40 v:tä lähestyvät, mistä löydätte iloa elämäänne?
Pelkäättekö vanhenemista? Pelkäättekö sairastumista? Minua ainakin pelottaa vanheneminen. En tiedä mikä siinä pelottaa :-(
Kommentit (14)
Hieman toisinaan vaivaa sellainen epämääräinen tässäkö tää olikin -fiilis, useimpina päivinä elämä on ihan mukavaa, tavallista perhe-elämää.
Vanheneminen ei pelota, eikä sairastumiset, mutta ajan nopea kuluminen askarruttaa: lapset kasvavat vinhaa vauhtia ja niiden teini-ikä lähestyy kiemuroineen. Itse piti aikoinaan omaa äitiään ikäloppuna, kun äiti oli 49 v. Taitaa olla sama tilanne edessä omien muksujen kanssa muutaman vuoden kuluttua.
Vielä tosin 2,5 vuotta peliaikaa tuohon maagiseen tasalukuun. Olen löytänyt pari vuotta sitten juoksuharrastuksen, joka tuonut elämääni AIVAN uudenlaista sykettä lastensaannin jälkeen. Iloitsen lapsista, miehestä, tavallisesta arjesta. Juokseminen on mulle jotakin ihan ikiomaa aikaa ja yksi intohimoni tässä elämässä.
Vauvasta, äitiyslomasta, taaperosta, miehestä, perheestä, lemmikeistä, harrastuksista, puutarhasta, matkustelemisesta...
Jotenkin koen, että nuoruusvuodet päättyi kun täytin 35v ja nyt olen ollut pari vuotta aikuinen ;)
Onhan tässä tätä aikuisuutta nyt sitten ainakin jotain 25-30v, ennen kuin tuo vanhuus iskee!
t. 38-vuotias
ja en ehkä ihan tiedä miltä tuntuu olla päälle 40. Mutta mikä on minua auttanut arvostamaan tätä hyvinkin epätäydellistä, mutta arvokasta elämää
on kuolinilmoitusten syntymävuosien lukeminen.Saa minut hyvin surulliseksi, mutta arvostamaan omaa elämääni. lähes joka sunnuntai ainakin pari minua nuorempaa kuollutta. Tämä tuottaa kiitollisuutta ja kiitollisuus voimia.
Nautin omasta ajasta, jonka käytän lenkkeilyyn ja yhteen joukkuelajiin. Lisäksi olen aktiivisesti mukana lapsen harrastuksessa. Nautin siitä, että lapset ovat jo itsenäisempiä ja vaippa-, syöttö-, ja yövalvomisralli on ohi!
Olen fyysisesti hyvässä kunnossa. Sairaudet tulevat, jos tulevat. Toivoisin kuitenkin, että eläisin niin pitkään, että lapset pärjäävät omillaan.
Ainoa miinus on oma työ, jossa työajat ovat todella ikävät.
Olen tänä vuonna tajunnut vanhenemisen. Tähän mennessä se on ollut joskus tulevaisuudessa.
Jotenkin olen nyt tajunnut (itseasiassa on omituista, ettei ihminen nuorempana tätä tajua), että jokainen noista vanhuksista on joskus ollut nuori. Ihan samalla lailla kuin minäkin. Oikesataan mikään nuorten toilailuissa ei ole uutta vanhoille. Ja jokaisesta meistä tulee enempi-vähempi vihannes, jos elämme liian pitkään.
Minua pelottaa olla tosi, tosi vanha. Ei vielä seiskakymppisyys pelota. Omat vanhempani ja appivanhempani ovat 70 v ja heillähän menee vielä hyvin. Mutta sen jälkeinen elämä vähän huolestuttaa....
Mutta vielä voin ajatella tuon kohdan olevan jossain tulevaisuudessa!
Tai onhan mulla rakastava aviomies ja 2 tervettä murkkuikäistä sekä vakituinen työpaikka.
Tuntuu vaan niin tyhjältä kaikin puolin. Olen lihonut monta kiloa. Nivelet särkee.
nyt on hyvä ei tarvitse päteä missää saa olla juuri niinkuin otse haluaa jne..
en pelkää ikääntymistä nuorena oli paljon suuremmat odotukset niin itsellä kuin muilla.
