Ujous ja arkuus ei ole vamma joka pitäisi hoitaa pois

mutta jos se menee liiallisuuksiin niin kyllä se henkilöä itseäänkin haittaa...

Jos ujous ja arkuus on haitaksi, siitä kannattaa pyrkiä eroon. Pieni ujous on viehättävää, paitsi että esimerkiksi ulkomailla sitä ei ymmärretä niin kuin Suomessa vaan pidetään takapajuisena, huonona käytöksenä.



Kenellekään ei aivan varmasti ole haitaksi oppia vaikkapa esiintymään tai selviytymään luontevasti juhlatilaisuuksista tmv.



Suomessa niitä asioita ikävä kyllä on aina pidetty turhina taitoina. Toivottavasti nykykoulu tekisi enemmän asian eteen. Pärstäkertoimen käyttäminen määräävänä tekijänä aineiden arvostelussa ei kuitenkaan ole se juttu.

Itse olen aina ollut ujo ja kyllä ujoudesta on käytännön harmia paljonkin. Paljon olen tehnyt töitä päästäkseni ujoudesta, mutta kaikkein huonoimmin se onnistuu sillä että menen tekemään jotain täysin luonteeni vastaista.



Ujoa kannattaa rohkaista mutta ei pakottaa. Usein voi käydä niin, että ujostelu jää kun huomaakin ettei tilanteessa ollutkaan mitään.

ja vahvistaa uskoa omiin kykyihinsä.



Tämä avaus "poiki" ilmeisesti tuosta uimaketjusta. Väitän jos lasta olisi totutettu jo pienenä suihkun alla veteen niin että rohkenee siinä olla ja pesut sujuu ei haittaa uimakoulussa veden räiskyminen ja korvien kastuminen.



Omilla lapsilla ollut korvakierre ja putket joten varovaisia oltiin veden kanssa mutta kun korvakierre loppui ja putket tuli ulos voitiin aloittaa reilulla vedellä peseminen.



Jos olisin antanut tuossa vaiheessa kun lapsi oli 3 päättää lasketaanko päähän vettä tai ei niin arkajalka siitä olisi tullut. Piti todella tehdä työtä että lapsi tottuu veteen ja olla peräänantamaton.



Viisivuotiaina uimakouluun ja uudelleen eskari-ikäisenä ja oppivat uimaan tuolloin josta olen tosi kiitollinen.



Olisi koulun liikkatunneilla todella noloa jos iso lapsi ei osaisi uida. Uimassa käyvät sekä syys että kevätlukukaudella.



Tuttavaperheen pojan luokalla oli yläasteella poika joka ei osannut uida ja kyllä se kummastutti. Uimataidottomuus kakkosluokan jälkeen on todella harvinaista.

ok! on teillä tylsää...

Mutta helposti se johtaa huonoon itsetuntoon. Kun saat jatkuvasti palautetta, että sinulta puuttuu joitain, et ole hyvä sellaisena kuin olet. Ja käskystä on vaikea muuttua. Itse ainakin olen helposti teennäinen kun yritän olla rohkeampi, puheliaampi. Siis sitä mitä en oikeasti ole.

Olisi koulun liikkatunneilla todella noloa jos iso lapsi ei osaisi uida.

Toivottavasti et välitä omaa asennettasi eteenpäin lapsillesi.

Itse olin lapsena ja nuorena todella ujo ja arka. Elämä olisi ollut paljon helpompaa jos minut olisi jo silloin opetettu tai koulutettu ujoudesta pois.



Nykyisin olen ulkoisesti ehkä hiukan keskimääräistä räväkämpi ja ulospäinsuuntautunut. Olen todella iloinen että pojallani ei ole ujoudesta häivääkään, omatoiminen ja aktiivinen nassikka.

Olisi koulun liikkatunneilla todella noloa jos iso lapsi ei osaisi uida.

Toivottavasti et välitä omaa asennettasi eteenpäin lapsillesi.

opettaa,kyllä sen valitettavasti luokkatoverit itse tajuavat.Itse muistan rinnakkaisluokkalaisen pojan,joka ei osannut uida kouluiässä.Oudoksi se muuttui vasta kolmannen luokan jälkeen.Sitten vasta hän sai osakseen "kettuilua" ja muuta kiusaamista. Ei muuten osaa tuo vieläkään kunnolla uida...

