Seksin puute
Onko teillä vuoro alotukset seksitouhuihin vai miten menetellä että seksiä on riittavästi. Nim puutteessa M tuusulasta
Kommentit (19)
Aloitusten myötä seksikin väheni entisestään mutta jatkuva torjutuksi tuleminen oli vielä turhauttavampaa. Ja puutetta kärsin silloinkin, vain enemmän kuin nyt.
Olen viimeisilläni raskaana ja meillä homma menee niin että minulla halut pomppavaat kattoon ja miehellä katoavat. Olen yrittänyt asiasta puhua mutta mies ei kuulemma vain jaksa innostua. Sillä oli ihmeen viisas työkaveri (mies myös) ja käsittääkseni niillä oli miesten kesken keskustelua kun hetken aikaa sainkin mieheltä 1-2 kertaa päivässä! En ollut osannut edes unelmoida sellaisesta ihanuudesta sitten esikoisen alulle saamisen.
Nyt ei ole tapahtunut mitään vähään aikaan, mutta synnytys lähenee ja syksyllä miestäkin taas alkanee haluttamaan kun vauva ei potki rakastellessa..
on nimittäin kokemusta. Kun lapsia on tuloillaan/tehty, loppuu makuukamarielämä. Ei auta, vaikka mies mitä tekisi. Pirttihirmu hallitsee ja vallitsee ja häätää lopulta miehen pois makuukamaristaan, jotta "pystyy nukuttamaan lapsia". Älkääkä sanoko, että olisin ollut yksin ongelmani kanssa. Ehei. Meitä miehiä on kymmeniä tuhansia, jotka ovat langenneet kylmyyden kellariin.
Syitä voi hakea historiasta, uskonnosta ja perinteistä. Vai mistä luulette, että tulevat ne vain 40-kymppiset silmälasipäiset ja tuulipukuiset rullapäiset huivipäät, joita jokainen ostoskekus on väärällään? Heistä näkee, että naimisissa ollaan, eikä ainakaan seksi ole asiani! Olen yli 30 vuotta ihmetellyt, että mistä näitä hirmuja riittää, mutten ole keksinyt vastausta. Kulttuurimme aina vain synnyttää niitä sukupolvi toisensa jälkeen lisää määrättömiin.
Ei ihme, että avioeroja piisaa.
Kertokaapa arvon naiset, mikä muuttaa viehkon nuoren naisen kuvaamakseni seksittömäksi pirttihirmuksi? Mieskö?
- Pirttihirmun vanki
ei kannata oikeastaan mikään - tulostavoitteita ei saavuteta tälläkään rintamalla
- jos sillonkaan.
Kylhän hän perseensä kääntäis tai haaransa levittäis mamma, että saisin survastuu, mutta en minä niin halua.
EI nainen ole mikään panopuu !
Minä annan aina kun mies vaan tajuaa pyytää, mutta ei se halua. Itse en pysty tekemään aloitetta, olen vaan niin loukkaantunut, etten herätä hänessä haluja ja himoja ja hän voi olla vaikka kuinka pitkään "ilman". Tökerösti on torjunut niin hienovaraiset kuin ronskinkin aloituksen, joten itsetunto ei kyllä ole enää kohdallaan. Valittaa etten tee "mitään" mutta kun kysyn mitä haluaa minun tekevän, en saa vastausta. Ainoa mitä osaa antaa aloitevinkiksi on se, että pitäisi alkaa hieromaan k****ia. Minä taas haluasin lähelläoloa ja kokonaisvaltaisempia hyväilyjä, enkä suoraan asiaan menoa. Etenkin nyt kun olen raskaana, ovat halut tosi pinnalla, mutta kostun älyttömän hitaasti ja tarvitsisin hyväilyjä ja läheisyyttä. Itse koen jääväni tyhjäksi jos saan seksiä vain alkamalla hieromaan miehen vehkeitä, mies kun muutenkin kiihottuu ja laukeaa minua herkemmin.
Tunnen olevani surkea sängyssä enkä uskalla/saa toteuttaa sellaisia asioita mitä haluaisin. Muut mieheni ovat osoittaneet intoa seksivaatteita tms. kohtaan ja olen voinut olla paljon riettaampi. Nyt koko seksin aikana päällimmäisenä on huoli siitä, että minun tulee yrittää saada ennen kuin miehellä tulee -ja palko siitä että jään taas yksin ja seuraava seksi kerta menee taas viikkojen päähän.
Inhoan myös sitä, että vaikka olisi edellisestä kerrasta pitkä aika ja minä haluaisin syliä, saan vaan "kylmästi" takaapäin. Se tuntuu hyvältä ja laukean niin helposti (hieron itseäni samalla), mutta siinä ei ole läheisyyttä eikä lämpöä.