Jännää miten erilaisia me ollaankaan. Minä olen 44 vuotta ja tuntuu, että mun elämä on vaan helpottunut, kun ikää on tullut. Nuorempana stressasin, mietin ja pohdiskelin aika paljon (jopa liikaa) noita sairastumis- ja vanhenemisasioita.
Nyt olen vaan jotenkin sinut itseni kanssa, niin että elämä on vaan helpompaa. Iloa tuovat ihana mieheni, lapset, ystävät, sukulaiset, harrastukset, luonto, oikeestaan ihan pienetkin jutut (vaikka aamukahvi yksin terassilla kesäaamuna).
Vanheneminen on väistämätöntä ja sairastua voi missä iässä tahansa. Tiedän, ettei toi välttämättä auta, mutta tervetuloa viidennellekymmenennelle! Se on hauskaa!!!
Sen sijaan olen paljon itsevarmempi ja ylimalkaan onnellisempi kuin 20-vuotta sitten. Kaveri tuossa ilmoitti että on saamassa lapsen ja raskaus sujunut hienosti. Ikää hänellä 42. Oma äitini on 67 ja todella hyvässä kunnossa. Isäni 66 ja harjoittelee maratonille. Tiedän siis että vosin vaikka pykätä lisää lapsia jos halkuaisin, mutta olen saanut myös iän tuomaa varmuutta elämään. Tämä on ihanaa aikaa.
Tunnistin tuosta omaa ajatteluani. Aikaisemmin analysoin ja pähkäilin kaiken puhki, tuntui, että elämä ajoi sen ohi. Nyt sanon kaverilleni, että älä mieti vaan ELÄ!
Nyt voin kävellä uimarannalla lapsien perässä ja viis veisaan kuka katsoo perään ja ajattelee "iso perse tuollakin". Tällä perseellä on juostu sentään pari maratonia ja monta puolikasta läpi!
Töissä olen hoksannut, etten ole hakemassa sieltä kavereita vaan tekemässä töitä! Joudun ottamaan kantaa ja olemaan usein eri mieltä asioista. Aikaisemmin se ahdisti, mutta nyt olen vapautunut siitäkin. Vapautuminen kaikenkaikkiaan, se kuulostaa mun teesiltä!
T.4
Olen 39v ja iloa löytyy elämästä mm.:
- lapsesta (6v)
- matkustamisesta niin perheenä kuin kahdestaan miehen kanssa
- mukavasta vakituisesta työpaikasta ja hyvästä palkasta
- miehen kanssa kahdestaan olosta, leffassa käynnistä, ravintolaillallisista kun lapsi on mummolassa (kinuu sinne jatkuvasti...;))
- siitä että on taas enemmän aikaa itselleen
- jne jne
En pelkää sairastumista. Jouduin 24v ikäisenä sairaalaan 3kk:ksi ja olin todella sairas. Sairauksia voi tulla missä iässä vain.
En pelkää vanhenemista. Mieheni on minua 20v vanhempi ja olen huomannut että antoisaa elämää löytyy vielä viisikymppisenäkin...jopa melkein kuusikymppisenä... ;) Minun mummini ja isoisäni matkustivat ympäri maailmaa vielä kahdeksankymppisinä joten täyttä elämää voi elää vanhuksenakin.
Ehkä ap et tunne elämästään nauttivia vanhuksia kun vanheneminen niin pelottaa?
Eläköön ikiteiniys :)
Vauvasta, äitiyslomasta, taaperosta, miehestä, perheestä, lemmikeistä, harrastuksista, puutarhasta, matkustelemisesta...
Jotenkin koen, että nuoruusvuodet päättyi kun täytin 35v ja nyt olen ollut pari vuotta aikuinen ;)
Onhan tässä tätä aikuisuutta nyt sitten ainakin jotain 25-30v, ennen kuin tuo vanhuus iskee!t. 38-vuotias
ylittäneenä iloitsen jokaisesta päivästä kun lapset ovat terveinä ja itsekin jaksan lähteä arkipäiviä suorittamaan joka päivä. sitä arjen onnellisuutta ei huomaa kuin jälkikäteen siinä vaiheessa kun kaikki ovat kipeinä tai muuten uhmaikä ja puberteetti pilaa tunnelman. vanhenemista ei sinänsä pelkää, mutta tajuaa kuinka tyhmä on ollut nuorena - jos enää pahimpia arviointivirheitä edes muistaa. Youth is wasted on the young, sanoi joku viisas.