Itse olin lapsena ja nuorena todella ujo ja arka. Elämä olisi ollut paljon helpompaa jos minut olisi jo silloin opetettu tai koulutettu ujoudesta pois. Nykyisin olen ulkoisesti ehkä hiukan keskimääräistä räväkämpi ja ulospäinsuuntautunut. Olen todella iloinen että pojallani ei ole ujoudesta häivääkään, omatoiminen ja aktiivinen nassikka.

Se, että ihminen on ujo, ei kerro vielä mitään hänen selviämisestään työelämässä.

Asumme USAssa ja ujosta pikkuteinistämme kehkeytyi jo vuodessa itseensä luottava reipas neito, jolle ei tarvitse enää käydä ostamassa kahvilasta lattea tai kiskalta jäätelöä kun hän ei uskalla.

Samat ihmiset jotka minut ovat nähneet viimeksi ala-asteella eivät voisi uskoa silmiään ja korviaan nyt minut nähdessään.



Jep, ja olen kyllä pärjännyt työelämässä.

Olin lapsena todella ujo, en uskaltanut puhua vieraille tai ottaa kontaktia. Tarha-aikana en puhunut kenellekään, ellei ollut pakko. Vasta joskus lukioaikana aloin avautumaan, kun pääsin osaksi hyvää porukkaa. Nykyään harva uskoo, että olen ollut todella ujo. Osaan käyttäytyä luontevasi eri tilanteissa ja olen rohkea, vaikka minulla ei aina valtavaa sosiaalisuuden kaipuuta ole.



Eikä ujous kerro selviämisestä työelämässä, mutta olen samaa mieltä siitä aiemman kanssa, että elämäni olisi ollut ainakin lapsena helpompaa, jos en olisi ollut niin ujo!

... voi oppia erilaisia keinoja eri tilanteissa, joilla peittää tai voittaa ujoutensa.



Synnynnäistä tempperamenttiaan kukaan ei kuitenkaan voi muuttaa.



Itse olin lapsena ujo = nyt näytän ulospäin rohkealta ja uskallan jutella "tuosta vaan" vieraiden ihmisten kanssa hyvinkin sosiaaliselta vaikuttaen. SIlti sisälläni olen yhä ujo ja varautunut uusien tilanteiden suhteen. Se ei haittaa, koska osaan elää tämän ominaispiirteeni kanssa. Ujoa lasta voi siis rohkaista opettelemaan erilaisia "konsteja" sosiaalisiin tilanteisiin ja vahvistaa tämän itsetuntoa. HItaastilämpiävyyttä ja luontaista varautuneisuutta ei kuitenkaan pidä tuomita ja moittia lasta näistä ominaisuuksista

... voi oppia erilaisia keinoja eri tilanteissa, joilla peittää tai voittaa ujoutensa. Synnynnäistä tempperamenttiaan kukaan ei kuitenkaan voi muuttaa. Itse olin lapsena ujo = nyt näytän ulospäin rohkealta ja uskallan jutella "tuosta vaan" vieraiden ihmisten kanssa hyvinkin sosiaaliselta vaikuttaen. SIlti sisälläni olen yhä ujo ja varautunut uusien tilanteiden suhteen. Se ei haittaa, koska osaan elää tämän ominaispiirteeni kanssa. Ujoa lasta voi siis rohkaista opettelemaan erilaisia "konsteja" sosiaalisiin tilanteisiin ja vahvistaa tämän itsetuntoa. HItaastilämpiävyyttä ja luontaista varautuneisuutta ei kuitenkaan pidä tuomita ja moittia lasta näistä ominaisuuksista

En mielestäni ole vain oppinut keinoja selvitä eri tilanteista, vaan en mielestäni ole enää ujo. Tietyissä tilanteissa saatan olla yhä varautunut (en esimerkiksi jaksa päällekäyviä, utelevia ihmisiä), enkä ole niin sosiaalinen kuin joku toinen (tykkään olla yksin), mutta ei, en ole ujo.