Olen tosi tosi surullinen, yksinäinen, epäonnistunut ja huono vaimo.
Olen tosi tosi surullinen, yksinäinen, epäonnistunut ja huono vaimo.
on nimittäin kokemusta. Kun lapsia on tuloillaan/tehty, loppuu makuukamarielämä. Ei auta, vaikka mies mitä tekisi. Pirttihirmu hallitsee ja vallitsee ja häätää lopulta miehen pois makuukamaristaan, jotta "pystyy nukuttamaan lapsia". Älkääkä sanoko, että olisin ollut yksin ongelmani kanssa. Ehei. Meitä miehiä on kymmeniä tuhansia, jotka ovat langenneet kylmyyden kellariin.
Syitä voi hakea historiasta, uskonnosta ja perinteistä. Vai mistä luulette, että tulevat ne vain 40-kymppiset silmälasipäiset ja tuulipukuiset rullapäiset huivipäät, joita jokainen ostoskekus on väärällään? Heistä näkee, että naimisissa ollaan, eikä ainakaan seksi ole asiani! Olen yli 30 vuotta ihmetellyt, että mistä näitä hirmuja riittää, mutten ole keksinyt vastausta. Kulttuurimme aina vain synnyttää niitä sukupolvi toisensa jälkeen lisää määrättömiin.
Ei ihme, että avioeroja piisaa.
Kertokaapa arvon naiset, mikä muuttaa viehkon nuoren naisen kuvaamakseni seksittömäksi pirttihirmuksi? Mieskö?
- Pirttihirmun vanki
Ei kaikki naiset TODELLAKAAN ole seksittömiä. Ja puhun itsestäni vaikka rillipää olenkin ja ekan tuulipuvun osti tänä keväänä.
Minun mieheni ei seksiä usein halua, aina on olevinaan väsymystä tai kiirettä. Kyllä kai seksiä väsyneenäkin voi harrastaa, johan siinä sitten herää. Minulle ainakin kelpaisi vaikka kesken unien herätettäisiin.
Mikset voi hieroo miehes kullia jos se niin haluaa? Niin mäkin haluaisin pelin aloituksen MUTTA ei se tarkoita sitä että mies laukeaa jos sitä vähän etumuksesta koettaa. Tai onhan miehesi varmasti yli 16-vuotias...?
Hiero kullia ja sano, että "paijaa mua niin pitkään että pillu kastuu". Ethän sinä anna mitään, jos miehesi pitäisi innostua SINUN tavallasi. Kuvittele, että se kulli on kuin ruohonleikkurin käynnistysnaru, josta pitää nykäistä kerran tai ehkä useammankin jotta kone käynnistyy. SITTEN kun kone käy ja liikkuu, on sitä helpompi ohjailla oman kartan mukaan.
Raskaana olevilla tunteet korostuu kovin, kuten huomaan sun itsesääliviltistä ja se on miehelle vähän vaikea paikka. Tuntuu ettei naiselle voi olla mitenkäänpäin mieliksi ja kaikenlisäksi naine tekee ja puhuu ristiriitaisia. Sullakin oli tämä "haluan, mutta haluan omalla tavallani"-juttu tässä.
Mulla oli tapana ottaa puoliso syliin telkkaria katsellella ja siinä paijailla ja joskus sormettaa. Olikin sitten lähes valmista kauraa kun ohjelmat loppui.... ;)
Ei ole vuoroaloituksia seksiin. Sanoisin että mies tekee aloitteen aina. Seksiä on joka päivä ja toisinaan monta kertaa päivässä. Annan miehelle heti kun on sapeli pystyssä, emme kerkiä esileikkimään. Olen ihan tyytyväinen tähän systeemiin. Orkun saan joka aktissa, mikä on aika hyvä saavutus. : ) Tänään on sekstattu 3 kertaa ja illalla vielä suihkun jälkeen teemme sitä. Uhh.. alkaa ihan tässä himottaan ku kirjoittaa tämmöisiä.
Herätys naiset avatkaa jo silmänne totuudelle vika ei ole miehissä vaan naisissa kun miestä ei enää kiinnosta seksi makuuhuoneessa.
Todellinen syy seksi haluttomuuteen on lapset jotkä tekevät väljyyttä vaginaan sitä enemmin mitä enemmin lapsia teette jolloin mies ei saa enää tarvittavaa tyydytystä enää seksistä kanssanne eli vika ei ole miehessä vaan naisen väljässä vaginassa.
Ongelmaan on ratkaisu menkää lasten synnyttäneet naiset vaginan pienennys leikkaukseen joka palauttaa miehelle seksihalut sinne makuuhuoneeseen jolloin seksi tuo tarvittavaa tyydytystä teille kummallekin.
