Lue keskustelun säännöt.
Surettaa että joudun syömään masennuslääkkeitä
13.07.2009 |
vaikka se mitä tarvitsisin on joku joka kuuntelee ja välittää.
Mies hermostuu heti kun sanin jotain, käskee lopettamaan ruikuttamisen eikä jaksa edes kuunnella ääntänikään.
Ystävät ovat omien perheidensä kanssa lomailemassa, soitin juuri psykiatriseen palvelunumeroon mutta en saanut kuin itkettyä.
Lapsi sairastui juuri epilepsiaan, ennestään kehitysvamma, minulla ei ole mitään tukiverkkoa.
Lapsi on ihana ja rakas mutta on aika uuvuttavaa olla vain kahdestaan hänen kanssaan.
Yritän skarpata lapseni takia mutta kun hän nukkuu minä vain itken ja itken, sitä itkua ei edes masennuslääkkeet estä.
Jos vain joku olisi oikeasti kiinnostunut minusta ja lapsestani, joku muu kuin terveydenhuollon ihmiset.
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaksatko soittaa Palvelvaan puhelimeen/ SOS-palveluun?
http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/etsi_parisuhdepalveluja/ne…
he osaisivat ehkä kuunnella ja lohduttaa hetken.
Kuule, ota se masennuslääkkeiden syöminen projektina. Jostain on aloitettava. No niin, nyt syöt lääkkeitä ja se auttaa nousemaan joka päivä ylös sängystä. Hm, seuraavaksi sun pitää huolehtia omasta jaksamisestasi muuten. Onko sulla omia harrastuksia tai edes omia hetkiä omille ajatuksillesi? Anna itsellesi aikaa niin olet myös parempi äiti. Sitten mieti, että lapsesi vamma ei ole sinun syysi. Sinulle on annettu lapsi ja lapsen vaikeudet koska sinun uskotaan selviävän siitä ja olemaan paras äiti juuri sille pienelle, joka ei täydellisenä tähän maailmaan tullut. Sinä olet siis tähti! Parasta mitä lapsellesi on tapahtunut :)
Mieti joka ilta muutama hyvä asia päivästä. Älä mieti miten asiat voisivat olla vaan keskity hetkeen. Saatko nukuttua? Kiinnitä uneen huomiota, älä nuku päivisin jos saat yöllä riittävästi unta. Hakeudu lapsesi kanssa ihmisten pariin jotka ovat samassa tilanteessa, ehkä jopa sama kehitysvamma tai epilepsia. Heitä on, lupaan sen. Kukaan ei odota sinulta täydellisyyttä. Riittää kun olet oma itsesi ja nautit elämästä.
Luultavasti miehesikin on huolissaan sinusta ja lapsestanne, mutta miehet ovat niin huonoja puhumaan tunteistaan niiden oikeilla nimillä. Anna hänelle aikaa kertoa miltä tuntuu. Ja itsellesi, älä kaada kaikkea kerralla toisen päälle.
Tsemppiä! Kerrothan kuulumisiasi. Täältä ainakin löydät tosi monta kohtalontoveria :)
Eikö ole kivasti kirjotettu?
Mutta siis lääkkeet: pysyt tasasempana, itkeminen on hyvä. Pahempi olisi jos et itkisi.
Saitko terapiaan ajan?
Miehesikin on varmaan saanut tarpeeksi kuulla ja mitä tavalliselta tallaajalta voikaan odottaa? Tämän vuoksi pitää jutella alan ihmiselle, ei lähiomaisia kasaamalla.
Vaikka jaksamisesi on ahtaalla koska lapsella on vaikeaa niin ei se ole tietenkään lapsen vika, eikä sinua voida syyttää ettet hänestä välitä!
Tunteet ja itku on sallittua. Vaikka lapsi valvoo ja näkee itkusi niin saat itkeä. Äiti saa olla väsynyt ja surullinen!
Mutta hanki terapiaa, kyllä sinusta mies kiinnostuu vielä. Ja lapseen ollaan ehkä normaalia vähempi yhteydessä koska noin se valitettavasti menee että sairaat jää enempi syrjään. En puolusta, mutta on se raskastakin olla sivullinen. Ei ehkä uskalla kysellä tai olla.
Mutta jaksamista!