terv. se tarha-aikansa puhumatta viettänyt

... voi oppia erilaisia keinoja eri tilanteissa, joilla peittää tai voittaa ujoutensa. Synnynnäistä tempperamenttiaan kukaan ei kuitenkaan voi muuttaa. Itse olin lapsena ujo = nyt näytän ulospäin rohkealta ja uskallan jutella "tuosta vaan" vieraiden ihmisten kanssa hyvinkin sosiaaliselta vaikuttaen. SIlti sisälläni olen yhä ujo ja varautunut uusien tilanteiden suhteen. Se ei haittaa, koska osaan elää tämän ominaispiirteeni kanssa. Ujoa lasta voi siis rohkaista opettelemaan erilaisia "konsteja" sosiaalisiin tilanteisiin ja vahvistaa tämän itsetuntoa. HItaastilämpiävyyttä ja luontaista varautuneisuutta ei kuitenkaan pidä tuomita ja moittia lasta näistä ominaisuuksista

Kertokaa ihmeessä, haluaisin todellakin tietää. Olen harrastanut teatteria, käynyt improvisaatiokeikoilla, ollut huvipuistossa töissä (siis kohdannut tuhansia ihmisiä päivittäin) ja edelleen olen todella ujo! Ja tosiaankin se koetaan minussa vammana. Teatteria pystyn harrastamaan, kun siinä pääsen esittämään jotakuta muuta kuin itseäni, mutta omana itsenäni en osaa olla.



Minusta ihmisistä lähtee kaikenlaista energiaa, joka vaikuttaa minun energioihini, ja ne jotenkin katoavat tai jotakin..en muutenkaan tiedä yhtään kukan olen, vaikka olen käynyt erilaisissa terapioissakin viisi vuotta. Puhunkin todella hiljaa ja kuljen kumarassa, haluan vain olla mahdollisimman näkymätön (paitsi esiintyessä). Kaupungilla käveleminen on usein ahdistavaa, kun tuntuu, että kaikki katsoo miten omituinen olen. Minua koulukiusattiin jotakin 10 vuotta eikä minulla ollut kuin yksi kaveri, epäilen tällä olleen vaikutusta asiaan.

Eli siitä ei samalla tavalla voi oppia pois. Minulla ei lapsuuden ujous johtunut mistään kokemuksista, olin vain yksinkertaisesti ujo. Eli enpä valitettavasti tuohon osaa auttaa :/

Jos ujous ja arkuus on haitaksi, siitä kannattaa pyrkiä eroon. Pieni ujous on viehättävää, paitsi että esimerkiksi ulkomailla sitä ei ymmärretä niin kuin Suomessa vaan pidetään takapajuisena, huonona käytöksenä.

Ja missä on "esimerkiksi ulkomailla"?? Ihania nämä yleistykset...

Olkaa ujot ihan rauhassa ujoja, ei sitä missään huonona käytöksenä pidetä!!

Kertokaa ihmeessä, haluaisin todellakin tietää. Olen harrastanut teatteria, käynyt improvisaatiokeikoilla, ollut huvipuistossa töissä (siis kohdannut tuhansia ihmisiä päivittäin) ja edelleen olen todella ujo! Ja tosiaankin se koetaan minussa vammana. Teatteria pystyn harrastamaan, kun siinä pääsen esittämään jotakuta muuta kuin itseäni, mutta omana itsenäni en osaa olla. Minusta ihmisistä lähtee kaikenlaista energiaa, joka vaikuttaa minun energioihini, ja ne jotenkin katoavat tai jotakin..en muutenkaan tiedä yhtään kukan olen, vaikka olen käynyt erilaisissa terapioissakin viisi vuotta. Puhunkin todella hiljaa ja kuljen kumarassa, haluan vain olla mahdollisimman näkymätön (paitsi esiintyessä). Kaupungilla käveleminen on usein ahdistavaa, kun tuntuu, että kaikki katsoo miten omituinen olen. Minua koulukiusattiin jotakin 10 vuotta eikä minulla ollut kuin yksi kaveri, epäilen tällä olleen vaikutusta asiaan.

Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoja. Suosittelen kaikille ujoille!