin ei voi vaivihkaa tiskata tms.No se tiskaus on pieni juttu.

Kun laitan ruokaa, niin en koskaan onnistu tekemään sellaista, mistä he pitäisivät. Visiiteillä he alkavatkin tulla (siinä loppuvaiheessa) fyysisesti siihen keittiön päähän siihen aikaan, kun olisin alkamassa laittaa ruokaa.

Metodilla "rautakäsi silkkihansikkaassa"(hymyillen) he ilmoittavat jotain vastaavaa:

Niin, nythän me emme laita ruokaa, me syömme leipää...

"Niin tuota kun minulla oli ajatuksena..."

"EI tarvitse vaivautua, ei ei ei, me emme ole tottuneet. Me syömme nyt marmeladia ja leipää."

"Ööööh..."

Sitten kun laitan pöydän niin, että jokaiselle on lautaset ja ruoka on aseteltu, niin se on huono juttu (ja omituista, jos en tyydy siihen marmeladiin). Se on huono juttu, koska olen "vaivautunut" tekemään sen, he itse eivät yleensä tee niin, vaan pistävät vain kaikki pakkauksessa keskelle pöytää. Se on aitojen ihmisten tapa ja minun tapani kertoo heille, että he ovat väärässä. Minä hienostelen.

Tämä alkaa yleensä siis sen jälkeen, kun olen parina päivänä tehnyt kaikille ruokaa (yleensä suunnittelen etukäteen, mitä syödään, ettei tarvitsisi käydä koko ajan kaupassa). Pöydässä onkin vaivautunutta, kun nämä keitokseni eivät olekaan mieleen.

Ja tuosta sulkeutumisesta: Mies ei kestä yhtään tuota sulkeutumista, hän repii minut heti esille ja haukkuu epäkohteliaaksi. Hänen mielestään on outoa jo se, jos satun ottamaan pidemmän suihkun, sekin on "mielenosoitus".

Äh, tätä on niin vaikea selittää. Kuitenkin siis visiitin loppupuolella tunnen itseni aina epäonnistuneeksi pelleksi, joka on alussa yliyrittänyt ja lopussa lyönyt lekkeriksi. Miehen sukulaiset ovat paljon enemmän samanlaisia koko ajan, mitä nyt ihan vierailun alussa ovat vähän pidättyväisempiä ja lopussa musta tuntuu, että taloni ja keittiöni on jotenkin oudosti kaapattu.

ap

Jos haluavat kyläillä miehesi luona, lähde itse pois lomalle jonnekin niin miehesi hoitaa sukulaistensa viihdytyksen.

En voi... mies ei antaisi koskaan anteeksi sitä. ap

Selvitähän nyt ensin tuo oma parisuhteesi, missä määrin olet miehesi tossun alla ja minkä verran sinun pitää kotonasi sietää asioita, joista et pidä. Pidä puoliasi nainen!

Pyydä heitä ensi kerralla laittamaan itse ruoka koko porukalle. Ja jos he haluavat tiskata, niin anna tiskata.

Selvitähän nyt ensin tuo oma parisuhteesi, missä määrin olet miehesi tossun alla ja minkä verran sinun pitää kotonasi sietää asioita, joista et pidä. Pidä puoliasi nainen!

yhteyttä, koska he näkevät hyvin harvoin luonnollisesti. Ainoa vaihtoehto saada lapset ja isovanhemmat yhteen on joko se, että he tulevat meille tai me menemme heille.

Tämä on niitä asioita, joissa koetan joustaa, vaikka mieli haraa vastaan.

ap