Avioliitosta yksin elämään?

Oikein hyvin järjestyi. Totuuden nimissä mun elämä ei muuttunut oikeastaan mitenkään, sama koti, sama auto, sama työ. Vain mies puuttui. Mukavasti viihdyin yksinäni tai siis lapsen kanssa, mutta ainoana perheen aikuisena.

Vaikka jäänkin samaan kotiin missä asumme. Pimeys pelottaa pihalla kun oon yksin (tai lasten kanssa) "isossa" omakotitalossa....

ja miksi erositte, jos saa kysyä? Sulla on aina vastaus aika moneen mun kysymykseen =)

Mitähän siitä erosta olis aikaa, 4,5 vuotta jo varmaan.



Eron syytä en ole tainnut täällä koskaan paljastaa, koska siihen liittyy toinen ihminen ja puhun mieluiten vain omista jutuistani täällä, mutta sanotaan sen verran, että syyt olivat painavia ja niitä oltiin yritetty selvittää monin eri keinoin ja monen ulkopuolisen avun voimin. Vaikka ero oli toki rankka, niin itse asiassa sitten eron aikaan koin jo varsin vapauttavana, koska tiesin, että olen itse ihan kaikkeni yrittänyt. Parisuhteeseen tarvitaan sananmukaisesti kaksi.



Jos jotain voisi kertoa positiivisia ajatuksia, mitä oli eron aikaan, niin oli se, että nautin ihan älyttömästi tietyistä jutuista. Kuten esim. siitä, että sain eteisestä 46 koon kenkiä monta paria pois, samoin kuin siitä, että ruuanlaitto väheni ehkä puoleen, sillä minä ja poika syötiin laittamastani ruuasta aina kaksi päivää ja pyykkivuori pieneni. Olin hoitanut siis kotihommat lastenhoitoa lukuunottamatta aika tavalla itsekseni (johon oli kyllä mielestäni ihan hyvä syykin), joten yhden ihmisen ruokkiminen, pyykkihuolto yms. jäi pois.



Ihan alkuunsa koin jopa vapauttavaksi ne hetket, kun poika läksi isälleen, jolloin mulla oli hetki aikaa itselleni. Ehkä puoli vuotta erosta taas tuli ihan päinvastaisia tuntemuksia eli jotenkin musta tuntui tosi vajaalta, kun poikaa ei ollutkaan. Ajan kanssa olen tottunut olemaan paljon rennommin pojan tulemisista ja menemisistä - nyt poika on ekaa kertaa mummolassa yötä kuopuksen syntymän jälkeen ja huomenna on lähdössä viikoksi isälleen. En olisi voinut kuvitellakaan että alle puoli vuotta erosta olisin päästänyt lasta minnekään yökylään, puhumattakaan että kerralla 8 päiväksi pois silmistäni, tosin uskon, että ei poikakaan olisi halunnut ja olihan ikääkin silloin hänellä vähemmän.



Arki meni tosi kivasti, jotenkin sitä oli aika tehokas selvästi heti töistä tullessa ja sitten kun poika meni nukkumaan oli omaa aikaa. Ruokakaupassa kävin kerran viikossa ja sitten monet juoksevat asiat hoidin niinä iltoina, jotka lapsi oli iltatapaamisessa. Jos on ihan kokonaan yh, niin varmasti olisi paljon rankempaa.



Nykyään meidän perheessä on sitten taas niitä isoja kenkiä ja sitten on pienen miehen kenkiäkin eli taloudessa myös herra muutaman tunnin päästä 2v. Kaikkea sitä ihmeellistä tapahtuukin. Olisin voinut kerran jo vannoa, että meille ei yhtä lasta enempää tule, mutta niinpä vain meni koko perhekäsitys ihan uusiksi ja voin sanoa, että oikein kiva niin, vaikka toki en kenellekään lapselle toivo perheeseen eroa. Meilläkin ollaan ne eron kriisit kyllä käyty läpi.