kaverikummit eivät välitä lapsesta
Valitsimme aikoinaan lapsillemme kummit hyvistä ystävistämme, koska ajatuksena oli että omat sisaruksemme kuuluvat muutenkin lasten elämään säännöllisesti.
Alkuinnostuksen jälkeen puolet kummeista ei enää välitä lapsesta. Olen yrittänyt pitää yhteyttä kummeihin tiheään, mutta he aina valittelevat kiireitään. Eivät välttämättä muista lasta syntymäpäivänä edes kortilla saati että tekisivät lapsen kanssa joskus jotain. Kaksi lastemme kummeista on sinkkuystävääni, joita joskus nään kaksistaan, mutta ovat aina liian kiireisiä esim. koko perheen tapaamisiin. En tiedä mitä tehdä -> tekisi mieli lopettaa yhteydenotot kokonaan, koska olen loukkaantunut lapsen puolesta. Lapset alkavat jo olla siinä iässä, että kyselevät kummeistaan ja ihmettelevät mikseivät ehdi tulemaan koskaan käymään.
En ymmärrä miksi muinoin suostuivat kummeiksi -> paha mieli lasteni puolesta.
Mitä tekisitte?
Kommentit (2)
vain 3 on ollut ap:n kuvaamankaltaisia kummeja, loput 9 ok
t. kahden lapsen äiti
( lapsilla 2 x 6 = yht 12 kummia)
Ps. kummilla on oikeus olla sellainen kuin on...
Ne kummilapset jotka ovat lähisuvusta, ovat monesti niitä läheisimpiä.