Lue keskustelun säännöt.
Olen halunnut erota jo 6v mutta edelleen samassa suhteessa
19.07.2009 |
Kolmannen lapsen jälkeen loppui rakkaus lopullisesti. Mieheni on loukannut ja kohdellut minua toistuvasti huonosti, en halua edes kertoa miten inhottava hän on. Ei fyysistä väkivaltaa, vain henkistä. Aina "kohtausten" jälkeen, jotka kestävät pari päivää, hän katuu ja itkee ja syyttää itseään. Minä teeskentelen että annan anteeksi vaikka oikeasti en niin tee. Elän siis tässä kulissiliitossa aina vaan. Ja miksi? Koska en jaksa alkaa jakaan lapsia, maksamaan asumisesta jne. Nyt saan olla lasten kanssa koko ajan vapaa aikana. Matkustelemme yhdessä ja teemme kaikkea. Mies käyttäytyy hyvin ja ihan mukavaa on. Mutta rakkautta ei siis ole. Mies väittää että rakastaa mutta en usko häntä. Teeskentelen uskovani mutta ei kukaan ole toiselle niin julma jos rakastaa oikeasti. Mies myöskin aina heti suuttuu jos ostan jotain itselleni, teen jotain itsenäisesti tai vietän aikaa kavereiden kanssa. Hänellä ei ole kavereita ollenkaan. Voiko ihminen elää koko elämänsä ilman rakkautta? Kannattaako lasten takia luopua mahdollisesta rakkaudesta? Mitä itse tekisitte?
Kommentit (5)
tai muu persoonallisuushäiriöinen? Kuulostaisi vähän siltä. Ottaisin eron, ihan itsesi kannalta. Kllä lapset sen kestävät ja selviät elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko parisuhdeterapiasta apua? Kauanko olette olleet yhdessä? Ottakaa kahdenkeskistä aikaa ja keskustelkaa avoimesti asioista.Nykyään ajatellaan liian paljon sitä,että pitää kokoajan olla rakkauden huumassa.
Joo, uskon kyllä että lapset selviää. Mutta aina lykkään vaan lähtöä edemmäksi, keksin syitä miksi juuri nyt en voi lähteä jne. En halua nähdä lasten pettymystä ja syytöksiä, en halua olla erossa heistä kun ovat isällään. Pelkään myös että isä jotenkin manipuloi lapsia niin että alkavat inhota minua tai jotain... Nyt voin olla tässä ja valvoa tapahtumia. Kieltämättä myös hyvän rahatilanteen menettäminen vaivaa. Miehellä luultavasti on joku luonnehäiriö ja joskus hän on luvannut mennäkin hoitoon katumisvaiheessa mutta ei koskaan ole päässyt sinne asti kun jo mieli on muuttunut.
Kävimme parisuhdeterapiassa ensimmäisen lapsen jälkeen ja se auttoikin vähäksi aikaa. Mutta sitten sama alkoi taas. En siis usko että mies koskaan enää muuttu. Uskoin ennen mutta tosiaan, kolmannen lapsen jälkeen teki niin pahoja juttuja että mikään keskustelu ei koskaan saa luottamustani enää palaamaan. Inhoan ja halveksin miestäni. Yritän vain elää tässä niin ettei paljoa tarvitse olla liian lähellä häntä. Hyvin tämä sujuu, en vain tiedä onko tämä oikein?
asioita ja säästää rahaa, katsella kämppiä jne. Sitten jonkun ajan kuluttua ilmoittaisin, että lähden.