Lue keskustelun säännöt.
Ahdistus ja pelkotilat ja raivokohtaukset
29.07.2009 |
Minulla on tällainen ongelma. Lapset 4 kpl kaikki vielä alle kouluikäisiä. Kauheata huutoa ja meteliä päivät pitkät. kotona kaikki paikat ihan sekaisin, en ehdi pitää täällä mitään järjestystä. Sitten jossain vaiheessa palaa käämit ihan totaalisesti ja saan hirveitä raivokohtauksia.
Samaan aikaan mulla on takaraivolla sairauksien pelko. Pelkään, että meidän perhettä uhkaa joku katastrofi, että joku sairastuu syöpään, joku joutuu johonkin onnettomuuteen ja kuolee jne. Jossain vaiheessa nämä ajatukset menee siihen pisteeseen, että pelkään että koko perhe menehtyy. Sitten alkaa ahdistaa nämä ajatukset, ja samaan aikaan kun koko perhe-elämä on yhtä huutoa ja itkua ja karjumista alan oikeasti toivoa etten olisi itse edes olemassa.
Sitten murehdin muiden ihmisten suhdetta meihin, pelkään että meistä ei pidä kukaan ja että lapsemme ei tule saamaan koulussa ja eskarissa ketään kaveria, kun kaikki inhoavat meidän perhettä.
Sekavaa, eikö? Mikä tällaiseen avuksi, onko muita jotka kärsivät tällaisesta?
Kommentit (10)
voi jumalauta että voi olla idiootteja ihmisiä!!
Kuka näille palstoille edes kehtaa aloittaa keskustelua, kun saa tollasia ääliökommentteja! Tsiisus mitä porukkaa!! Onneks asia mitä itse kannatan, on sellainen että meidän keskustelufoorumilla on järellistä sakkia.
Tsemppiä sulle ap. Älä välitä tällasista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitin kommentin vastauksena toiselle vastaukselle, jossa syyllistettiin ettet vietä aikaasi lasten kanssa. Mistä nämä näistä tietää!!
eli jos huudat lapsillesi, on varmaa että hekin kommunikoivat huutamalla. ota mallia vaikka noista lapsityrannit yms. ohjelmista, joissa myös talo täynnä kauhukakaroita ja huutavia vanhempia.
mietityttää vain, miksi sinulla ei ole aikaa pitää järjestystä. oletkohan liikaa koneella ja lapsilla ei ole mitää tekemistä, joten hakevat huomiotasi ja rakkauttasi riehumalla?
tee lasten kanssa joka päivä jotain - pelaa, lue kirjoja, ota vanhin ruoanlaittoon mukaan jne. elä lasten kanssa!!
Ap:han on aivan selvästi yliväsynyt ja ahdistunut. Suosittelisin ap että haet apua, aloita vaikka neuvolasta. Kun ahdistus menee tuohon pisteeseen, niin ei silloin ole voimia saada elämäää järjestykseen vain tsemppaamalla itseään. Uskon kuitenkin, että tuen avulla asiat voivat muuttua parempaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli ahdistuneisuushäiriö. Cipralex auttoi.
Täällä 4 pinen lapsen äiti myös!! Samassa veneessä olen kuin sinä :(
Minulla on nyt auttanut omaa oloani kun aloin kohentaa itseäni, luin iltaisin kun lapset vihdoin nukahti kirjoja joissa oli tarinoita vastaavista, kirjastosta löytyy aikka kuinka, suosittelen. Niiden myötä aloin kiinnostua ravinnosta ja liikkumisesta.
Lisäsin karnosiini-pillerit sekä kromin, kalaöljyä suurin annoksin ja aloin lenkkeillä JOKA ilta, siis ei mitään kieli vyön alla juoksua vaan yksin omien ajatusteni kanssa 30-60min lenkki. Miehelle tein selväksi etten enää muutoin selviä.
Nämä keinot todella auttoi!! Ihan oikeasti, en tarvinnut mitään masennuslääkkeitä tms. Toki yhä pinna palaa ja koti ona yhä aina sekaisin mutta sain siis mieleni ylös. Niin ei niin haittaa sotkutkaan.
Voimia!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkennan vielä että itselläni oli myös voimakas ahdistus, pelkäsin kokoajan mitä kaikkea voikaan sattua ja mitä sairauksia lapsille ja minulle voi tulla, jospa kuolen keskellä päivää aivoverenvuotono ja mies on töissä jne..todella ahdistavaa..
Lisäksi minulla on paniikkihäiriö sekä synnytyksen jälkeinen masennus. Mutta kuten sanoin nuo edellä mainitut jutut ovat todellakin auttaneet. Nyt mennyt 2 kuukautta kuin uudesti syntyneenä!! Elämä on taas ihanaa..
Suosittelen toki lääkärille menoa, en väitä että omat konstini auttaa kaikkia. mutta kannattaa kokeilla. Lue alkuun vaikka Antti Heikkilän sivuja, siellä on paljon ravinnon merkityksestä sekä kivennäin, vitamiini jutuista kuinka todella voivatkin vaikuttaa aivoihin, puute siis.
t 6
Eli itsellä kolme vilkasta poikaa, vanhin adhd ja agressiivinen. Elämä yhtä hulinaa, riehumista, kieltämistä ja lopulta sitä raivokohtaustakin :(
Itse koin suurta syyllisyyttä ja ahdistusta kaikesta ja pelkäsin kaikkea niin kuin sinäkin. Päädyin lopulta itsekin ajattelemaan että jos ei olisi näitä lapsia, niin kävelisin heikoille jäille ja jäisin sinne.
Menin lääkärin ja sain Sepram-mielialalääkkeen.
Se ei parantanut kokonaan mutta lievitti masennusta niin, etten enää miettinyt sitä kuolemista joka päivä. Ahdistukseen sain myöhemmin 5 mg diapam tarvittaessa ja se onkin auttanut.
Väsymykseen ei ole auttanut mikään lääke. :(
Tsemppiä!
Nyt 10 vuotta myöhemmin on jo paljon helpompaa.
Mitä kuuluu ny?