Mansikkaluomesta...
Olisi kiva kuulla muiden luomien kehityksestä. Meidän tytöllä luomi näkyi haaleana kun kotiuduimme sairaalasta. Luultiin sitä raapaisu jäljeksi. Nyt tyttö kaksi kuukautta ja luomi on pikkurillinpään kokoinen ja tulipunainen. Kuinkahan suureksi se kasvaa... Ja kuinkahan koholleen.
Koskahan sen voisi leikkauttaa? Ettei kouluikään saakka tarvitsiosi odotella luomen poistumista.
Kommentit (7)
ja samalla se vaaleni. Kolmevuotiaalla se on n. kaksi kertaa sen kokoinen kuin oli vauvalla, mutta ei enää kirkkaanpunainen vaan suunnilleen vanhan roosan värinen.
Olisi kiva kuulla muiden luomien kehityksestä. Meidän tytöllä luomi näkyi haaleana kun kotiuduimme sairaalasta. Luultiin sitä raapaisu jäljeksi. Nyt tyttö kaksi kuukautta ja luomi on pikkurillinpään kokoinen ja tulipunainen. Kuinkahan suureksi se kasvaa... Ja kuinkahan koholleen. Koskahan sen voisi leikkauttaa? Ettei kouluikään saakka tarvitsiosi odotella luomen poistumista.
Mun pojan luomi ei kasvanut sen enempää siitä ja jo parivuotiaanan oli kuihtunut melkein kokonaan pois, oli ihan haalea jälki enää. Tosin mun pojalla se olisi muutenkin jäänyt hiusten alle piiloon.
Kaverin tytöllä taas luomi kasvoi parin euron kolikon kokoiseksi. Tyttö on nyt 7-vuotias ja se on sillä yhä.
Meidän tytöllä se oli punainen ja noin pikkurillin pään kokoinen ekan vuoden ja on sen jälkeen vaalentunut ja pienentynyt. Nyt sitä ei huomaa juuri ollenkaan. Ei kasvanut koholle.
tytölläni oli isommillaan n.3senttiä halk. oleva hemangiooma silmän alaluomella, alkoi haittaamaan silmän sulkeutumista nukkuessa...leikattiin tytön ollessa 7kk. Aika selkeä arpi jäi, ihosiirto kun tehtiin myös. Mutta olen tyytyväinen leikkaukseen, erikoislääkärin mukaan isot luomet eivät todennäköisesti häviä kuten väitetään. Kirkkaan punainen luomi kiinnitti huomattavasti enemmän huomiota kuin tämä arpi (meille tehtiin myös värilaserhoitoa vaalentamaan)
Nyt kuopuspojalla 6kk on mansikkaluomia kolme, yksi aukileen kohdalla päässä n.sentin halk. (kasvaa) ja vatsassa sekä jalassa pienet. Seuraillaan.
Hemangioomat tuntuvat varsinkin kasvuvaiheessa kuumilta. Myös rupia saattaa tulla kiihtyneestä kasvusta. On myös rauhallisempia vaiheita ja uusia kasvukausia.
Miksiköhän näitä tulee, onko jollakin tietoa? Itselläni on myös ollut pakarassa vauvana, hävisi itsellään. Kulkeeko suvussa tms?
Syntyessäni oli iso tummanpunainen. Mutta ei ole kasvanut. Samanlaisena pysynyt. Vaaleampi vain.
Siskoni esikoiselle tuli tuollainen myös.
Kylläkin käteen. Se on haalea jo ja otti siihen tatuoinnin päälle, eikä ole haitannut sen jälkeen (ulkonäkösyistä) ollenkaan.
päässä, pikkasen hiusrajan yläpuolella otsassa. Se oli jo heti vauvana, ihan pieni, oli isoimmillaan 1-2-vuotiaana ja silloin n. 2e kolikko pinta-alataan, ja noin sentin korkea. 3-vuotiaana sitä ei enää ollut. Vaalenee ja häviää itsestään. En tiedä leikkaavatko noita, jos ne eivät ole esim. huulen lähettyvissä, joka haittaisi syömistä.
Mun äiti epäilee sen tulleen mulle imukupista, olin otsa edellä tulossa ja imukupilla autettiin/revittiin :) en sitten tiedä, tuleehan niitä ilman imukuppiakin.
Meillä nyt 7v tyttö ja luomi on vaalentunut itsestään tuskin huomaa sitä enään ja oli siis kirkkaan punainen ja n.2cmx2cm kokoinen tytön syntyessä