Ongelman ydin on naisten jalkojen välissä eikä miehessä.
Naisten vagina leikkauksia tehdään suomessakin ja jopa osamaksulla jättäkää se auto vaihtamatta parempaan ja kalliimpaa tai osunnon vaihtaminen kalliimpaan ja laittakaa rahat pariliiton onneen vaginan leikkaukseen niin elätte vaginan leikkauksen jälkeen taas onnellisena jolloin miehestä tulee aivan eri mies samanlainen kuin suhteenne alussa ja pääsette taas hurjastelemaan seksillä siellä makuuhuoneessanne.

Höpö,höpö,tämä ei ole ainoa totuus. Onko pihtarinaisten miehillä muka sitten aina niin pienet kalut ettei ne tunnu missään kun vaimo ei kerta syty???
Herätys naiset avatkaa jo silmänne totuudelle vika ei ole miehissä vaan naisissa kun miestä ei enää kiinnosta seksi makuuhuoneessa.
Todellinen syy seksi haluttomuuteen on lapset jotkä tekevät väljyyttä vaginaan sitä enemmin mitä enemmin lapsia teette jolloin mies ei saa enää tarvittavaa tyydytystä enää seksistä kanssanne eli vika ei ole miehessä vaan naisen väljässä vaginassa.
Ongelmaan on ratkaisu menkää lasten synnyttäneet naiset vaginan pienennys leikkaukseen joka palauttaa miehelle seksihalut sinne makuuhuoneeseen jolloin seksi tuo tarvittavaa tyydytystä teille kummallekin.
Ongelman ydin on naisten jalkojen välissä eikä miehessä.
Naisten vagina leikkauksia tehdään suomessakin ja jopa osamaksulla jättäkää se auto vaihtamatta parempaan ja kalliimpaa tai osunnon vaihtaminen kalliimpaan ja laittakaa rahat pariliiton onneen vaginan leikkaukseen niin elätte vaginan leikkauksen jälkeen taas onnellisena jolloin miehestä tulee aivan eri mies samanlainen kuin suhteenne alussa ja pääsette taas hurjastelemaan seksillä siellä makuuhuoneessanne.
Rahaa ei oikein ole, eli jos ongelma onkin "vain" pilluni väljyydessä (suhteessa mieheni kokoon), halvemmalla pääsen jos etsin isokaluisen miehen?
T:4 eli yksi jonka mies ei halua
Hehe, meillä saa kerran vuodessa.
Meidän mammaa ei oikein touhu kiinnosta !
- on kuulema SIINÄ IÄSSÄ - sanovat viisaammat. (45v.)
Sit ku tulee 59 - tulee 50n villitys ja sit alkaakin jahtaa nuorta ja isoa kullia.
Täällä joku aina vastaa, mutta mieshän se meillä on joka pihtaa, mutta käsi sydämellä: tuo on tilastollinen harvinaisuus.
Tosiasia on, että naiset katoavat parisuhteesta mammahuuruihinsa, eivätkä neljässä tapauksessa viidestä koskaan palaa sieltä.
Tämä ei suinkaan tarkoita, että miehet eivät arvostaisi lapsiaan, mutta naisille tuntuu olevan aivan loputtoman vaikeaa ymmärtää, että LAPSET ASUVAT PARISUHTEESSANNE, ja siitä olisi hyvä pitää huolta. Isä ei ole mikään elatuskone, äidin pikku apuri tai syrjään siirrettävä huonekalu, vaan elävä ja tunteva ihminen.
Surullistahan tämä on, mutta minkäs teet.
lisätään tuohon vielä kotipiika, lapsenvahti, autokuski/taksi, talkkari, siivooja, sairaanhoitaja, lähetti, aisankantaja....
tai patja, nojatuoli, vaatenaulakko, likasanko, jätemylly, alusastia...
palaa ne sieltä mammahuuruista: ottavat silikonti, kiristyksen ja lähtevät iskemään nuoria miehiä. vaikka mitä muuta jeesustelevatkaan julkisuudessa.
Mutta pian on loppu.Ero on selvä ja muutto uuteen asuntoon 4 viikon kuluttua. Mikä parasta uusi nainen on katsottuna, eikä ole pihtari, kuten exä. Saa pillunsa pitää!
Meillä on niin, että minä vonkaan libido tanassa joka toinen aamu/päivä/ilta/yö ja muija antaa kerran kvarttaalissa, jos antaa.
Elättelen toivoa, että täältä jonkun vinkin löytäisi, että miten tuon rouvan saisi useammin asiaan. Mun hiestä saisi varmaan tehtyä ekstaasi-laastareita tai jotain, sen verran rankka on libido, mutta epätyydyttävä tarjonta!